Mauste

Mausteet ovat aineita, joita lisätään ruokaan tuomaan makua tai parantamaan säilyvyyttä.

Mausteet voivat olla voimakkaan makuisia tai voimakasaromisia kasvin osia, kasvista eristettyjä ainesosia tai mineraaleja. Maustekasveja käytetään usein hajusteissa ja kosmetiikassa, mutta mausteita on käytetty myös lääkkeinä sekä uskonnollisissa rituaaleissa.

Mauste
Mausteita.

Historia

Mausteet ovat olleet läsnä ihmisten historiassa hyvin pitkään. Ne olivat yksi kalleimmista asioista, joita käytettiin vaihdon välineinä muinaisina aikoina ja keskiajalla. Mausteet olivat ensisijainen syy siihen, miksi portugalilainen merenkävijä Vasco da Gama purjehti Intiaan. Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun Kristoffer Kolumbus löysi Uuden maan, hän kärkkäästi kuvasi uudet löytyneet mausteet mahdollisille sijoittajille.

Erityisesti suolaa on käytetty ruoan säilöntään ja pilaantuneen ruoan maun peittämiseen. Suolattu ravinto säilyy pitkään, ja liottamalla siitä saadaan taas syöntikelpoista.

Suomessa Meira on mausteiden markkinajohtaja.lähde? Meiran maustetehdas Helsingin Vallilassa on toiminut vuodesta 1920.

Maustekasvit

Mausteena käytettävät kasvit luokitellaan useimmiten yrteiksi, sillä maustekasvi ei ole ruokaa, vaan sen tarkoitus on toimia maun antajana. Kasvista voidaan käyttää lehtiä, kukkia, juurta, vartta, kuorta, hedelmiä, marjoja, siemeniä tai eristettyjä aineita. Usein kasvin osat kuivataan paremman säilyvyyden vuoksi ja kuljettamisen helpottamiseksi sekä jauhetaan, jotta niitä olisi helpompi käyttää.

Maustemineraalit

Ruokasuola (NaCl) on mineraali, jota louhitaan suolakaivoksista tai kerätään merivettä haihduttamalla. Mineraalina sen kutsumanimi on haliitti eli vuorisuola.

Mausteseokset

Monilla valmistajilla on eri ruokalajeihin käytettäviä mausteseoksia, kuten broilerimauste, pizzamauste ja aromisuola. Niiden tärkeä ainesosa on lisäaine natriumglutamaatti (E621), jonka ansiosta sinänsä mauton ruoka saadaan maistumaan paremmalta.

Maustesuolat ovat mausteseoksia, jotka koostuvat tavallisesta ruokasuolasta ja erilaisista mausteista. Niitä ovat aromisuola, chilisuola, persiljasuola, seesamisuola, sipulisuola, sitrussuola, sitruunasuola, valkosipulisuola, yrttisuola. Yrttisuolassa on suolaa sekä kuivattuja yrttejä jauhettuina.Sellerisuola on myös maustesuola, mutta se ei nimestään huolimatta sisällä ruokasuolaa. Se on mukulasellerijauhe, jolla maustetaan salaatinkastikkeita, tomaattimehua ja vihannesruokia.

Lähteet

  • Lehmusoksa, Ritva & Muurinen, Pirjo: Ruokasanakirja. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1998. ISBN 951-20-5156-7.
  • Turtia, Kaarina: Gastronomian sanakirja. Helsinki: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-18546-8.

Viitteet

Aiheesta muualla

Mauste 
Commons
Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mauste.

Tags:

Mauste HistoriaMauste kasvitMauste mineraalitMauste seoksetMauste LähteetMauste Aiheesta muuallaMausteHajusteKasvitKosmetiikkaLääkeMakuMineraaliRituaaliRuoka

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

KoiraAri VallinSuomen kunnanvaakunatPeloponnesolaissotaRuotsin vallan aika SuomessaWalesMikkeliSeitsemän veljestäLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista R–SHeikki SilvennoinenPropulsioAyrton SennaLe Mansin 24 tunnin ajoJarno PikkarainenOuluFbTuntematon sotilasTanskaPyrrhoksen voittoKuuMount EverestShōgunJosé Raúl CapablancaToinen pääsiäispäiväSacha Baron CohenKanadaAimo KoivunenNickelbackArgentiinaLuterilaisuusTexasMustarastasAnni VuohijokiSavonlinnaIslantiBrasiliaVenusSuuri paastoMestisTiikerihyttynenYdinvoimaJohanna KokkoMaalaiskomedia2022Lotta HintsaVappuFormula 1Pirkanmaan maakuntaPrypjatVatruskaLahtiMehdi NebbouArto SatonenKemiPsykoanalyysiNetflixPudotuspelitTemperamenttiIntiaJulian AssangeJalkapallon maailmanmestaruuskilpailutFataali familiaalinen insomniaKikkaLuettelo tunnetuista suomalaisista homo- ja biseksuaaleistaFarmi SuomiMaltaArman AlizadOsuuspankki (yhtiömuoto)PääkaupunkiseutuUrho KekkonenProtestantismiHannu MikkolaUusikaarlepyyKreetaJoel PohjanpaloSuomen puolustusvoimatWikipediaVille HaapasaloRaili Malmberg🡆 More