Meryl Streep: Yhdysvaltalainen näyttelijä

Mary Louise ”Meryl” Streep (s. 22. kesäkuuta 1949 Summit, New Jersey, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän on työskennellyt sekä elokuvissa, televisiossa että teatterissa. Streep on hyvin arvostettu näyttelijä ja hän on voittanut Oscar-palkinnon kolme kertaa.

Meryl Streep
Meryl Streep vuonna 2018.
Meryl Streep vuonna 2018.
Henkilötiedot
Koko nimi Mary Louise Streep
Syntynyt22. kesäkuuta 1949 (ikä 74)
Summit, New Jersey, Yhdysvallat
Ammatti näyttelijä
Puoliso Don Gummer (vih. 1978)
Lapset Mamie Gummer, Grace Gummer, Henry Wolfe Gummer, Louisa Jacobson Gummer
Näyttelijä
Aktiivisena 1971–
Merkittävät roolit
Palkinnot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Streep teki ensiesiintymisensä teatterissa vuonna 1971 näytelmässä The Playboy of Seville ja vuonna 1977 televisioelokuvassa Cross Checking – kovat otteet. Vuonna 1977 hän teki myös valkokangasdebyyttinsä elokuvassa Muistojeni Julia. Streep sai hyvän vastaanoton kriitikoilta roolisuorituksestaan menestyselokuvissa Kauriinmetsästäjä (1978) ja Kramer vastaan Kramer (1979), joissa kummassakin hän oli ehdolla parhaan naissivuosan Oscarin saajaksi ja sai jälkimmäisestä ensimmäisen Oscar-palkintonsa. Myöhemmin Streep palkittiin parhaan naispääosan Oscarilla rooleistaan elokuvissa Sofien valinta (1982) ja Rautarouva (2011).

Streep on ollut ennätykselliset 21 kertaa Oscar-ehdokkaana, eli useammin kuin yksikään mies- tai naisnäyttelijä aikaisemmin. Lisäksi hän on ollut ehdolla ennätykselliset 32 kertaa Golden Globen saajaksi ja on voittanut palkinnon kahdeksan kertaa, joten hänellä on enemmän ehdokkuuksia ja voittoja kuin yhdelläkään mies- tai naisnäyttelijällä aikaisemmin. Streep on palkittu uransa aikana lisäksi muun muassa kahdella Emmyllä, kahdella Baftalla, kahdella SAG:llä ja Cannesin elokuvajuhlien palkinnolla. Vuonna 2004 hän sai Yhdysvaltain elokuvainstituutin elämäntyöpalkinnon ja vuonna 2011 Kennedy Center Honors -palkinnon myötävaikutuksestaan Yhdysvaltain kulttuurissa. Presidentti Barack Obama palkitsi Streepin vuonna 2010 National Medal of Arts- ja 2014 Presidential Medal of Freedom -palkinnolla. Vuonna 2017 hänet palkittiin Cecil B. DeMille -elämäntyöpalkinnolla.

Varhainen elämä

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Meryl Streep vuonna 1966.

Mary Louise Streep syntyi Summitin kaupungissa New Jerseyn osavaltiossa, Yhdysvalloissa 22. kesäkuuta vuonna 1949. Hänen isänsä Harry William Streep, Jr. (1910–2003) oli farmaseutti ja hänen äitinsä Mary Wolf Streep (o.s. Wilkinson, 1915–2001) taiteilija. Streepin äidin sukujuuret ovat Sveitsissä, Irlannissa ja Englannissa. Isän suku on puolestaan alun perin kotoisin Alankomaista. Isän puolella on kaukaisia sukujuuria myös Espanjan juutalaisyhteisöön, mutta Streep ei itse ole juutalainen. Streepillä on kaksi nuorempaa veljeä Harry III (s. 1951) ja Dana (s. 1953).

Streep varttui New Jerseyssä Bernardsvillessä ja valmistui Bernards High Schoolista vuonna 1967. Hän opiskeli Dartmouth Collegessa puvustusta ja käsikirjoittamista. Streep sai B.A.-tutkinnon (Bachelor of Arts) draamasta Vassar Collegesta vuonna 1971 ja M.F.A.-tutkintonsa (Master of Fine Arts) Yalen yliopiston draamakoulusta vuonna 1975. Yale Repertory Theatressa Streep esiintyi 30–40 tuotannossa.

