Mccune–Reischauer-Romanisaatio: Korean kirjaimiston transkriptiojärjestelmä

McCune–Reischauer-romanisaatio on saanut nimensä kehittäjiensä McCunen ja Reischauerin mukaan. Järjestelmä on peräisin Yhdysvalloista ja se julkaistiin nykymuodossaan vuonna 1939. Järjestelmän käyttö lisääntyi huomattavasti Korean sodan myötä.

Korean kielen transkriptiolle on olemassa myös useita muita käytössä olevia tai olleita järjestelmiä. Esimerkiksi Etelä-Korea on suositellut vuonna 2000 käyttöön otetun uudistetun latinisaation käyttöä.

McCune–Reischauer-romanisaation joistakin muista järjestelmistä poikkeavia piirteitä ovat esimerkiksi tiettyjen äänenrakenteen kannalta merkityksettömienkin foneettisien vaihtelujen osoittaminen peruskirjaimilla. Esimerkiksi heikkoon klusiiliin voidaan osoittaa kirjaimilla p, t ja k sanan alussa tai lopussa. Sanan sisällä heikkoon klusiiliin viitataan kirjaimilla b, d ja g. Menetelmän takia sama sana voidaan joissain yhteyksissä kirjoittaa hyvin eri tavoin. Likvidaan viitataan tavuasemasta riippuen kirjaimilla r tai l. Tavunrajaisia konsonanttiryhmiä hahmotetaan oikeinkirjoituksen sijaan ääneasun mukaisesti. Tavunloppuiset klusiilit mukautuvat tavunalkuisen nasaalin mukaan, sekä tavunalkuiset dentaalikonsonantit tavunalkuisen likvidan mukaan.

Joissain tapauksissa perusmerkkiin lisätään diakriitti eli lisämerkki. Lisämerkkejä on kaksi, konsonanttimerkkiä seuraava heittomerkki ja vokaalimerkin yläpuolelle merkittävä kaari. Heittomerkki erottaa vahvat klusiilit ja afrikaatat heikoista. Esimerkiksi pt, t, ch ja k ovat heikkoja, kun taas vahvoja ovat p’, t’, ch’ ja k’. Kaari erottaa puolestaan takaiset laveat vokaalit pyöreistä. Esimerkkinä pyöreät o ja u, sekä laveat ǒ ja ǔ. Järjestelmästä on olemassa myös muunnos, jossa ero toteutetaan lisäkirjaimella. Esimerkiksi vahvat klusiilit ovat ph, th, ch ja kh, sekä leveät vokaalit eo ja eu.