Vuoden 1967 Elokuva The Hobbit: Animoitu lyhytelokuva vuodelta 1966

The Hobbit on vuonna 1967 tehty saanut lyhytanimaatio, jonka on ohjannut Gene Deitch.

Se perustuu löyhästi J.R.R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin.

The Hobbit
Ohjaaja Gene Deitch
Käsikirjoittaja Gene Deitch (sovitus)
Perustuu J.R.R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin
Tuottaja William L. Snyder
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Kesto 12 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Tuotanto

Tuottaja William L. Snyder oli ostanut J.R.R. Tolkienin romaanin Hobitti eli sinne ja takaisin elokuvaoikeudet 1960-luvun alussa halvalla muutamia vuosia ennen kuin Tolkien-kuume valtasi Yhdysvallat. Sopimukseen sisältyi myös mahdollisuus filmatisoida Taru sormusten herrasta, kunhan Hobitin filmatisointi valmistuisi ajallaan. Tolkienin teosten tultua suosituksi Snyder ehdotti Deitchille pitkän elokuvan sijasta 12-minuuttisen elokuvan tekemistä ja antoi sopimuksen ehtojen täyttämiseksi vain kuukauden aikaa elokuvan tekemiseen. Elokuva valmistui ajallaan ja Snyder myi oikeudet filmatisoida Taru sormusten herrasta eteenpäin hyvällä voitolla.

Animaatiot teki tšekkiläinen Adolf Born ja ääniraidan yhdysvaltalainen Herb Lass. Musiikkina käytettiin valmista nauhoitusta, joka oli tehty toisen elokuvan musiikkia varten. Animaation kuvat on kuvattu liikkumattomina käyttäen zoomia ja päällekkäinkuvausta.

Deitchin lyhytanimaatiota ei aikanaan esitetty julkisesti, vaan se näytettiin ainoastaan kerran New Yorkissa pienessä katseluhuoneessa. Deitch houkuttelli kadulta puoli tusinaa ohikulkijaa, joille hän maksoi pääsylipun verran rahaa, jotta he tulisivat katsomaan elokuvan. Katsojien tuli allekirjoittaa todistus, joissa he vahvistivat maksaneensa siitä, että olivat katsoneet elokuvan. Elokuva jäi William L. Snyderin varastoihin, josta sen löysi hänen poikansa Adam Snyder. Se tuli julkisuuteen vuonna 2012.

Eroavaisuudet Tolkienin romaaniin

Animaatiossa kolmestatoista kääpiöstä on mukana ainoastaan Thorin Tammikilpi, Gandalf katoaa aiemmin kuin romaanissa ja Viiden armeijan taistelu puuttuu. Lisäksi tarinaan on ympätty prinsessa, jonka Bilbo lopussa nai.

Katso myös

Lähteet

  • Thompson, Kristin: ”Film Adaptions.” Teoksessa Stuart D. Lee (toim.): A Companion to J. R. R. Tolkien. Wiley-Blackwell, 2014. (englanniksi) doi:https://doi.org/10.1002/9781118517468.ch17
  • ”Tolkien ja elokuva.” Teoksessa Juri Nummelin & Vesa Sisättö: Tolkien: elämä ja teokset. Helsinki: Avain, 2014. ISBN 978-952-304-043-4.

Viitteet

Aiheesta muualla

Tags:

Vuoden 1967 Elokuva The Hobbit TuotantoVuoden 1967 Elokuva The Hobbit Eroavaisuudet Tolkienin romaaniinVuoden 1967 Elokuva The Hobbit Katso myösVuoden 1967 Elokuva The Hobbit LähteetVuoden 1967 Elokuva The Hobbit Aiheesta muuallaVuoden 1967 Elokuva The HobbitAnimaatioElokuvavuosi 1967Gene DeitchHobitti eli sinne ja takaisinJ.R.R. Tolkien

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Beck (elokuvasarja)Kummeli (televisiosarja)RantakäärmeJarkko ImmonenKreikkaTidjân BaLehtokurppaSuomiXi JinpingDemiseksuaalisuusVarsinais-Suomen maakuntaAnna LappalainenHarry PotterKristinuskoMikael GranlundSuomen kieliPolttopulloJokelan koulusurmatUuden Musiikin Kilpailu 2024Saksan demokraattinen tasavaltaFormula 1KajaaniLuettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin naisten nimistäElvi SaarnioVästäräkkiJalkapalloTarja FilatovMaryam RazaviSaimaannorppaMinna CanthEino LeinoGettomasaSeppo VesterinenKonsta HeleniusNiklas BruunJalkapallon maailmanmestaruuskilpailutEiffel-torniHeidi HautalaToinen tuleminen (televisiosarja)Paula NoronenLouis ClercThéodenAlaskaJuice LeskinenKarri KoiraJehovan todistajatJääkiekkoKuuKellokosken sairaalaLinnea LeinoCarl Gustaf Emil MannerheimArvosanaIsovihaJan StenforsDiiliTaktinen ydinaseHindenburg (zeppeliini)FasismiTurkkiJani VolanenVince NeilDNAHelsinkiEden GolanRisto RytiTähtien sotaVietnamSuomen rataverkkoNorjaSimo MälkiäSinivuokkoMaailman seitsemän ihmettäBoeing AH-64 ApacheJesse PuljujärviIrlantiŠintolaisuusAfganistanJorma UotinenNuijasota🡆 More