Siitepöly

Siitepöly on siemenkasvien hedelehtien pölylokeroissa syntyvää jauhetta, jonka yksittäiset hiukkaset sisältävät kasvin koiraspuolisen gametofyytin.

Siitepölyhiukkanen on erilaisitiöisen siemenkasvin sporofyytin tuottama pikkuitiö, jonka ytimestä kehittyy siittiösoluja tuottava koirasgametofyytti. Tuulen tai hyönteisten kuljettamana tai muulla tavoin siitepölyhiukkanen joutuu emin luotille, ja siitä kasvaa siemenaiheeseen tunkeutuva siiteputki. Sen välityksellä koirasgametofyytin siittiösolu päätyy emin siemenaiheen sisältämän naarasgametofyytin eli alkiorakon munasolulle, minkä jälkeen tapahtuu hedelmöitys. Paljassiemenisillä kasveilla ei ole emin luottia, vaan siitepöly päätyy suoraan paljaan siemenaiheen pinnalle.

Siitepöly
Siitepölyhiukkasia mikroskooppikuvassa

Siitepölyallergia on yleinen allergia, josta kärsii arviolta noin 20 % suomalaisista.

Siitepölyä voidaan käyttää myös ravintolisänä. Usein tällainen siitepöly on mehiläisten keräämää ja sitä myydään rakeina tai toisinaan myös tabletteina. Mehiläisten keräämä siitepöly sisältää proteiinia, aminohappoja, rasvoja, öljyjä ja erilaisia sokereita. Siitepölyssä on myös muun muassa flavonoideja. Mehiläisten kennoihin varastoimaa, maitohappokäymisen läpikäynyttä siitepölyä sanotaan mehiläisleiväksi eli pergaksi.

Lähteet

Aiheesta muualla

Siitepöly 
Commons
Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Siitepöly.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tags:

EmiGametofyyttiHedeHedelmöitysHyönteispölytysItiöSiemenkasvitSporofyyttiTuulipölytys

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

LepraKalevalaPatrick McGoohanIsmo AlankoCharles IIIKrista KosonenLähiöbotoxKaulushaikaraKyyFbKesykyyhkyViherpeippoPunkitSuomen kunnanvaakunatQatarKarhuLuettelo Suomen pääministereistä4. toukokuutaGrönlantiKate HudsonFreddie MercuryHenri PiispanenIvalo (televisiosarja)Beverly Hills kyttäHelena LindgrenMotonetAmy WinehouseLeskenlehtiNoomi RapaceVenäjäRauli Badding SomerjokiAC/DCTonle SapNetflixIslamRódosKimalaisetLidlMahlaRanskaMiss SuomiMarcus & MartinusJunes LokkaLuettelo Muumi-tarinoiden hahmoistaEkenäs IF (jalkapallo)MelroseVietnamin sotaMäyräJatkosotaHiroshiman ja Nagasakin pommituksetKeltasirkkuRuotsiAleksanteri KivimäkiPortugaliKaj ChydeniusMuumilaakson tarinoitaVladimir LeninJimi TauriainenKuikkaKommunismiSuomen kieliLiisa LipsanenSorsatRoberts BlossomOlli LindholmMichael MonroeBon JoviSákis RouvásCarl LutzMikko LeppilampiLuettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin naisten nimistäMikko KivinenTurkuQatarin historiaGary OldmanSaksaKiuruRobert OppenheimerMartti Ahtisaari🡆 More