Eurooppa käsittää 10 180 000 km² kokoisen alueen, joka ulottuu Aasiasta Atlantille ja Afrikasta Arktiselle alueelle. Euroopassa on 50 valtiota, joiden yhteinen väkimäärä on yli 700 miljoonaa, mikä kattaa noin 11 % maapallon asukasmäärästä. Alueella puhutaan noin 230 eri kieltä.

Nimen alkuperä muokkaa

Nimi Eurooppa on mahdollisesti peräisin kreikkalaisen mytologian prinsessa Europasta, joka joutui härän hahmon ottaneen Zeuksen sieppaamaksi. Toisen teorian mukaan nimi tulee foinikialaisten auringonlaskua merkitsevästä sanasta ereb.

Euroopan rajat muokkaa

Euroopan rajat määritellään eri tavoin riippuen poliittisista, kulttuurisista tai käytännöllisistä näkökohdista.

Keskiajalla Euroopan itärajana on pidetty Don-jokea[1] ja Ural-vuoristoa. Nykyisin itärajan katsotaan olevan Mustanmeren ja Kaspianmeren välillä Kaukasus-vuoristossa. Kaukaasian alueita on luettu kuuluvaksi Eurooppaan ja toisinaan Aasiaan.

Kaikki nykyisen maantieteellisen määritelmän mukaiset Euroopan maat ovat Valko-Venäjää ja Vatikaanivaltiota lukuun ottamatta jäseninä laajassa Euroopan valtioiden yhteistyöjärjestössä, Euroopan neuvostossa, johon kuuluvat myös tavallisesti Aasian puolelle luetut Armenia ja Azerbaidžan.

Euroopan unioni muokkaa

Nykyään termiä Eurooppa käytetään lisääntyvässä määrin tarkoitettaessa Euroopan unionin jäsenmaita.[2] Tällä hetkellä liitossa on 27 maata (joista Kypros kuuluu maantieteellisesti Aasiaan). Lisäksi muutamat maat neuvottelevat jäsenyydestä, ja useiden muiden maiden uskotaan aloittavan neuvottelut tulevaisuudessa. EU-keskeisen käytännön perusteella esimerkiksi Suomi ja Ruotsi eivät ole kuuluneet Eurooppaan ennen vuotta 1995, eivätkä Norja tai Sveitsi ole siihen koskaan kuuluneet. Talouspoliittisena käsitteenä Euroopalla voidaan tarkoittaa myös Euroopan talousaluetta, johon kuuluvat EU-maiden lisäksi Norja, Islanti, ja Liechtenstein.

Aluejako muokkaa

MoskovaWienMünchenPrahaFrankfurtBudapestKrakovaBakuAteenaIstanbulBukarestBelgradMilanoRoomaLissabonMadridBarcelonaMarseilleAmsterdamKiovaVarsovaBerliiniKööpenhaminaPietariTukholmaOsloEdinburghDublinLontooPariisiBaltian maatKyprosMaltaKiovaVarsovaKrakovaWienBudapestBelgradBukarestAteenaIstanbulBakuRoomaMilanoMünchenPrahaBerliiniFrankfurtAmsterdamPariisiMarseilleBarcelonaMadridLissabonMoskovaPietariTukholmaOsloKööpenhaminaLontooDublinEdinburghBritteinsaaretRanskaBenelux-maatIberiaItaliaPohjois-AfrikkaKreikkaTurkkiLähi-itäKaukasusBalkanin maatUkrainaValkovenäjäPohjoismaatKeski-AasiaVenäjäVenäjäKeski-Eurooppa
Napsauta aluetta tai kaupunkia

