Liikunta: Tarkoituksellista fyysistä aktiivisuutta

Liikunta on perinteisesti liitetty työntekoon. Nykyisin suuri osa etenkin länsimaiden asukkaista harrastaa myös vapaa-ajan liikuntaa, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kunnon kohottaminen, painonhallinta, stressin purkaminen, terveyden edistäminen tai liikunnan itsessään tuottama mielihyvä.^lähde?

Liikunta on kokoava käsite, joka sisältäähyötyliikunnan lisäksi monenlaisia liikuntaharrastuksia mukaan lukien myös kilpa- ja ammattilaisurheilun. Liikunta on määritelty Suomen liikuntalaissa kuitenkin niin, että se ei sisällä huippu-urheilua. Terveysliikunnalla tarkoitetaan kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jolla on terveyttä edistäviä tai ylläpitäviä vaikutuksia ilman intensiiviseen urheiluun liittyviä terveysriskejä. Terveysliikunta jakautuu arkiliikuntaan ja kuntoliikuntaan. Terveysliikuntaa on sittemmin alettu kutsua terveyttä edistäväksi liikunnaksi, ja tällä hetkellä hallintokielessä on käytössä terveyttä ja hyvinvointia edistävä liikunta, jonka määritellään tarkoittavan elämänkulun eri vaiheissa tapahtuvaa kaikkea fyysistä aktiivisuutta, jonka tavoitteena on terveyden ja toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen. Erityisliikunta on erityisryhmien, kuten vammaisten ja ikäihmisten liikuntaa.

Hyötyliikuntaa on harrastuksen ulkopuolinen fyysinen aktiivisuus (esimerkiksi lumen luonti ja portaissa kulkeminen). Kuntoliikunnan tavoitteena on parantaa tai ylläpitää fyysistä kuntoa. Kuntoliikunta kuten esimerkiksi sauvakävely, hölkkä, uinti ja voimistelu kehittää arkiliikuntaa tavoitehakuisemmin hengitys- ja verenkiertoelimistöä ja/tai tuki- ja liikuntaelimistöä. Kuntourheilua on esimerkiksi maratonin juokseminen.

Luontaiseksi mikroliikunnaksi kutsutaan tahattomia kehon liikkeitä, kuten asennon vaihtoja paikallaan ollessa tai käsien liikuttamista puheen mukana. Nuorilla sitä esiintyy enemmän kuin vanhoilla.

Arki- ja kuntoliikunta yhdessä kunto-, kilpa- ja huippu-urheilun kanssa muodostavat liikuntakulttuurin, johon osallistutaan omakohtaisen liikkumisen, harrastuksen, vapaaehtoistoiminnan, ansiotyön tai urheilun seuraamisen ja kuluttamisen kautta. Kansallisen liikuntatutkimuksen (2006) mukaan yli 500 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä liikunnan parissa, keskimäärin 10 tuntia kuukaudessa.

Elimistön hapenkulutus kasvaa fyysisessä rasituksessa moninkertaiseksi lepotilaan verrattuna. Samalla kasvaa myös reaktiivisten happiradikaalien muodostus ja oksidatiivinen stressi. Happiradikaalien aiheuttamilla kudosvaurioilla on merkittävä osuus liikunnan jälkeisestä lihassärystä ja -vaurioista. Tästä huolimatta sopivantasoisella liikunnalla on todettu olevan myös myönteisiä vaikutuksia, joiden uskotaan olevan seurausta elimistön omien antioksidatiivisten mekanismien, kuten glutationijärjestelmän, kohonneesta aktiivisuudesta.

Liikunta kiihdyttää aineenvaihduntaa, mikä voi johtaa esimerikiksi hormonitasapainon paranemiseen. Liian suuri liikunnan määrä voi johtaa kuitenkin hormoneja tuottavan aivolisäkkeen toimintahäiriöön, joka aiheuttaa lapsettomuutta.

Katso myös: Liikunnan terveysvaikutukset

Liikunta tuottaa monelle iloa ja nautintoa sekä parantaa väestön kuntoa. Liikunnan harrastamisella on havaittu olevan myös merkittäviä välillisiä hyötyjä. Liikunta ylläpitää ihmisen toimintakykyä ja edistää itsenäistä suoriutumista etenkin elämän loppupuolella.