Ura

1970-luku

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Meryl Steep 1970-luvulla Jack Mitchellin kuvaamana.

Streepin ensimmäinen elokuva oli Fred Zinnemannin ohjaama Muistojeni Julia (1977). Vuonna 1979 Streep näytteli Michael Ciminon ohjaamassa sotadraamaelokuvassa Kauriinmetsästäjä. Streep sai roolisuorituksestaan ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaasta naissivuosasta.

Vuonna 1978 Streep näytteli pääosaa Saksassa ja Itävallassa kuvatussa minisarjassa Polttouhrit. Streepin roolisuoritusta pidetään hänen läpimurtonaan ja hänet palkittiin siitä Primetime Emmy -palkinnolla parhaasta naispääosasta minisarjassa tai televisioelokuvassa. Vuonna 1979 Streep näytteli Jerry Schatzbergin poliittisessa draamaelokuvassa Joe Tynanin kiusaukset.

Vuonna 1979 Streep näytteli sivuosaa Woody Allenin elokuvassa Manhattan. Streep kertoi myöhemmin, että hän sai Allenilta vain kuusisivuisen käsikirjoituksen omista kohtauksistaan eikä lupautunut improvisoimaan sanaakaan elokuvassa. Samana vuonna Streep näytteli Robert Bentonin elokuvassa Kramer vastaan Kramer. Elokuva kertoo pariskunnasta (Streep ja Dustin Hoffman), joka eroaa, ja sen vaikutuksesta kaikkiin heidän läheisiin mukaan lukien heidän yhteiseen nuoreen poikaan. Streepin mielestä elokuvan naishahmon rooli oli liian ilkeä eikä vastannut montakaan tosielämän naista, joka kohtaisi eron ja lapsen huoltajuuskiistan. Streep sai ohjaaja Bentonilta luvan kirjoittaa uudelleen omat vuorosanansa kahteen keskeiseen kohtaukseen. Elokuva voitti viisi Oscar-palkintoa mukaan lukien Streepin ensimmäinen Oscar-palkinto parhaasta naissivuosasta.

1980-luku

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Meryl Streep Oscar-gaalassa vuonna 1988.

Oltuaan sivurooleissa kahdessa 1970-luvun menestyselokuvassa Streep alkoi saada elokuvien pääosia 1980-luvun alussa. Ensimmäinen niistä oli vuonna 1981 ensi-iltansa saanut Karel Reiszin ohjaama elokuva Ranskalaisen luutnantin nainen, jossa hänen vastanäyttelijänään on Jeremy Irons. New York -lehdessä sanottiin että ”Streep on kuin kameleontti, joka pystyy näyttelemään minkälaisen roolin tahansa”. Streep palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Baftalla.

Vuonna 1982 Streep näytteli psykologisessa jännityselokuvassa Yön hiljaisuudessa vastanäyttelijöinään Roy Scheider ja Jessica Tandy. Samana vuonna Streep näytteli Alan J. Pakulan ohjaamassa draamaelokuvassa Sofien valinta, joka perustuu William Styronin samannimiseen romaaniin vuodelta 1979. Streepin roolisuoritus oli kriitikkojen ylistämä ja hänet palkittiin siitä parhaan naispääosan Oscarilla ja Golden Globella. Premiere Magazine nimesi Streepin roolisuorituksen kaikkien aikojen kolmanneksi parhaaksi. Streepin suosio jatkui Mike Nicholsin ohjaamassa elokuvassa Tapaus Silkwood (1983), jossa hän näytteli tosielämän ammattiliittoaktivistia Karen Silkwoodia. Vuonna 1985 Streep näytteli tanskalaista kirjailijaa Karen Blixeniä elokuvassa Minun Afrikkani. Elokuva voitti seitsemän Oscar-palkintoa, ja Streep sai parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Streep näytteli Jack Nicholsonin kanssa kahdessa seuraavassa elokuvassaan Sydän karrella (1986) ja Karhiainen (1987), joista jälkimmäisessä Streep myös laulaa. Elokuvassa Huuto pimeydestä Streep näytteli australialaista Lindy Chamberlainia, jota syytettiin lapsensa murhasta, mutta Chamberlain väitti dingon siepanneen sen.