Balkan (Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Bulgaria, Kroatia, Kosovo, Makedonia, Moldova, Montenegro, Romania, Serbia)
Rikas ja myrskyisä historia, mahtava luonto, viehättäviä monikulttuurisia kaupunkeja, vaikuttavia luostareita ja linnoituksia kukkuloiden rinteillä sekä vuoria järvien ja metsien ympäröimänä.
Baltia (Latvia, Liettua, Viro)
Kiehtovia valtioita, joilla on paljon rantaviivaa, keskiaikaisia kaupunkeja ja kaunista luontoa.
Benelux (Alankomaat, Belgia, Luxemburg)
Alava alue, jolla on paljon tarjottavaa. Alankomaat tunnetaan puukengistä, juustoista, tulppaaneista, tuulimyllyistä ja liberaalista ajatusmaailmastaan. Belgia on monikielinen valtio täynnä keskiaikaisia kaupunkeja ja sen rajalla sijaitseva Luxemburg sijaitsee Ardennien kukkuloilla.
Britteinsaaret (Guernsey, Irlanti, Mansaari, Jersey, Yhdistynyt kuningaskunta)
Britannia on kulttuurien sulatusuuni, jossa kulttuurit läheltä ja kaukaa kohtaavat. Irlannin kumpuilevat maisemat ja omalaatuiset ihmiset, perinteet ja kansanperinteet.
Kaukasus (Armenia, Azerbaidžan, Georgia)
Kaukasus on vuorijono Mustanmeren ja Kaspianmeren välissä osana Euroopan ja Aasian välistä rajaa. Alue on lämmin, ystävällinen ja pääsääntöisesti turvallinen, jossa on monimuotoisia maisemia ja runsaasti ikivanhoja kirkkoja, katedraaleja ja luostareita.
Keski-Eurooppa (Itävalta, Tšekki, Saksa, Unkari, Liechtenstein, Puola, Slovakia, Slovenia, Sveitsi)
Germaaninen ja slaavilainen kulttuuri kohtaavat Keski-Euroopassa, joka yhdistää lännen ja idän kulttuureita. Alueella on runsaasti historiallisia kaupunkeja, satulinnoja, olutta, metsiä, luonnontilaista viljelysmaata ja vuoristoja, kuten mahtavat Alpit.
Ranska ja Monaco
Ranska on maailman suosituin matkakohde ja yksi Euroopan maantieteellisesti monimuotoisimmista maista. Tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat pääkaupunki Pariisi, Riviera, Atlantin hiekkarannat, Alppien hiihtokeskukset, linnat, maaseutumaisema ruokakulttuureineen (erityisesti viinit ja juustot), historia, kulttuuri ja muoti.
Kreikka, Kypros, Turkki
Euroopan aurinkoisimmat alueet löytyvät itäiseltä Välimereltä, joka on rantalomailijan, juhlijan ja kulttuurinnälkäisen paratiisi. Lisäksi alueen ruokakulttuuri kukoistaa.
Iberian niemimaa (Andorra, Espanja, Gibraltar, Portugali)
Nämä maat ovat hienoja matkakohteita rikkaan ja ainutlaatuisen kulttuurin, vilkkaiden kaupunkien, kauniin maaseudun ja ystävällisten asukkaiden ansiosta.
Italia (Italia, Malta, San Marino, Vatikaani)
Rooma, Firenze, Venetsia ja Pisa ovat moniet matkailijoiden käyntikohteita, mutta ne ovat vain yksi osa Italiaa. Italiasta löytää enemmän kulttuuria ja historiaa kuin monesta muusta maasta yhteensä.
Valko-Venäjä, Venäjä, Ukraina
Venäjä on valtava maa, joka ulottuu idässä Tyynellemerelle asti. Monipuolisella Ukrainalla on paljon tarjottavaa aina Mustanmeren rantalomasta kauniisiin Odessan, Lvivin ja Kiovan kaupunkeihin. Valko-Venäjä tunnetaan Euroopan viimeisenä diktatuurina.
Pohjoismaat (Färsaaret, Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska)
Uskomattomia maisemia, kuten järviä, vuoria ja tuntureita, jäätiköitä, kuumia lähteitä ja tulivuoria. Paljon karua erämaata, mutta alueella on myös viihtyisiä pikkukaupunkeja ja muutamia pienehköjä suurkaupunkeja.



