Fysis

Termi on sanojen 'fysikaalinen' ja 'fysiikka' alkuperä.

Sanan varhaisin tunnettu esiintymä on Homeroksen Odysseiassa, jossa sitä käytetään kerran. Siinä sillä viitataan tietyn yrtin sisäsyntyiseen luonteeseen tai koostumukseen, joka sillä on kasvun tuloksena. Myös muussa varhaisessa käytössä sana liittyi kasvien, eläinten ja muiden maailman piirteiden luonnolliseen kasvamiseen, kun ne vaikuttavat kehittyvän ilman ulkoista vaikutusta.

Esisokraattisilla filosofeilla termi sai lukuisia uusia merkityksiä. Nämä merkitykset vastaavat melko hyvin niitä, joita sanaan 'luonto' nykyään liitetään. Esisokraatikoille fysis oli sama kuin filosofian tutkimusalue. Tämä ilmenee muun muassa Platonilla sekä siinä, että Aristoteles kutsuu varhaisia filosofeja termillä fysikoi, ne jotka käsittelevät fysistä.

Aristoteleesta lähtien fysikaalinen eli fysiikan (oikeammin τὰ φυσικά, ta fysika, ”luonnolliset asiat”) tutkimusalue on asetettu metafyysistä eli metafysiikan tutkimusaluetta vastaan. Tämä näkyy myös Aristoteleen teosten Fysiikka ja Metafysiikka nimeämisessä.

Henry Thoreau ymmärsi fysiksen siirtymiseksi pimeydestä valoon sekä biologisesti, kosmisesti että kognitiivisesti. Leo Strauss piti kreikkalaista termiä merkkinä jostakin uudesta, jonka kreikkalaiset löysivät — jostakin, joka poikkeaa muiden kulttuurien ajatustavasta, jota kuvaavat sellaiset termit kuin dharma ja tao.

Lääketieteessä sananloppu -fysis esiintyy sellaisissa sanoissa kuin symfysis ja epifysis merkityksessä ”kasvaminen”.

• Luonto filosofiassa