Suomalainen tutkimusryhmä on toisaalta havainnut identtisiä kaksosia tutkimalla, että runsas vapaa-ajan liikunnan harrastaminen lisää ennenaikaista kuolleisuutta jopa enemmän kuin se, ettei harrasta lainkaan liikuntaa. Runsas liikunta näyttäisi myös vanhentavan kehoa. Sekoittavien tekijöiden vakioinnin jälkeen havaittiin, että sillä ryhmällä oli pienin kuolleisuus, joka harrasti vain jonkin verran liikuntaa. Tutkittavia seurattiin 30 vuotta. Työiässä harjoitetun liiallisen liikunnan on havaittu myös lisäävän eläkeikäisten ennenaikaisen raihnaistumisen riskiä.

Liikuntavamma on lisäksi Suomen yleisin tapaturmalaji ja liiallinen liikunta lisää myös useiden sairauksien riskiä. Urheilusuoritusten yhteydessä tapahtuu lisäksi välillä sydänperäisiä äkkikuolemia.

Liikunnalla on kuitenkin myös positiivisia vaikutuksia esimerkiksi aivoterveyteen. Liikunta tehostaa lisäksi oppimista etenkin silloin, kun opettelu tapahtuu välittömästi muutaman minuutin kestävän liikuntatuokion jälkeen.

Pitkäkestoisen liikunnan olisi hyvä tapahtua liikkujan anaerobisen kynnyksen alapuolella, jolla tarkoitetaan korkeinta mahdollista kuormitustehoa, jossa keho pystyy saavuttamaan tasapainon maitohappojen kertymisen ja poistumisen välille. Jos anaerobinen kynnys ylittyy, maitohappojen kertyminen lihaksiin aiheuttaa liikkujan uupumisen.

WHO suosittelee 18–64-vuotiaille vähintään 150 minuuttia fyysistä aktiivisuutta tai 75 minuuttia rasittavaa liikuntaa viikossa. Liikunnan voi koota esim. kymmenen minuutin pätkistä. Lihasvoimaa kehittävää toimintaa tulisi olla ainakin kahdesti viikossa. 65-vuotiaille suositukset ovat terveyden salliessa muuten samat, mutta erityisesti huomautetaan tasapainon merkityksestä. Liikunta kannattaa aloittaa maltillisesti.

WHO:n suosituksen mukaan kaikkien 5–17-vuotiaiden tulisi saada ainakin tunti reipasta fyysistä aktiivisuutta joka päivä. Suositusten perusteluina käytetään terveyden lisäksi liikunnan yhteyttä oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen.

Suomen kansallisessa suosituksessa liikunnan määräksi vuodelta 2008 ilmoitetaan sopivaksi liikuntamääräksi vähintään 1–2 tuntia viikossa monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla.. Varhaisvuosien suositukseksi on määritelty 3 tuntia, johon sisältyy myös kevyt liikunta.

Aikuisten liikkumisen suositus uudistui Suomessa 2019. Siinä suositellaan WHO:n suosituksen tavoin kohottavaa liikettä eli reipasta liikkumista 150 minuutin ajan viikossa. Jos liikkumisen tehon nostaa rasittavaksi, on suositeltu liikkumisen määrä on 1 tunti 15 minuuttia viikossa. Uudistetusta suosituksesta on poistettu vaade vähintään 10 minuutin kestoisista liikkumishetkistä: jo muutaman minuutin pätkät kerrallaan riittävät. UKK-instituutti julkaisi aikaisemmin terveysliikuntasuositukset liikuntapiirakkana.

Liikunnan käypä hoito -suositus julkaistiin vuonna 2016. Vuonna 2014 arvioitiin, että liikkumattomuuden suorat terveysmenot muodostaisivat teollisuusmaissa arviolta noin 1,5–4 % terveydenhuollon kokonaiskustannuksista. UKK-instituutissa on arvioitu, että liikkumattomuus maksaa Suomessa 1–2 miljardia vuodessa. Liikuntavammoista aiheutuvat kulut arvioitiin vain 0,2 miljardiksi.