Historia muokkaa

Euroopan kulttuuriperintö pohjautuu etenkin antiikin Kreikkaan, Rooman valtakuntaan ja Lähi-idästä tulleeseen kristinuskoon.

1400-luvulta lähtien eurooppalaiset valtakunnat, erityisesti Espanja (aiemmin Kastilia), Portugali sekä myöhemmin Alankomaat, Ranska ja Britannia (aiemmin Englanti) rakensivat suuria kolonialistisia imperiumeja Afrikkaan, Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Aasiaan.

Teollinen vallankumous alkoi Euroopassa 1700-luvun lopulla ja kiihdytti osaltaan raaka-aineiden ja markkina-alueiden kysyntää.

Merkittävä vaihe Euroopan historiassa on myös toisen maailmansodan jälkeen vallinnut poliittinen tila. Kylmän sodan aikana Eurooppa oli jaettu kahteen suureen poliittiseen ja taloudelliseen blokkiin: sosialistisiin valtioihin Itä-Euroopassa ja kapitalistisiin valtioihin Länsi-Euroopassa. Vuoden 1990 tietämillä itäblokki hajosi.

Maantiede muokkaa

Euroopan topografinen kartta

Eurooppa on oikeastaan vain ryhmä Euraasian läntisiä niemimaita, joita ovat Itämeren erottamat Fennoskandia ja Keski-Eurooppa sekä jälkimmäisestä pohjoiseen erkanevat Bretagnen niemimaa ja Jyllanti sekä etelään Välimereen erkanevat Iberian niemimaa, Italia ja Balkan[3]. Venäjälle tultaessa niemimaa levenee, kunnes se kohtaa Aasian rajan Uralvuorilla.

Euroopan pinnanmuodot vaihtelevat paljon pienillä etäisyyksillä. Eteläosassa on useita vuoristoja, merkittävimpinä Alpit, Pyreneet, Karpaatit ja Kaukasus Aasian rajan tuntumassa. Pohjoisessa on laaja ja alava Pohjois-Euroopan tasanko, ja vuoristoja on Skotlannissa sekä Skandit Skandinaviassa. Euroopan alueella sijaitsee useita suuria saaria, kuten Iso-Britannia, Islanti ja Irlanti.

Maantieteellisiä ääripäitä muokkaa

  • korkein vuori: näkökulmasta riippuen Mont Blanc (4 808 m) tai Elbrus (5 642 m)[4]
  • suurin järvi: Laatokka
  • pisin joki: Volga (3 685 km)
  • suurin saari: Iso-Britannia (219 000 km²)
  • mantereen ääripisteet: Nordkinn, Norja (71°8' N), Cabo da Roca, Portugali (9°31' W), Punta Marroqui, Espanja (36°0' N), Uralvuorten pohjoisosa (n. 63° E)

Euroopan vuoristoja muokkaa

Euroopan luolia muokkaa

  • Postojnan tippukiviluola Sloveniassa
  • Baradla-Domican luolat Unkarissa/Slovakiassa

Ilmasto ja kasvillisuus muokkaa

Suurin osa Euroopasta kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen, eteläosat kuuluvat subtrooppiseen ja kaikkein pohjoisimmat osat kylmään vyöhykkeeseen. Paikallinen kasvillisuus on määräytynyt lämpötilan ja sateisuuden mukaan. Euroopassa on Golf-virran lämmittävän voiman ansiosta varsin subtrooppinen kasvillisuus.

Euroopan pohjoisosissa, Jäämeren rannikolla maasto on puutonta ja soista tundraa. Tundraseuduilla talvet ovat kylmiä ja Kesät lyhyitä. Helteitä on harvoin ja sateet painottuvat loppukesään. Pohjoisosien eteläpäässä on taigaa. Alueella kasvaa koivua sekä seka- ja havumetsää.

Keski-Euroopassa on lehtimetsää.

