Mervi Multamäki: Suomalainen laulaja ja ääninäyttelijä

Mervi Multamäki (ent.

Hiltunen) (s. 1963) on suomalainen laulaja ja ääninäyttelijä. Hänet tunnetaan ennen kaikkea suomenkielisistä päärooleistaan Disneyn animaatioelokuvissa Kaunotar ja hirviö, Prinsessa Ruusunen ja Liisa Ihmemaassa.

Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion musiikkilukiosta 1983. Hän on valmistunut maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2008. Hän on How Many Sisters -lauluyhtyeen perustajajäsen yhdessä Anna-Mari Kähärän ja Kirsi Rissasen kanssa. Sittemmin Pirjo Aittomäki korvasi Rissasen yhtyeessä. How Many Sisters on esiintynyt mm. Kirmo Lintisen ja UMO Jazz Orchestran kanssa.

Multamäki on osallistunut laulajana myös Karl Jenkinsin Adiemus-projektiin ja esiintynyt sen myötä ympäri maailmaa. Hän on toiminut taustalaulajana lukuisilla levyillä. Hän on levyttänyt myös soololaulajana, mm. joululauluja ja kristillistä musiikkia.

Dubbaukset

    Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

Tags:

1963DisneyKaunotar ja hirviö (vuoden 1991 elokuva)Liisa Ihmemaassa (vuoden 1951 elokuva)Prinsessa Ruusunen (vuoden 1959 elokuva)

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Sákis RouvásHarri GustafsbergKiinaPipsa HurmerintaThe AcolytePiisamiPerussuomalaisetPunainen tiiliRoni BäckHämeenlinnaKalle AholaSami KuoppamäkiGeorgiaEnglannin ValioliigaTeksti-TVBeverly Hills kyttäPatrick McGoohanJääkiekon alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruuskilpailutRooman valtakuntaHelena LindgrenErin AnttilaEuroopan unioniHelsingin alueellinen jakoEstonian uppoaminenPirates of the Caribbean (elokuvasarja)Erling Braut HaalandMika MyllyläVästäräkkiCristiano RonaldoRaimo TienhaaraBitcoinKaija KooAlkoFreddie MercurySuomi Eurovision laulukilpailussaPatrick SwayzeKoivutÄitienpäiväCheekMatti MyllymäkiKimmo VehviläinenBrasiliaThe Voice of FinlandLauri PorraLuettelo jääkiekon SM-mitalisteistaHanna KinnunenFrank MorrisJammu SiltavuoriLuettelo televisiosarjan Uusi päivä henkilöistäJukka ImmonenMikko LaaksonenRichard GereTUI FinlandAlbert EdelfeltTove JanssonTippaleipäMari TurunenAhmaFacebookMuumiRobert HeleniusMustarastasLuettelo vuonna 2024 kuolleista henkilöistäLahjatalousHeidi HautalaMichael JacksonTeemu KeisteriOravaKendrick LamarJärripeippoKari TapioKuninkaantammiTeeriKansallinen KokoomusJari LitmanenSosialismiRane RaitsikkaYleisradioRiku Nieminen🡆 More