Kävelylenkkeily on Suomen suosituin liikuntamuoto. Seuraavalla sijalla tulevat kotivoimistelu, pyöräily ja uinti. Suomalaisista 74 % käy kävelyllä vähintään kerran kuussa, 36 % voimistelee kotonaan, 32 % pyöräilee ja 24 % käy uimassa. Juokseminen on yleisintä lasten ja nuorten keskuudessa.

Miehet harrastavat naisia enemmän vapaa-ajanliikuntaa. Miehistä 26 prosenttia ja naisista 30 prosenttia ei harrasta liikuntaa vapaa-ajallaan. Sukupuolten väliset erot ovat suurimmillaan murrosiässä.

Liikunnan edistäminen Suomessa

Liikuntaedellytysten tarjoaminen on suurelta osin kuntien vastuulla oleva palvelu, jonka toteuttamisesta vastaavat useat eri hallinnonalat (liikuntatoimi, opetus- ja kulttuuritoimi, sosiaali- ja terveystoimi, yhdyskunta- ja ympäristötoimi jne.) Varsinaisista liikuntapaikoista kuntien omistuksessa on noin 70 prosenttia. Kunnat tuottavat liikuntapalveluja ja järjestävät toimintaa liikunta- ja urheiluseurojen ohella. Kunnat tukevat seuroja ja muita liikuntatoimintaa järjestäviä yhdistyksiä suorilla yleis- tai erityisavustuksilla sekä subventoimalla liikuntapaikkojen käyttömaksuja tai tilavuokria. Kunnat ohjaavat alueensa päivähoidon, koulujen ja oppilaitosten liikunnanopetusta sekä lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Liikunta on Suomen koulujen pakollisia oppiaineita.

Kunnat rahoittavat liikuntapalvelunsa pääosin omilla verotuloillaan. Asiakasmaksujen merkitys liikuntapalveluissa on pieni. Kunnat saavat opetus- ja kulttuuriministeriöltä valtionosuutta liikuntatoiminnan käyttökustannuksiin asukasluvun mukaan sekä harkinnan mukaan tukea liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee liikuntaa veikkausvoittovaroista avustamalla valtakunnallisia ja alueellisia liikuntajärjestöjä, liikunnan tutkimus- ja kehittämishankkeita sekä arvokisojen järjestämistä.

Liikunnan edistäminen yhteiskunnan eri tasoilla on osa hallinnonaloja yhdistävää hyvinvointipolitiikkaa. Valtio tuki opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kautta liikuntaa 162 miljoonalla eurolla vuonna 2017. Tästä 154 miljoonaa euroa oli rahapelitoiminnan tuottoa. Tuesta liikuntapaikkarakentamiseen ja muuhun saavutettavuuteen kohdistui noin 35 miljoonaa euroa, liikunnan kansalaistoimintaan ja urheiluun 63 miljoonaa, väestön liikunnan edistämiseen, joka sisälsi myös kuntien valtionosuuden, 28 miljoonaa sekä osaamiseen ja tietopohjaan mukaan lukien liikunnan koulutuskeskukset 28 miljoonaa.

Liikunnan talous Suomessa

Kotitalouksien liikuntapalveluihin, -välineisiin ja -tarvikkeisiin käyttämien kulutusmenojen suuruus ilman harrastuspaikoille menemiseen liittyviä matkustuskustannuksia tai yhdistysten jäsen- ja muita maksuja oli noin 780 miljoonaa euroa nykyrahassa vuonna 2012. Kasvu kotitaloutta kohti oli kuudessa vuodessa 10 %. Todellisia kokonaiskuluja tilastointitapa ei mahdollista. Erään arvion mukaan suuruusluokka olisi 2 miljardia euroa vuodessa. Kotitalouden käytettävissä olevat menot ovat liikuntakulutusta eniten selittävä taustatekijä, mutta myös koulutuksella on riippumaton kulutusvalintoja selittävä vaikutus. Urheilijoiden liikuntakulutusmenoja kasvattavat harrastamisen useus ja tavoitteellisuus sekä valmennuksen ammattimaisuus.

