Älymystö: Henkilöt, jotka pyrkivät edistämään korkeakulttuuria ja sivistystä

He muotoilevat ja levittävät aatteita. Toinen määritelmä painottaa älymystön riippumattomuutta: “Älymystöllä viitataan varsinkin yhteiskunnan tiede- ja kulttuuripiirien vaikuttajiin kokonaisuutena.” Älymystön jäsenet määrittävät aikakauden luonnetta ja väittelevät asioista julkisuudessa. Suomessa heitä on tässä mielessä ollut 1800-luvun puolivälistä asti, jolloin poliittinen julkisuus syntyi.

Älymystö ei kuulu hallitsevaan talous- tai hallintoeliittiin. Klassisina esimerkkeinä eliitistä pidetään 1700-luvun valistusajattelijoita ja Encyclopédien kirjoittajia, jotka pyrkivät kuvaamaan vallitsevaa elämää ja yhteiskuntaa kriittisesti. Seuraavalla vuosisadalla älymystö vaikutti vapaassa sanomalehdistössä. Kun lehdistön vapautta 1800-luvulla rajoitettiin monissa maissa, kriittinen keskustelu siirtyi klubeihin ja yhdistyksiin. Erityisen huomattava merkitys älymystöllä oli Venäjän keisarikunnan henkisessä elämässä, koska maan yhteiskuntarakenteen jäykkyys esti hallinnolliset uudistushankkeet, vaikka niitä yritettiin 1840-luvulla tehdä. Älymystöstä käytetty nimi intelligentsija onkin venäläistä alkuperää.

Älymystöllä on yleisö, joka esimerkiksi lukee heidän teoksiaan tai kuuntelee heidän luentojaan. Suuret intellektuellit kuten Jean-Paul Sartre ja Georg Henrik von Wright hyväksyttiin laajasti muiden puolestapuhujina ja yhteisten käsitysten hahmottajina. Näitä yhteisiä asioita ovat ennen kaikkea ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja ihmiskunnan pelastaminen. Toisaalta on alettu epäillä (filosofi Jean-François Lyotard), ettei modernissa yhteiskunnassa enää ole sellaisia yhteisiä asioita, joiden puolustaminen olisi suuren yleisön yhteinen asia. Sosiologi Pierre Bourdieu oli tätä käsitystä vastaan. Hänen mielestään intellektuellien tehtävä on edelleen puolustaa yhteisiä arvoja eikä tarttua “pieniin kertomuksiin”.

Unkarilais-brittiläinen filosofi Karl Mannheim korosti, että älymystön voima ja merkitys perustuu sen riippumattomuuteen. Vain sitoutumattomana se voi edistää kriittistä ajattelua sekä edustaa tietoa ja pyrkimyksiä, jotka ovat riippumattomia ryhmän omista etunäkökohdista. Mannheim käytti tästä termiä freischwebende Intelligenz. Suomessa Terho Pursiainen on korostanut älymystöön kuuluvan riippumattomuutta määritelmässään: “Intellektuellit ovat selkeitä, olennaisia ajattelevia ja riippumattomia ihmisiä, jotka eivät anna kaupallisten mahdollisuuksien korruptoida sanottavaansa.”

Älymystö ei ole organisoitunut. Klassisena aikana sen jäsenet tapasivat toisiaan sanomalehtien toimituksissa ja kuppiloissa lukemassa lehtiä. Monet älymystön jäsenet ovatkin ammatittomia tai vapaissa ammateissa, mikä sallii fyysisen “vapaan leijumisen”, etsimässä vaikutteita ja tietolähteitä. Tietyt kantakahvilat ovatkin muodostuneet älymystön kohtaamispaikoiksi: Helsingissä 1920-luvulla Brondinin kahvila, Pariisissa 1940-luvulla Café des Deux Magots, jonka kassakuitissakin luki “intellektuaalisen älymystön kohtauspaikka”. Tällainen julistautuminen kääntyy usein itseään vastaan: intelligenttien piiriin tulee ihmisiä, jotka muistuttavat vain ulkoisesti älymystöä, mikä karkottaa älyllisesti ajattelevat pois.

Älymystö korvataan usein ehkä hieman suppeamman merkityksen sanalla sivistyneistö. Viimeksi mainittu käsite on vakiintunut suomalaiseen kielenkäyttöön kuvaamaan henkilöitä, jotka toimivat niin sanotun korkeakulttuurin alueella. Älymystön kriittisyys näkyy siinä, että sivistyneistön toiminta on usein rakentavampaa ja tuloksekkaampaa kuin älymystön. Kuuluminen lukeneistoon ei vielä takaa kuulumista älymystöön eikä sivistyneistöön, sillä lukijat ovat vain älymystön yleisöä. Romaanisissa kielissä sana liber tai sen muunnelmat tarkoittavat sekä 'kirjaa' että 'vapaata'. Tämä korostaa näillä alueilla lukeneiston ajattelun vapautta.

• Toisinajattelija