1990-luku

Streepin 1990-luvun ensimmäinen elokuva oli Mike Nicholsin ohjaama Terveisiä unelmien reunalta, joka perustuu Carrie Fisherin romaaniin vuodelta 1987. Elokuvassa näyttevät myös muun muassa Shirley MacLaine ja Dennis Quaid. Streep näytteli huumeriippuvaista elokuvanäyttelijää Suzanne Valea ja sai roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Vuonna 1992 Streep näytteli Robert Zemeckisin ohjaamassa mustassa komediassa Kuolema pukee häntä vastanäyttelijänään Bruce Willis.

Vuonna 1995 Streep näytteli Clint Eastwoodin kanssa romanttisessa draamaelokuvassa Hiljaiset sillat. Se perustuu Robert James Wallerin menestysromaaniin, joka kertoo National Geographicin valokuvaajasta Robert Kincaidista (Eastwood), jolla on rakkaussuhde italialaiseen maatilan emäntään nimeltä Francesca (Streep). Elokuva sai hyvän vastaanoton kriitikoilta. Streep sai roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet.

Vuonna 1996 Streep näytteli elokuvassa Marvinin tyttäret, joka perustuu Scott McPhersonin näytelmään. Diane Keaton näytteli Streepin leukemian kanssa taistelevaa siskoa Bessietä ja nuori Leonardo DiCaprio näytteli Streepin kapinallista poikaa. Streep sai roolisuorituksestaan Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta naispääosasta.

Vuonna 1999 Streep näytteli tosielämän Roberta Guasparia Wes Cravenin ohjaamassa elokuvassa Sydämen soinnut. Newyorkilainen Guaspari opetti vähävaraisille lapsille viulunsoittoa. Streep korvasi laulaja Madonnan tämän lähdettyä projektista ”luovien erimielisyyksien” takia. Streep harjoitteli roolia varten kaksi kuukautta neljästä kuuteen tuntia päivässä. Streep sai roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet.

2000-luku

2000-luvun alussa Streep ääninäytteli Blue Fairyä Steven Spielbergin elokuvassa A.I. – Tekoäly, jonka pääosaa näytteli Haley Joel Osment. Streep isännöi 11. joulukuuta 2001 Liam Neesonin kanssa Oslossa järjestettyä Nobelin rauhanpalkinto -konserttia, joka järjestettiin YK:n ja Kofi Annanin kunniaksi.

Vuonna 2002 Streep palasi teatterinäyttämölle yli 20 vuotta kestäneen tauon jälkeen. Hän näytteli Arkadinaa Anton Tšehovin näytelmässä Lokki vastanäyttelijöinään Kevin Kline, Natalie Portman ja Philip Seymour Hoffman. Samana vuonna Streep näytteli Spike Jonzesin ohjaamassa elokuvassa Adaptation. Minun versioni, jossa hän näytteli tosielämän toimittajaa Susan Orleania. Elokuva oli kriitikoiden ylistämä, ja Streep palkittiin roolistaan neljännellä Golden Globellaan parhaasta naissivuosasta. Samana vuonna 2002 Streep näytteli Nicole Kidmanin ja Julianne Mooren kanssa Stephen Daldryn ohjaamassa elokuvassa Tunnit, joka perustuu Michael Cunninghamin romaaniin vuodelta 1990. Elokuvassa kolmea eri sukupolven naista yhdistää Virginia Woolfin romaani Mrs. Dalloway. Elokuva sai hyvän vastaanoton, ja kaikki kolme päänäyttelijää palkittiin parhaan naispääosan Hopeisella karhulla Berliinin elokuvajuhlilla.

