Ruusukaijanen: Lintulaji

Se on runsaslukuisin niin sanotuista rakkauspapukaijoista, jotka ovat saaneet nimensä erottamattomista pareista, jotka usein sukivat ja siistivät hellästi toisiaan. Se elää kuivilla, avoimilla mailla Lounais-Afrikassa (lähinnä Angolassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikassa). Se on äänekäs ja todella aktiivinen papukaija, joka lentelee joskus jopa sadan linnun parvissa puiden ja pensaiden välillä pysyen aina veden läheisyydessä. Lajista on kaksi alalajia: Agapornis roseicollis roseicollis ja Agapornis roseicollis catumbella.

Ruusukaijanen
Uhanalaisuusluokitus
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Linnut Aves
Lahko:	Papukaijalinnut Psittaciformes
Heimo:	Kaijat Psittaculidae
Suku:	Kaijaset Agapornis
Laji:	roseicollis
Kaksiosainen nimi
Agapornis roseicollis (Vieillot, 1818)
Katso myös
Ruusukaijanen Wikispeciesissä   Ruusukaijanen Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Ruusukaijanen on pieni papukaijalintu, joka on noin 15 senttiä pitkä ja painaa noin 50 grammaa. Käytännössä sen sukupuolta ei pysty ulkonäöstä erottamaan. Joissakin värimutaatiotapauksissa mutaatio ilmenee naarailla koiraita useammin. Naaraat saattavat olla myös aggressiivisempia, mitä tulee esimerkiksi reviirikiistoihin tai tappeluihin ruoasta.

Ruusukaijaset pesivät yhdyskuntina kallioluolissa tai rakennuksissa, tai valtaavat kutojalintujen monikammioisia pesiä. Ne rakentavat kupin muotoisen pesän kuljettamalla erilaisia korsia pesään kiilaamalla ne alaperän pyrstösulkien väleihin. Naaras munii 3–6 munaa, joita se hautoo 23 vuorokautta. Yleensä uros ruokkii poikasia 5 viikkoa pesässä ja sen jälkeen pesän ulkopuolella. Poikaset ovat väriltään aikuisia himmeämpiä ja niiden nokassa on tummia kuvioita. Poikasten höyhenpeite on täydellinen jo kahden kuukauden kuluttua kuoriutumisesta. Tämän jälkeen värit muuttuvat - geeneistä riippuen - vielä hyvinkin pitkään.

Luonnonvaraisten namibialaisten ruusukaijasten on havaittu syövän mm. siemeniä, hedelmiä ja marjoja sekä tuoreita ja kuivuneita lehtiä ja lehtiruotoja. Näistä Anthephora schinzii -kasvin siemenet olivat suosituin ravinnonlähde.

Ruusukaijanen on yksi yleisimmistä lemmikkilinnuista niin Suomessa kuin muuallakin. Pienet ja pirteät kaijaset ovat mukavia seurailla. Pienestä koostaan huolimatta lemmikkinä niidenkin pitäisi päästä lentelemään turvalliseksi tehtyyn sisätilaan päivittäin useamman tunnin ajaksi, tai asustaa normaalikokoisen häkin sijaan useamman neliön lentohäkissä tai lintuhuoneessa.

Lemmikkinä ruusukaijasille voi syöttää kaijasille, undulaateille ja parakiiteille tarkoitettuja vähärasvaisia siemenseoksia, pellettejä sekä viherravintoa ja hedelmiä. Pakollisia lisiä ovat kalkki- ja jodikivi.

 

Lemmikkitasolla linnun historialla on enemmän vaikutusta luonteeseen kuin sukupuolella, mutta yleisesti naaraita pidetään hieman äkäisempinä. Naaras ei esimerkiksi hyväksy uutta asuinkumppania häkkiinsä yhtä helposti kuin koiras.

Jos aikoo hankkia ruusukaijasen lemmikiksi, se kannattaa hankkia 7–8 viikon ikäisenä, jolloin se on lähtenyt pesästä ja syö itse. Samalla kannattaa ostaa sille kumppani, sillä kyseiset kaijaset ovat hyvin sosiaalisia. Kaijasta ei tulisi pitää yksin, sillä ihminen ei voi korvata lajitoveria. Kumppania hankkiessa kannattaa ottaa huomioon myös sukulaisuuden mahdollisuus: eläinkaupoissa myytävät ”pariskunnat” ovat yleensä sisaruspareja.

Ruusukaijaset ovat tehokkaita lisääntymään, mutta lintu voi elää hyvää lemmikinelämää, vaikkei se pääsisikään lisääntymään. Erilaiset kolot, pesät ja mökit eivät kuulu lintuhäkin normaaliin varustukseen. Ne saavat hormonaalisuuden nousuun linnuissa ja vaikka vanhoissa hoito-ohjeissa kaijasille suositellaankin nukkumapönttöjä, ne eivät niitä tarvitse. Koska ruusukaijaset rakentavat ja sisustavat aktiivisesti pesäänsä, voivat myös erilaiset kortevat tai silputtavat materiaalit innostaa niitä pesäntekoon. Jos linnut vaikuttavat hormonaalisilta, kannattaa niiden saatavilta poistaa kaikki pesäaines, kuten risut, heinät sekä paperi, josta ne saavat silputtua suikaleita.

 

Huomioitavaa on, että ruusukaijanen pystyy myös lisääntymään muiden kaijaslajien kanssa, jolloin pesimähommissa on oltava erityisen tarkka tarkasta lajimäärityksestä. Jos aikoo pesittää lemmikkiruusukaijasia, se kannattaa aloittaa vasta kun naaras noin kahden vuoden ikäinen, sillä paljon kalsiumia vaativa raskaus on hyvin suuri rasite vielä kehitysvaiheessa oleville luille. Ruusukaijaset tulevat sukukypsiksi jo noin puolen vuoden iässä ja sen jälkeen koiras saattaa kosiskella naarasta hyvinkin aktiivisesti joka päivä. Muna/voimaruoka lisää pesimisintoa, mutta sitä suositellaan kuitenkin annettavaksi, vaikkei poikueita suunnittelisikaan. Vuodessa suositellaan munittavaksi enintään 1–2 poikuetta. Jos muniminen on liian innokasta, sitä voi rajoittaa tekomunilla.

• ITIS: Agapornis roseicollis (englanniksi)