Välimeren monipuolinen kasvillisuutta kasvaa Euroopassa Välimeren rannoilla, pienenä erillisenä "taskuna" Krimin niemimaan eteläkärjessä. Alueella kasvaa nahkealehtisiä sankkoja metsiä, korkeita metsämäisiä piikkipensastoja ja matalampia tiheitä pensastoja. Kaikkein kuivimmilla seuduilla kasvaa jopa myös puoliaavikon kasveja. Kesällä ja alkusyksyllä koko alueella on lähes sateetonta ja kuumaa, mutta sateisen talven jälkeen maalis-huhtikuussa luonto on hyvin rehevää ja täydessä kukassa. Kesän kuivan kauden aikana kasvien, kuten sitruspuiden, mantelipuiden, korkkitammen ja oliivien hedelmät taas kypsyvät.

Euroopan valtiot muokkaa

ValtioPinta-ala (km²)Asukasluku
(arvio 1.7.2002)
Väestötiheys
(as. / km²)
Pääkaupunkivaltiomuotoviralliset kieletvaluutta
Albania28 7483 544 841123,3Tiranatasavaltaalbanialek
Andorra46868 403146,2Andorra La Vellaruhtinaskuntakatalaanieuro
Bosnia ja Hertsegovina51 1294 448 50077,5Sarajevoliittovaltiobosnia, serbia, kroatiaBosnian markka
Bulgaria110 9107 621 33768,7SofiatasavaltabulgariaBulgarian leva
Espanja504 75847 077 10080,4Madridperustuslaillinen monarkiaespanjaeuro
Italia301 23057 715 625191,6Roomatasavaltaitaliaeuro
Kosovo10 8871 804 838220Pristinatasavaltaalbania, serbia, bosnia, turkkieuro
Kreikka125 91113 256 31781,5Ateenatasavaltakreikkaeuro
Kroatia56 5424 390 75177,7Zagrebtasavaltakroaattikuna
Kypros5 995780 133130,1Nikosiatasavaltakreikka, turkkieuro
Makedonia25 3332 054 80081,1SkopjetasavaltamakedoniaMakedonian denaari
Malta316397 4991 257,9Vallettatasavaltamalta, englantieuro
Monaco1,9531 98716 403,6Monacoruhtinaskuntaranskaeuro
Montenegro13 812616 25848,7Podgoricatasavaltamontenegro, albania, serbiaeuro
Portugali91 56810 409 995110,1Lissabontasavaltaportugalieuro
Romania238 39121 698 18191,0BukaresttasavaltaromaniaRomanian leu
San Marino6127 730454,6San Marinotasavaltaitaliaeuro
Serbia88 3617 495 74289,4BelgradtasavaltaserbiaSerbian dinaari
Slovenia20 2732 337 94595,3Ljubljanatasavaltasloveenieuro
Turkki783 56270 586 25693AnkaratasavaltaturkkiTurkin liira
Vatikaanivaltio0,449002 045,5Città del Vaticanoabsoluuttinen vaalimonarkia, teokratiaitaliaeuro
Armenia29 8003 229 900101JerevantasavaltaarmeniaArmenian dram
Azerbaidžan39 7304 198 491105,7Bakutasavaltaazerimanat
Georgia69 7004 661 47364TbilisitasavaltageorgiaGeorgian lari
Moldova33 8434 434 547131,0ChişinăutasavaltamoldovaMoldovan leu
Ukraina603 70048 396 47080,2KiovatasavaltaukrainaUkrainan hryvnia
Valko-Venäjä207 60010 335 38249,8Minsktasavaltavalkovenäjä, venäjäValko-Venäjän rupla
Venäjä17 075 400142 200 00026,8MoskovaliittotasavaltavenäjäVenäjän rupla
Alankomaat41 52616 318 199393,0Amsterdam, Haagperustuslaillinen monarkiahollantieuro
Belgia30 51010 274 595336,8Brysselperustuslaillinen monarkiahollanti, ranska, saksaeuro
Irlanti70 2804 374 11955,3Dublintasavaltaenglanti, iirieuro
Luxemburg2 586448 569173,5Luxemburgperustuslaillinen monarkialuxemburg, saksa, ranskaeuro
Ranska547 03059 765 983109,3Pariisitasavaltaranskaeuro
Iso-Britannia244 82062 100 835244,2Lontooparlamentaarinen monarkiaenglantiEnglannin punta
Itävalta83 8588 169 92997,4Wienliittotasavaltasaksaeuro
Liechtenstein16032 842205,3Vaduzperustuslaillinen monarkiasaksaSveitsin frangi
Puola312 68538 625 478123,5VarsovatasavaltapuolaPuolan zloty
Saksa358 02183 251 851233,2Berliiniliittotasavaltasaksaeuro
Slovakia48 8455 422 366111,0Bratislavatasavaltaslovakiaeuro
 Sveitsi41 2907 301 994176,8Bernvalaliittosaksa, ranska, italia, retoromaaniSveitsin frangi
Tšekki78 86610 256 760130,1PrahatasavaltatšekkiTšekin koruna
Unkari&&&&&&&&&&093030.&&&&0093 030&&&&&&&010198315.&&&&0010 198 315&&&&&&&&&&&&0109.0600000109,6Budapesttasavaltaunkarin kieliUnkarin forintti
Islanti103 000279 3842,7ReykjaviktasavaltaislantiIslannin kruunu
Latvia64 5892 366 51536,6Riikatasavaltalatvian kielieuro
Liettua65 2003 601 13855,2Vilnatasavaltaliettuaeuro
Norja324 2204 525 11614,0Osloperustuslainen monarkianorjaNorjan kruunu
Ruotsi449 9649 256 74419,7Tukholmaperustuslainen monarkiaruotsiRuotsin kruunu
Suomi336 5935 612 53715,4Helsinkitasavaltasuomi, ruotsieuro
Tanska43 0945 368 854124,6Kööpenhaminaperustuslaillinen monarkiatanskaTanskan kruunu
Viro45 2261 415 68131,3Tallinnatasavaltaviroeuro

