Lamine Diack: Senegalilainen poliitikko ja urheiluvaikuttaja

kesäkuuta">7. kesäkuuta 1933 Dakar – 3. joulukuuta 2021) oli senegalilainen urheiluvaikuttaja ja poliitikko sekä pituushyppääjä ja jalkapallovalmentaja.

Diack toimi Kansainvälisen yleisurheiluliitto IAAF:n puheenjohtajana vuosina 1999–2015. Hän oli myös Kansainvälisen olympiakomitean jäsen vuosina 1999–2015.

Kuten edeltäjänsä IAAF:n johdossa Primo Nebiolo, myös Lamine Diack oli aktiiviaikanaan urheilijana pituushyppääjä. Hän oli lupaava lahjakkuus, mutta polvivamma lopetti uran ennen aikojaan. Diack piti hallussaan pituushypyn Ranskan Länsi-Afrikan ennätystä vuosina 1957–1960 ja voitti Ranskan mestaruuden vuonna 1958. Hänen uransa pisin hyppy kantoi 7,72 metriä.

Urheilijauran jälkeen Lamine Diack kiinnostui jalkapallosta. Hän toimi seuravalmentajana Foyer France Sénégalissa, joka sittemmin muutti nimensä ASC Diarafiksi, vuosina 1963–1964. Saman seuran presidentti Diack oli vuodesta 1994 lähtien. Vuosina 1964–1968 hän oli Senegalin jalkapallomaajoukkueen tekninen johtaja. Tuona aikana Senegal ylsi kahdesti Afrikan mestaruuskisojen finaaliin.

Lamine Diack valmistui Dakarin yliopiston laki- ja taloustieteiden tiedekunnasta sekä Ranskan kansallisesta verokoulusta École Nationale des impôts. Diack toimi valtion verotarkastajana vuosina 1961–1969 ja yliverotarkastajana 1995–2001. Lisäksi hän oli Senegalin kansallisen vesilaitoksen (SONES) hallituksen puheenjohtaja.

Diack aloitti poliittisen uransa vuonna 1969, kun hänestä tuli urheilukomissaari. Vuosina 1970–1974 hän toimi valtiosihteerinä urheilun, nuorisoasioiden, ja kulttuurin sektoreilla. Vuonna 1978 Lamine Diack valittiin sekä Dakarin pormestariksi että Senegalin parlamenttiin. Parlamentin varapuhemies Diack oli vuosina 1988–1993.

Uran urheiluvaikuttajana Diack aloitti jo 1960-luvulla, kun hänestä tuli Senegalin yleisurheiluliiton pääsihteeri vuonna 1963. Senegalin yleisurheiluliiton presidenttinä Lamine Diack toimi vuosina 1974–1978. Afrikan amatööriyleisurheiluliiton (AAAC) presidentti Diack oli vuosina 1973–2003. Hän oli myös Afrikan urheilun korkeimman neuvoston SCSA:n jäsen vuosina 1973–1987.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton palvelukseen Lamine Diack tuli vuonna 1976, kun hänet äänestettiin IAAF:n hallituksen jäseneksi. IAAF:n vanhempi varapuheenjohtaja Diackista tuli vuonna 1991, jossa virassa hän oli aina silloisen puheenjohtajan Primo Nebiolon kuolemaan saakka. Vuonna 1999 Nebiolon kuoltua Diack toimi ensin virkaa tekevänä puheenjohtajana ja myöhemmin hänet äänestettiin puheenjohtajaksi. Diack äänestettiin uudelle toimikaudelle neljä kertaa vuosina 2001, 2003, 2007 ja 2011. Diack ilmoitti luopuvansa IAAF:n puheenjohtajuudesta vuonna 2015.

Olympialiikkeessä Lamine Diack oli mukana vuodesta 1974, jolloin hänestä tuli Senegalin olympiakomitean jäsen. Senegalin olympiakomitean puheenjohtajana hän toimi vuosina 1985–2002. Kansainvälisen olympiakomitean jäsen Diack oli vuodesta 1999 lähtien, koska IAAF:n puheenjohtajalla on olympiakomiteassa kiintiöpaikka.

Vuonna 2013 Diack kritisoi voimakkaasti Maailman antidopingtoimistoa WADAa. Hän syytti WADAa aktiivisesta kampanjoimisesta Jamaikan ja Kenian yleisurheilijoita vastaan. Diack kritisoi myös dopingin käytön aiheuttaman kilpailukiellon pituutta yleisurheilussa. Hänen mukaansa jalkapallon puolella ei koskaan aseteta urheilijaa neljän vuoden kilpailukieltoon.

Lamine Diack sai vuonna 2011 Kansainvälisen olympiakomitean eettiseltä komissiolta virallisen varoituksen sekaantumisesta lahjusskandaaliin. Niin sanotussa ISL-lahjusskandaalissa urheilumarkkinointiin erikoistunut yritys International sport and leisure oli lahjonut vuosina 1989–1999 urheilupäättäjiä saadakseen mainossopimuksia. Samaan skandaalin liittyen Afrikan jalkapalloliiton puheenjohtaja Issa Hayatou sai nuhteet, joka on isompi rangaistus kuin varoitus. FIFAn pitkäaikainen puheenjohtaja João Havelange erosi itse olympiakomiteasta jo ennen eettisen komission käsittelyä kuultuaan epäilyt. Diack sanoi puolustuksekseen, että hän sai rahat ystävältään Jean-Marie Weberiltä, joka oli tuolloin ISL:n toimitusjohtaja, vain yksityishenkilönä eikä asiaan liity eturistiriitoja. Weber oli Diackin mukaan halunnut auttaa rahallisesti, koska Diackin talo paloi vuonna 1993.

Diack tuomittiin 16. syyskuuta 2020 neljäksi vuodeksi vankeuteen ja 500 000 euron sakkoihin korruptiosta, joka liittyi venäläisurheilijoiden dopingtapausten peittelyyn. Diackin poika Papa Massata Diack sai viiden vuoden vankilatuomion ja miljoonan euron sakot. Lamine Diack ei kuitenkaan joutunut vankilaan vaan hänet asetettiin kotiarestiin, josta hän myöhemmin vapautui takuita vastaan.

Diack oli naimisissa ja hänellä on 15 lasta.