On esitetty, että liikuntaharrastamisen kustannukset ovat yksi lasten harrastamiseen vaikuttava tekijä ja että hinta on ongelma, koska asia liittyy terveyseroihin. Toisaalta on muistutettu, että harrastamisen hintakeskustelu koskee lähinnä tavoitteellista kilpaurheilua, ei kaikkea liikuntaa. Liikuntaa harrastaa 88 % 6–29-vuotiaista, mutta urheiluseurassa liikkuu vain puolet hyvätuloisten ja kolmannes huonotuloisten perheiden lapsista.

Kunnat käyttävät Kuntaliiton arvion mukaan vuodessa yli 800 miljoonaa euroa liikuntatoimeen. Menot sisältävät mm. liikuntapaikkojen rakentamisen ja ylläpidon sekä liikunnanohjaamisen ja hallinnon kulut. Liikuntatoimet työllistävät 5000 henkilöä.

Valtion osuus liikunnan menoista on vuositasolla noin 150–160 miljoonaa euroa. Rahat eivät ole verovaroja vaan lähes kokonaisuudessaan veikkausvoittovarojen jakoa edunsaajille eli mm. kunnille ja liikuntajärjestöille. Summasta huippu-urheilun osuus on 11,8–40 miljoonaa euroa. Summa riippuu siitä, mikä kaikki tulkitaan huippu-urheiluksi ja missä määrin yleisiä kustannuksia on mielekästä laskennallisesti jyvittää huippu-urheiluun. Alin luku on huippu-urheilun talousarviorivin loppusumma valtion liikuntabudjetissa. Valtionavustusten lisäksi liikuntaa rahoitetaan valtionosuuksina: vuonna 2020 kunnat saavat valtiolta noin 20 miljoonaa euroa ja liikunnan koulutuskeskukset noin 17 miljoonaa euroa.

Suomen urheilu- ja liikuntapolitiikka

Pääartikkeli: Suomen urheilu- ja liikuntapolitiikka

Suomessa opetus- ja kulttuuriministeriö vastaa valtionhallinnossa liikunnan ja urheilun edellytysten luomisesta sekä liikuntapolitiikan yhteensovittamisesta. Liikuntapolitiikan strategiset linjaukset sovitaan hallitusohjelmassa sekä erillisissä ohjelmissa. Muita lähtökohtia ovat kansallinen lainsäädäntö, kuten liikuntalaki, sekä kansainväliset Suomea sitovat sopimukset.

Opetus- ja kulttuuriministeriö painottaa liikunnan merkitystä väestön hyvinvoinnille ja terveydelle sekä sen roolia kansalaisyhteiskunnan ja osallisuuden vahvistamisessa. Ministeriö tukee eettisesti kestävää ja kansainväliseen menestykseen tähtäävää huippu-urheilua. Poikkihallinnollisuuden edistämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan ohjausryhmän. Sen linjausten mukaisesti tavoitteena on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän.

Liikuntalain määrittelemien liikunnan ja urheilun eettisten periaatteiden toteutumista ohjataan mm. liikuntaa edistävien järjestöjen valtionapukelpoisuutta ja valtionavustuksen määrää harkittaessa.

Valtioneuvosto nimeää eduskunnan toimikaudeksi liikuntaneuvoston. Se on asiantuntijaelin, joka käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä asioita ja arvioi valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella sekä tekee esityksiä ja antaa lausuntoja.

Liikuntapolitiikka otettiin käsitteenä käyttöön Suomessa 1960-luvulla. Sillä oli tarkoitus korvata ryvettynyt urheilupolitiikka ja toisaalta nostaa ala omaksi yhteiskuntapoliittiseksi lohkokseen.

Urheiluseurat Suomessa

Urheiluseurat ovat pääsääntöisesti yhdistyksiä, jotka syntyvät jäsentensä sopimuksesta urheilun harrastamista tai edistämistä varten. Oikeuskelpoisia ovat rekisteröidyt yhdistykset. Urheiluseurat voivat olla monilajisia mutta yhä useammin erikoisseuroja eli niissä harrastetaan yhtä lajia. Monilajisissa seuroissa eri lajit voivat olla järjestäytyneitä jaoksiksi, joilla on oma hallinto ja talous. Patentti- ja rekisterihallitus on luokitellut kaksi kolmasosaa yhdistysrekisterissä olevista yhdistyksistä. Näistä 13 578 luettiin urheilu- tai liikuntayhdistyksiksi vuonna 2018. Kunnallisten järjestelmien kautta operoi noin 6000–7000 urheiluseuraa.

