Feministinen Ulkopolitiikka

Se korostaa naisten ja tyttöjen oikeuksia, vaatii tasa-arvoisempaa tulonjakoa sekä naisten ja tyttöjen edustusta päätöksentekoon. Saksassa feministinen ulkopolitiikka korostaa myös monimuotoisuutta (diversity). Feministisen ulkopolitiikan tavoitteena on tehdä sukupuolen merkitys näkyväksi ulkopolitiikassa, sodissa ja konflikteissa. Feministinen ulkopolitiikka oli Ruotsin virallinen linja vuosina 2014–2022. Eräät muut maat noudattavat edelleen feminististä ulkopolitiikkaa.

Stefan Löfvenin johtama punavihreä sosiaalidemokraattien ja ympäristöpuolueen hallitus julisti Ruotsin vuonna 2014 maailman ensimmäiseksi maaksi, jossa toteutetaan feminististä ulkopolitiikkaa. Politiikan taustalla oli erityisesti sosiaalidemokraattinen ulkoministeri Margot Wallström. Feministinen ulkopolitiikka levisi pian muuallekin. Vuoteen 2022 mennessä ainakin Alankomaat, Espanja, Kanada, Luxemburg, Meksiko, Saksa, Ranska ja Chile ilmoittvat noudattavansa feminististä ulkopolitiikkaa.

Ruotsi luopui feministisestä ulkopolitiikasta vuonna 2022, kun valtaan tuli Ulf Kristerssonin kokoomushallitus. Ulkoministeri Tobias Billströmin mukaan Me emme aja feminististä ulkopolitiikkaa. Sillä nimityksellä ei ole ollut järkevää tarkoitusta. Se on pimentänyt faktan, että Ruotsin ulkopolitiikan tulee perustua ruotsalaisten etuihin ja ruotsalaisiin arvoihin. Billström piti tärkeimpänä tavoitteena Ruotsin viemistä Natoon niin pian kuin mahdollista.

Ruotsissa feministisen ulkopolitiikan tavoitteena oli käydä dialogia sekä kuunnella väkivaltaisissa konflikteissa osallisina olleiden naisten ja myös muiden marginalisoitujen ryhmien kokemuksia. Toinen tavoite oli lisätä naisten osuutta ulkopoliittisina päätöksentekijöinä ja neuvottelijoina rauhanprosesseissa. Maailmanpoliittisessa keskustelussa feministinen ulkopolitiikka korosti sukupuolten tasa-arvoa ja naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksia. Feministinen ulkopolitiikka pyrki kyseenalaistamaan, haastamaan ja määrittelemään uudelleen sukupuolittuneita valtarakenteita.

Ruotsin ulkoministeriö jakoi feministisen ulkopolitiikan tavoitteet seuraaviin alueisiin: 1. ihmisoikeudet, 2. vapaus väkivallasta, 3. mahdollisuus vaikuttaa rauhantyöhön, 4. poliittinen osallistuminen, 5.taloudellinen itsemääräämisoikeus ja 6. seksuaali- ja lisääntymisterveys. Käytännössä tavoitteiden toteuttaminen tarkoitti lähinnä kehitysavun kohdistamista tyttöjen ja naisten tukemiseen kehitysmaissa.

Postkolonialistisen feminismin näkökulmasta feminististä ulkopolitiikkaa on arvosteltu globaalin pohjoisen harjoittamana uutena normivientinä, joka perustuu liberaaliin feminismiin eikä tee oikeutta kulttuurikontekstien monimuotoisuudelle sen kohdemaissa. Ilmiötä on myös kutsuttu feministiseksi imperialismiksi.