Kaupungit muokkaa

Euroopassa on 17 yli 1,5 miljoonan asukkaan kaupunkia. Vuoteen 1950 asti eurooppalaiset pääkaupungit olivat maailman suurimpien kaupunkien joukossa, mutta kehitysmaiden väestönkasvu muutti tilanteen.

Alla on listattu turistien suosimia Euroopan suurkaupunkeja.

Väestö muokkaa

Euroopassa asuu nykyisin noin 680 miljoonaa henkeä. Väkiluvun kasvu on hidasta verrattuna muihin maanosiin. Sen sijaan väestön ikääntyminen on nopeaa: vuonna 2005 yli 65-vuotiaiden osuus oli 16 prosenttia väestöstä, vuoteen 2050 mennessä sen on laskettu kasvavan 28 prosenttiin.[5]

Kielet muokkaa

Euroopassa puhutaan noin 230 kieltä, mikä on vain 3 % maailman kielten lukumäärästä.[6] Indoeurooppalaisten kielten puhujia on yli 90 prosenttia. Suurimmat kieliryhmät ovat slaavilaiset, germaaniset ja romaaniset kielet.

Uskonnot muokkaa

Eurooppalaisista noin 75 % on kristittyjä, 8 % muslimeja. Muslimeista suurin osa asuu Venäjän ja Turkin Euroopan-puoleisissa osissa, Bosnia-Hertsegovinassa ja Albaniassa.[7] Noin 17 % ei tunnusta mitään uskontoa. Juutalaisia on alle yksi prosentti.

Lähteet muokkaa

  1. Iso tietosanakirja, 3. osa (Edom-Gotthielf), art. Eurooppa, Otava 1933
  2. Eurooppanaisia ja Eurooppa-ongelmia Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2005
  3. Malline:Cite web
  4. Mont Blanc, France/Italy Peakbagger.com
  5. The Geopolitics of world population change Center for Strategic & International Studies, 2007
  6. Interactive Language Map The National Virtual Translation Center, 2007
  7. Muslims in Europe BBC, 2005