Urheiluseuroiksi kutsutaan toisinaan osakeyhtiömuotoisiakin yrityksiä, joiden tarkoitus lähtökohtaisesti on tuottaa voittoa omistajilleen. Näitä ovat nykyään etenkin useiden palloilulajien pääsarjojen seurat. Muutos kansalaistoiminnasta yritystoiminnaksi tapahtui Suomessa etenkin 1990-luvun aikana.

2000-luvulla tehtyjen tutkimusten perusteella aikuisista 10–20 % osallistui urheiluseurojen toimintaan, eri ikäisistä lapsista enimmillään jopa puolet ikäluokasta.

Vapaaehtoistyötä urheilun parissa on tehnyt 7–17  % suomalaisista.

Liikunta Suomen lainsäädännössä

Liikuntalain (390/2015) tavoitteena on edistää eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa, väestön hyvinvointia ja terveyttä, fyysisen toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä, liikunnan kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoiminta, huippu-urheilua, liikunnan ja huippu-urheilun rehellisyyttä ja eettisiä periaatteita sekä eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtina ovat tasa-arvo, yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys, monikulttuurisuus, terveet elämäntavat sekä ympäristön kunnioittaminen ja kestävä kehitys.

Liikuntalaissa liikunta on määritelty tarkoittamaan kaikkea omatoimista ja järjestettyä liikunta- ja urheilutoimintaa paitsi huippu-urheilua.

Liikuntalaki on puitelaki. Sillä täsmennetään eri viranomaisten toimivaltaa ja tehtäviä liikunnan suhteen. Laki sisältää lisäksi viittauksia muuhun lainsäädäntöön ja määrittelee mm. että kunnan hoitaessa liikuntalain mukaisia tehtäviä se ei toimi kilpailutilanteessa markkinoilla.

Liikunta sai virallisen aseman Euroopan unionissa vuonna 2009, kun Lissabonin sopimus astui voimaan. Urheilulla on unionissa niin sanottu pehmeä toimivalta. Urheilusta päätetään jäsenvaltioissa, mutta urheilun asema on virallinen unionin päätöksenteossa. Unionin tasolla voidaan toteuttaa liikunnan ja urheilun tukitoimia sekä toimintaohjelmia. Urheilu on osa Lissabonin sopimuksen artiklaa 165. Artiklassa mainitaan tapauskohtaisesti tulkittavat urheilun erityispiirteet, vapaaehtoisuuteen perustuvat rakenteet sekä yhteiskunnallinen ja kasvatuksellinen tehtävä. Artiklassa 6 korostetaan EU-jäsenvaltioiden roolia ja unionin tuki- ja täydennystoimia urheilun alalla. EU:ssa urheilun erityispiirteisiin kuuluvat urheilujärjestöjen itsenäisyys, urheilun omien sääntöjen huomiointi ja urheilun pyramidirakenne ruohonjuuritasolta huippu-urheiluun sekä näiden välillä toimiva solidaarisuus.

• Liikkuva ja hyvinvoiva Suomi 2010-luvulla. Ehdotus kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkisen ohjauksen näkökulmasta. Opetusministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2008:14 [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
• Mikael Fogelholm, Olavi Paronen, Mari Miettinen. Liikunta – hyvinvointipoliittinen mahdollisuus. Suomalaisen terveysliikunnan tila ja kehittyminen 2006. Helsinki 2007. 127 s. (Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä)
• Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta (24.4.2009/276)
• Liikuntalaki (390/2015)
• Valtioneuvoston periaatepäätös liikunnan edistämisen linjoista [2] (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

• Liikuntavammojen hoito ja ehkäisy, Terveyskirjasto.fi
• Liikkumisen suositukset UKK-instituutti