Vuonna 2003 Streep näytteli HBO:n minisarjassa Angels in America vastanäyttelijöinään Al Pacino ja Emma Thompson. Streep esitti sarjassa yhteensä neljää eri roolia. Hänet palkittiin sarjasta uransa toisella Primetime Emmy -palkinnolla ja viidennellä Golden Globellaan. Vuonna 2004 American Film Institute palkitsi Streepin elämäntyöstään. Samana vuonna Streep näytteli Jonathan Demmenin ohjaamassa uudelleenfilmatisoidussa elokuvassa Mantsurian kandidaatti, vastanäyttelijänään Denzel Washington. Streep näytteli Yhdysvaltain senaattoria ja manipuloivaa ja armotonta varapresidenttiehdokkaan äitiä. Streep sai roolistaan parhaan naissivuosan Golden Globe -ehdokkuuden. Samana vuonna Streep näytteli Josephine-tätiä elokuvassa Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja, joka perustuu Snicketin samannimisen kirjasarjan kolmeen ensimmäiseen osaan. Musta komedia sai kriitikoilta hyvän vastaanoton ja voitti parhaan maskeerauksen Oscar -palkinnon.

Vuonna 2005 Streep näytteli elokuvassa Oikeanlaista kemiaa, vastanäyttelijänään Uma Thurman. Streep näytteli elokuvassa juutalaista terapeuttia, tohtori Lisa Metzgeriä, jonka vastaanotolla käyvä liikenainen päätyy suhteeseen Metzgerin 23-vuotiaan pojan kanssa. Elokuusta syyskuuhun 2004 Streep näytteli The Public Theaterin näytelmässä Äiti Peloton ja hänen lapsensa, jota esitettiin Delacorte-teatterissa Central Parkissa New Yorkissa.

Vuonna 2006 Streep näytteli Robert Altmanin viimeisessä elokuvassa Robert Altmanin huonot vitsit. Streep näytteli Lily Tomlinin kanssa kahta viimeistä countrymusiikkiperheen jäsentä. Vuonna 2006 Streep näytteli David Frankelin ohjaamassa draamakomediassa Paholainen pukeutuu Pradaan, joka perustuu löyhästi Lauren Weisbergerin samannimiseen romaaniin vuodelta 2003. Streep näyttelee vaikutusvaltaista ja vaativaa muotilehden päätoimittajaa Miranda Priestlyä. Streepin roolisuoritus palkittiin parhaan naispääosan Golden Globella ja hän sai siitä myös parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Elokuva menestyi hyvin ja tuotti maailmanlaajuisesti yli 326 miljoonaa dollaria

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Streep, Abba ja näyttelijät elokuvan Mamma Mia! ensi-illassa Ruotsissa 2008.

Vuonna 2008 Streep näytteli Phyllida Lloydin ohjaamassa elokuvassa Mamma Mia!, joka perustuu ruotsalaisen popyhtyeen Abban musiikkiin pohjautuvaan samannimiseen Broadway-musikaaliin. Vastanäyttelijöinään Amanda Seyfried, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård ja Colin Firth, Streep näytteli entistä tyttöbändin laulajaa, jonka tytär (Seyfried) on menossa naimisiin, mutta ei ole koskaan tavannut isäänsä ja kutsuu salaa kolme mahdollista isää häihinsä kreikkalaiselle saarelle. Elokuva oli yleisömenestys ja tuotti maailmanlaajuisesti yli 609 miljoonaa dollaria. Se oli Streepin siihen astisen uran kaupallisesti menestynein elokuva. Streep sai roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden.

Streepin vuoden 2008 toinen elokuva oli John Patrick Shanley ohjaama Doubt – Epäilys, joka perustuu Shanleyn Pulitzer- ja Tony-palkittuun näytelmään. Elokuvassa näyttelivät myös Philip Seymour Hoffman, Amy Adams ja Viola Davis. Elokuva kertoo katolisen poikakoulun rehtorista (Streep), joka syyttää suosittua pappia (Hoffman) pedofiliasta. Elokuva sai viisi Oscar-ehdokkuutta: kaikki neljä päänäyttelijää saivat ehdokkuudet ja lisäksi elokuva sai ehdokkuuden parhaasta sovitetusta käsikirjoituksesta.

