Muuraus: Rakennustekniikka

Muuraus on rakennustekniikka, jossa pienemmistä kappaleista, kuten kivistä, tiilistä tai harkoista saadaan limityksen ja (muuri)laastin avulla aikaan yhtenäinen muurimainen rakenne.

Ennen muurausta laasti sekoitetaan esimerkiksi laastisekoittimella. Apuvälineenä muurauksen suoruuden tarkistamisessa voi käyttää vesivaakaa tai linjalankaa. Tiiliä on mahdollista muurata myös syrjälleen, jolloin muodostuu ohuempi seinä. Mikäli muurataan leivinuunia, täytyy kuumuudelle eniten altistuviin kohtiin käyttää niin sanottuja tulitiiliä, jotka kestävät paremmin kuumuutta.

Muuraus: Rakennustekniikka
Tiilet asetellaan yleensä niin, että pystysaumat tulevat samoihin kohtiin joka toisessa kerroksessa. Kuvassa juoksulimitys.
Muuraus: Rakennustekniikka
Joka toinen kerros muurataan juoksukivellä, joka toinen sidekivellä, tuloksena on vuorolimitys. Seinä on paksuudeltaan niin kutsuttu 1-kiven seinä.

Historia

Muuratut tiili- ja kivirakenteet tulivat Ruotsiin 1100-luvun lopulla. Suomessa ensimmäiset tiilirakenteet on löydetty Räntämäeltä eli Koroisissa sijainneen piispankirkon kaivauksilta. Kirkko ajoittuu todenäköisesti 1200-luvun alkupuolelle. Laajemmin tiili muurausta on Suomessa alettu käyttämään 1300-luvun alussa kivikirkoissa ja linnoissa.

Katso myös

Lähteet

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tags:

LaastiRakennustekniikkaTiili

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin miesten nimistäKanadan jääkiekkomaajoukkueOdottamaton ehdotusAnnika SaarikkoSuomen läänitSionismiCooperin testiVenäjän presidenttiYoutubeIlkka RemesZlatan IbrahimovićSpede PasanenHIMTeemu SelänneSirkka SaarnioNikolai IIMauri KunnasJoensuuTalitiainenBrigitte MacronJuutalaisuusRobaNatsi-SaksaMuumiRisto RytiAspergerin oireyhtymäMikael GranlundSyyskuun 11. päivän terroriteotViherpeippoDua LipaSuomen suuriruhtinaskuntaLuettelo Eurovision laulukilpailun voittajistaMirella (laulaja)Keke RosbergNormandian maihinnousuHolokaustiYlilautaTroforsLinkedInAustralia Eurovision laulukilpailussaMonacoLuettelo televisiosarjan Salatut elämät poistuneista henkilöistäBorussia DortmundJohannes BrotherusMayojen korkeakulttuuriVasa (laiva)Suomen maakunnatMeksikoMikkeliPentti FagerholmIlmari KäihköToinen tuleminen (televisiosarja)Kari JalonenArmeniaPertti Kurikan NimipäivätCaitlyn JennerJerry HeilHarri Hakkarainen (lääkäri)Windows 95KsenofobiaSuomettuminenLidlJesse PuljujärviPipsa HurmerintaLordi (yhtye)Pekka LagerblomKeskiaikaMiss SuomiBulgariaTelkkäSalatut elämätMåns ZelmerlöwSuomen lippuSmolenskin lento-onnettomuus 2010KontiainenVirolahtiErkki TuomiojaRuusut (yhtye)🡆 More