Yrjö Iii: Ison-Britannian ja Irlannin kuningas sekä Hannoverin vaaliruhtinas (1760–1801)

kesäkuuta">4. kesäkuuta 1738 Lontoo – 29. tammikuuta 1820 Windsor) oli Ison-Britannian ja Irlannin kuningas vuosina 1760–1801 ja maiden yhdistyttyä hän oli Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningas kuolemaansa asti. Hän oli myös samanaikaisesti Braunschweig-Lüneburgin (”Hannover”) vaaliruhtinas ja herttua Pyhässä saksalais-roomalaisessa keisarikunnassa 1760–1814 ja Hannoverin kuningas vuodesta 1814 kuolemaansa asti. Hän oli edellisen kuninkaan Yrjö II:n pojanpoika, kolmas Hannover-sukuinen hallitsija ja suvun ensimmäinen hallitsija, joka oli syntynyt Britanniassa ja puhui englantia.

Yrjö III
Ison-Britannian ja Irlannin kuningas
Valtakausi	25. lokakuuta 1760 – 29. tammikuuta 1820
Kruunajaiset	22. syyskuuta 1761
Edeltäjä	Yrjö II
Seuraaja	Yrjö IV
Pääministerit	Katso luettelo Newcastlen herttua Buten jaarli George Grenville Rockinghamin markiisi Chathamin jaarli Graftonin herttua Lordi North Shelburnen jaarli Portlandin herttua William Pitt nuorempi Henry Addington Lordi Grenville Spencer Perceval Liverpoolin jaarli
Hannoverin vaaliruhtinas
Valtakausi	25. lokakuuta 1760 – 6. elokuuta 1806
Edeltäjä	Yrjö II
Hannoverin kuningas
Valtakausi	12. lokakuuta 1814 – 29. tammikuuta 1820
Seuraaja	Yrjö IV
Syntynyt	4. kesäkuuta 1738 Lontoo, Englanti, Ison-Britannian kuningaskunta
Kuollut	29. tammikuuta 1820 (81 vuotta) Windsor, Berkshire, Englanti, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta
Hautapaikka	St. George’s Chapel, Windsor, Berkshire
Puoliso	Charlotte von Mecklenburg-Strelitz
Lapset	Luettelo
Koko nimi	George William Frederick
Suku	Hannover
Isä	Walesin prinssi Fredrik
Äiti	Saksi-Gothan prinsessa Augusta
Uskonto	anglikaani
Nimikirjoitus

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: hyppää johdannosta lapsiin ja arvonimiin, ei hallitsijatoimia, lähteet ja merkinnät. Artikkeli on selvästi kesken

Yrjön valtakauden aikana Britannia soti monta sotaa Euroopassa, Afrikassa, Amerikoissa ja Aasiassa. Hänen valtakautensa alussa Britannia voitti Ranskan seitsenvuotisessa sodassa ja siitä tuli hallitseva suurvalta Pohjois-Amerikassa ja Intiassa. Kuitenkin pian monet Britannian siirtomaista Amerikassa menetettiin Yhdysvaltain vapaussodassa. Sodat vallankumouksellista ja Napoleonin johtamaa Ranskaa vastaan vuodesta 1793 päättyivät Napoleonin tappioon Waterloon taistelussa 1815.

Valtakaudellaan Yrjö pyrki hankkimaan kuninkaalle uudestaan todellista valtaa, joka oli aiempien monarkkien aikana luisunut parlamentille. Yrjö sääti Royal Marriages Actin 1772 sen jälkeen, kun hänen veljensä olivat avioituneet salaa. Laki antoi hallitsijalle veto-oikeuden hänen isänsä Yrjö II:n jälkeläisten avioliittoihin.

