Ligat ha’Al on Israelin jalkapallon pääsarja.
Ligat ha’Al | |
---|---|
Laji | jalkapallo |
Maa(t) | Israel |
Perustettu | 1999 |
Joukkueita | 14 |
Hallitseva mestari | Maccabi haifa |
Eniten mestaruuksia | Maccabi Tel Aviv (22) |
Alempi taso | Liga Leumit |
Ligat ha’Al perustettiin vuonna 1999, kun Israelin jalkapalloliitto muutti koko maan sarjasysteemiä. Ensimmäisellä kaudella sarjaan osallistui 14 joukkuetta, joihin lukeutui edeltäneen pääsarjan 13 parasta joukkuetta päättyneeltä kaudelta sekä toiseksi korkeimman sarjatason mestarijoukkue. Ensimmäisen kauden jälkeen kolme heikoiten sijoittunutta joukkuetta putosi sarjaporrasta alemmas, ja yksi joukkue nousi tilalle. Sarjan nimi on vuosien mittaan vaihdellut sponsorin mukaan. Nykyään se on Ligat Toto.
Maccabi Haifa on voittanut sarjan useimmiten (7 kertaa).
Sarjassa pelaa 16 joukkuetta, jotka kohtaavat toisensa kauden aikana kaksi kertaa. Kauden päätteeksi kaksi sarjataulukossa heikoiten sijoittunutta joukkuetta putoaa Liga Leumitiin, jonka kaksi parasta nousee seuraavaksi kaudeksi pääsarjaan. Liigan mestarijoukkue pääsee seuraavaksi kaudeksi Mestarien liigan viimeiselle karsintakierrokselle. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet joukkueet etenevät Eurooppa-liigan karsintoihin.
Sarjassa on viiden pelaajan ulkomaalaiskiintiö joukkuetta kohti. Kuitenkaan esimerkiksi venäjänjuutalaisia sekä kansalaisuudettomia pelaajia, kuten Golanin druuseja ei lasketa ulkomaalaisiksi.
This article uses material from the Wikipedia Suomi article Ligat ha’Al, which is released under the Creative Commons Attribution-ShareAlike 3.0 license ("CC BY-SA 3.0"); additional terms may apply (view authors). Sisältö on käytettävissä lisenssillä CC BY-SA 4.0, ellei toisin mainita. Images, videos and audio are available under their respective licenses.
®Wikipedia is a registered trademark of the Wiki Foundation, Inc. Wiki Suomi (DUHOCTRUNGQUOC.VN) is an independent company and has no affiliation with Wiki Foundation.