Galla: Mesopotamialaisen mytologian demoni

Niitä oli seitsemän ja ne palvelivat kuoleman jumalatarta Ereškigalia. Muista olennoista poiketen gallat kykenivät vapaasti kulkemaan vainajalan ja elävien maailman välillä. Maan päällä liikkuessaan ne ottivat eläviä kiinni ja veivät mukanaan manalaan. Niitä ei voinut lahjoa ja niitä kerrotaan olleen sekä isoja että pieniä. Joissakin teksteissä gallalla kerrotaan olevan torahampaat ja pedon kynnet, toisissa se kuvataan ulkonäöltään härän kaltaiseksi.

Galla oli myös nimitys virkamiehelle, jonka tehtävänä oli valvoa lakien noudattamista. Ammatti saattoi muistuttaa nykyaikaisen poliisin virkaa. Tämä merkitys oli ilmeisesti alkuperäinen. Myöhemmin se laajeni tarkoittamaan maantierosvoja ja lopulta demoneja. Jumaltaruissa ei ole aina selvää, viitataanko sanalla galla virkamieheen, murhanhimoiseen rosvoon vai yliluonnolliseen olentoon. Niissä saattaa olla useita kerrostumia, joiden kautta arkinen tarina on vähitellen saanut yliluonnollisia aineksia. Usein galla-demonien kuvaillaan ottavan kiinni, kahlehtivan ja rankaisevan muita kertomuksen hahmoja.

Arabialaisen mytologian ghūlit ovat mahdollisesti Mesopotamian galla-tarujen innoittamia.

Inannan laskeutuminen aliseen maailmaan kertoo, kuinka jumalatar Inanna pakenee siskonsa Ereškigalin synkästä valtakunnasta ja saa demonit peräänsä. Ne saattavat hänet yliseen maailmaan ja vaativat häntä valitsemaan jonkun tilalleen manalaan. Pienet demonit ovat matalan ruokoaidan korkuisia ja isot korkean ruokoaidan korkuisia. Etumaisena kulkevalla demonilla on kädessään valtikka ja perässä seuraavalla nuija. ”Ne eivät tunne ruokaa eivätkä juomaa, eivät hyväksy jauhouhreja eivätkä juomauhreja.” Demonit eivät ota vastaan lahjoja, eivätkä ole kiinnostuneita seksistä tai lisääntymisestä. Ne erottavat toisistaan miehen ja vaimon, isän ja pojan, morsiamen ja appivanhemmat.

Myös Dumuzid ja G̃eštinanna kertoo Inannan manalaan laskeutumisesta ja sen seuraamuksista. Vapautumisensa hintana Inanna antaa demoneille rakastettunsa Dumuzidin. Demonit kahlitsevat Dumuzidin ja kiduttavat häntä terävillä esineillä ja poltinraudoilla. Seuraavaksi demonit teroittavat ”isot kuparikirveensä”, riisuvat Dumuzidin, ”tekevät hänelle pahaa” ja peittävät hänen kasvonsa hänen omilla vaatteillaan. Dumuzid rukoilee Utua ja pääsee viimein pakoon. Demonit lähtevät hänen peräänsä ja etsivät häntä kaikkialta. Yksi pienistä demoneista sanoo isommilleen: ”Demoneilla ei ole äitiä, ei isää eikä äitiä, sisarta tai veljeä, ei vaimoa tai lapsia.” Jo maan ja taivaan luomisen aikaan demonit olivat olemassa, ”ihmisten ympärillä kuin ruokoaitaus”. Demonit eivät ole säyseitä eivätkä ne tunne hyvää pahasta. Kukaan ei kykene pakenemaan niiltä ilman apua, ja siksi pikkudemoni ehdottaa, että demonit menisivät etsimään Dumuzidia hänen sukulaistensa luota, mistä hänet sitten löydetäänkin.

Dumuzidin unessa demonit yrittävät lahjoa Dumuzidin siskon G̃eštinannan kertomaan veljensä olinpaikan. Pikkudemoni toteaa isolle, viisaalle demonille, ettei sisko petä veljeään, mutta ystävä saattaisi pettää ystävänsä. Dumuzidin nimetön ystävä ottaa lahjukset vastaan, ja seitsemän demonia saavat kiinni Dumuzidin, joka menettää henkensä.