Yrjö tunnettiin nimellä ”Farmer George”, koska hän oli kiinnostunut maanviljelystä ja käyttäytyi mutkattomasti. Hänen väitetään luisuneen hiljalleen mielisairauteen, mutta varmuutta asiasta ei ole. Hänen uskotaan sairastaneen porfyriaa, joka joidenkin tutkijoiden mukaan aiheutti hulluudeksi tulkitut kohtaukset. Vuodesta 1812 monarkkina käytännössä toimi tuleva kuningas Yrjö IV prinssihallitsijan (Prince Regent) nimikkeellä. Yrjön kirjoittamien kirjeiden tietokonepohjaisen analyysin avulla on päätelty hänen kärsineen vanhuudessaan maniasta.

• 4. kesäkuuta 1738 – 31. maaliskuuta 1751: Hänen kuninkaallinen korkeutensa prinssi George.
• 31. maaliskuuta 1751 – 20. huhtikuuta 1751: Hänen kuninkaallinen korkeutensa Edinburghin herttua.
• 20. huhtikuuta 1751 – 25. lokakuuta 1760: Hänen kuninkaallinen korkeutensa Walesin prinssi.
• 25. lokakuuta 1760 – 29. tammikuuta 1820: Hänen majesteettinsa kuningas.

Britanniassa Yrjö III käytti virallista titteliä ”Yrjö III, Jumalan armosta, Ison-Britannian, Ranskan ja Irlannin kuningas, Fidei defensor, ja niin edelleen”. Vuonna 1801, kun Iso-Britannia ja Irlanti yhdistyivät, hän jätti pois Ranskan kuninkaan arvonimen, joka oli ollut käytössä jokaisella englantilaisella hallitsijalla Edvard III:n keskiaikaisen vaateen jälkeen. Hänen tittelinsä oli seuraava: ”Yrjö III, Jumalan armosta, Ison-Britannian ja Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan kuningas, Fidei defensor.”

Saksassa hän oli ”Braunschweigin ja Lüneburgin herttua, arkkirahastonhoitaja ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan vaaliruhtinas” keisarikunnan loppuun saakka vuoteen 1806. Hän jatkoi herttuana, kunnes Wienin kongressi julisti hänet ”Hannoverin kuninkaaksi” vuonna 1814.

Yrjöllä ja Charlottella oli 15 lasta, joista kuninkaiksi nousivat Yrjö IV ja Vilhelm IV. Kuningatar Viktoria oli Yrjön neljännen pojan Edvardin tytär, joka nousi valtaan setänsä Vilhelm IV:n kuoltua ilman laillista perillistä vuonna 1837. Viidennestä pojasta Ernst Augustista tuli Hannoverin kuningas, kun unioni Hannoverin kanssa purkautui Viktorian valtaannousun yhteydessä. Kuudes poika August Fredrik oli tunnettu liberaaleista näkemyksistään. Nykyään tunnetuimmat Yrjön jälkeläiset ovat Windsor-suvun edustajat Viktorian kautta. Kuningatar Maryn äidinisä oli Yrjön seitsemäs poika prinssi Aadolf, minkä vuoksi esimerkiksi Elisabet II polveutuu Yrjön kahdesta pojasta, Edvardista ja Aadolfista. Nykyinen Hannover-suvun päämies Ernst Augustus on Ernst Augustin jälkeläinen.

Yrjö III on kirjailijoiden suosima kuningas. Esimerkiksi C. S. Foresterin teoksessa Hornblower Turkin vesillä päähenkilö pääsee kuninkaan vastaanotolle amiraali sir John Jervisin, lordi St Vincentin, seurana. Alan Bennett on kirjoittanut Yrjö III:n mielenterveysongelmista kertovan näytelmän The Madness of George III ja siihen perustuvan elokuvan Hullu kuningas (1994), jossa pääroolia näyttelee Nigel Hawthorne.

Yrjö III esiintyy myös Lin-Manuel Mirandan Hamilton-musikaalissa, joka kertoo Yhdysvaltain perustaja-isän Alexander Hamiltonin elämästä.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yrjö III Wiki Commonsissa