Vuonna 2009 Streep näytteli kokki Julia Childia Nora Ephronin ohjaamassa elokuvassa Julie & Julia vastanäyttelijöinään Amy Adams ja Stanley Tucci. Elokuvassa rinnastetaan Childin uran alkutaival nuoren newyorkilaisen Julie Powellin (Adams) elämään, joka päättää kokata kaikki 524 reseptiä Childin kokkikirjasta 365 päivässä ja tekee haasteestaan suositun blogin The Julie/Julia Project. Streep sai roolistaan parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden. Vuonna 2009 Streep näytteli myös romanttisessa komediaelokuvassa Pientä säätöä vastanäyttelijöinään Alec Baldwin ja Steve Martin. Elokuvassa Streep näyttelee menestyvän leipomon omistajaa, joka aloittaa suhteen ex-miehensä kanssa 10 vuotta eron jälkeen vain huomatakseen, että on ihastunut toiseen mieheen. Streep sai roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden. Samana vuonna Streep ääninäytteli stop motion -animaatioelokuvassa Fantastic Mr. Fox Mrs. Felicity Foxin roolissa.

2010-luku

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Meryl Streep vuoden 2012 Golden Globe -gaalassa.

Streepin 2010-luvun ensimmäinen elokuva oli Phyllida Lloydin ohjaama Rautarouva (2011), brittiläinen elämäkertaelokuva Ison-Britannian pääministeristä Margaret Thatcheristä. Elokuva sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton, mutta Streep palkittiin roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscarilla, Golden Globella ja Baftalla.

Vuonna 2012 Streep näytteli Paholainen pukeutuu Pradaan -ohjaajan David Frankelin draamakomediassa Lemmenlomalla vastanäyttelijöinään Tommy Lee Jones ja Steve Carell. Elokuvassa Streep ja Jones näyttelevät keski-ikäistä pariskuntaa, joka osallistuu viikon kestävälle avioliittokurssille löytääkseen suhteeseensa jälleen kipinän. Streep sai roolistaan uransa 27:nnen Golden Globe -ehdokkuutensa.

Vuonna 2013 Streep näytteli Julia Robertsin kanssa John Wellsin ohjaamassa elokuvassa Perhe – August: Osage County, joka perustuu Tracy Lettsin Pulitzer- ja Tony-palkittuun näytelmään. Streep sai roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar-, Golden Globe- ja SAG-ehdokkuudet. Syyskuussa 2012 Streep kiinnitettiin Hilary Swankin kanssa Tommy Lee Jonesin elokuvaan The Homesman, joka sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2014. Vuonna 2014 Streep näytteli muun muassa Jeff Bridgesin kanssa tieteiselokuvassa The Giver, joka perustuu Lois Lowryn samannimiseen romaaniin vuodelta 1993. Vuonna 2014 Streep näytteli noitaa Rob Marshallin ohjaamassa musikaalielokuvassa Into the Woods, joka perustuu Tony-palkittuun Broadway-musikaaliin. Streep sai roolistaan parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden.

Streep näytteli äärifeministi Emmeline Pankhurstia Sarah Gavronin ohjaamassa elokuvassa Suffragette (2015). Streepin vuoden 2015 toinen elokuva oli Jonathan Demmen ohjaama Ricki and the Flash, jossa hän näyttelee naista, joka on päivisin töissä ruokakaupan kassalla ja iltaisin hiipuva rockmuusikko, jolla on viimeinen mahdollisuus lähentyä vieraantuneen perheensä kanssa. Elokuvassa Streepin roolihahmon tytärtä näytteli hänen tyttärensä Mamie Gummer.

Helmikuussa 2016 Streep toimi Berliinin elokuvajuhlien tuomariston johtajana. Samana vuonna Streep näytteli laulutaidotonta oopperalaulajaa Florence Foster Jenkinsiä Stephen Frearsin ohjaamassa elokuvassa Florence. Streep sai roolistaan parhaan naispääosan Golden Globe -ehdokkuuden. Vuoden 2017 Golden Globe -gaalassa Streep sai Cecil B. DeMille -kunniapalkinnon. Streep piti palkinnon vastaanotettuaan hyvin poliittisen puheen. Streep kritisoi Yhdysvaltain presidentiksi valittua Donald Trumpia kuitenkaan mainitsematta häntä nimeltä sanoen muun muassa että

»Epäkunnioitus tuottaa epäkunnioitusta, väkivalta yllyttää väkivaltaan. Ja kun vallanpitäjät käyttävät asemaansa kiusatakseen muita, me kaikki häviämme.»
()

Vuonna 2017 Streep näytteli Washington Postin kustantajaa Katharine Grahamia Steven Spielbergin elokuvassa The Post. Elokuva sijoittuu 1970-luvulle ja se kertoo The Washington Postin ja The New York Timesin toimittajista, jotka julkaisivat Pentagon Papers -asiakirjat koskien Yhdysvaltain hallituksen toimia Vietnamin sodassa. Streep sai roolistaan 31. Golden Globe -ehdokkuutensa parhaasta naispääosasta.

Vuonna 2018 Mamma Mia! -elokuva sai jatko-osan Mamma Mia: Here We Go Again!, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Ol Parker. Streep palasi jatko-osaan muiden ensimmäisen elokuvien näyttelijöiden kanssa kuten Pierce Brosnan, Colin Firth, Amanda Seyfried, Dominic Cooper ja Christine Baranski.

Streep näytteli vuonna 2018 myös toisessa musikaalielokuvassa. Joulukuussa ensi-iltansa sai Rob Marshallin Maija Poppasen paluu. Se on jatko-osa vuoden 1964 elokuvalle Maija Poppanen. Muissa rooleissa näyttelevät muun muassa Emily Blunt ja Lin-Manuel Miranda.

Tammikuussa 2018 Streepin kerrottiin näyttelevän Big Little Lies -televisiosarjan toisella tuotantokaudella. Streep näyttelee draamasarjassa Perry Wrightin (Alexander Skarsgård) äitiä Mary Louise Wrightia. Kausi alkoi kesäkuussa 2019.

Joulukuussa 2019 ensi-iltansa sai draamaelokuva Little Women, joka perustuu Louisa May Alcottin klassikkoromaaniin Pikku naisia. Streep näyttelee täti Marchia ja elokuvan on ohjannut Greta Gerwig.

Palkinnot ja ehdokkuudet

Yksityiselämä

Streep seurusteli näyttelijä John Cazalen kanssa tämän kuolemaan saakka maaliskuuhun 1978. Streep meni naimisiin kuvanveistäjä Don Gummerin kanssa 15. syyskuuta 1978. Heillä on neljä lasta: Henry Wolfe Gummer (s. 1979), Mamie Gummer (s. 1983), Grace Gummer (s. 1986) ja Louisa Jacobson Gummer (s. 1991) ja yksi lapsenlapsi (s. 2019, äiti Mamie). Mamie ja Grace ovat näyttelijöitä ja Henry on muusikko.

Streep kannatti Barack Obamaa vuoden 2008 sekä vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Kesäkuussa 2016 Streep puhui demokraattien puoluekokouksessa ja osoitti tukensa Hillary Clintonille vuoden 2016 presidentinvaaleissa.

Valikoitu filmografia

Meryl Streep: Varhainen elämä, Palkinnot ja ehdokkuudet, Yksityiselämä 
Meryl Streep Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa 2016.

Lähteet

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

 

Tags:

Meryl Streep Varhainen elämäMeryl Streep Palkinnot ja ehdokkuudetMeryl Streep YksityiselämäMeryl Streep Valikoitu filmografiaMeryl Streep LähteetMeryl Streep KirjallisuuttaMeryl Streep Aiheesta muuallaMeryl Streep

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Sauli NiinistöSiim LiivikMaaHelsingin yliopistoUusikaarlepyyTauno PaloSuomen jääkiekkomaajoukkueKuuban ohjuskriisiTuija ErnamoPetteri OrpoPähkinäsaaren rauhaIsraelin–Palestiinan konfliktiCoco ChanelSotilasarvot Suomen puolustusvoimissaSami HyypiäOksikodoniSyyhyAyrton SennaRomaniaTähtien sotaRMS TitanicKylmä sotaVatikaaniJ. V. SnellmanAki KaurismäkiKajaaniLudvig XIVBenjamin KällmanHugo (artisti)MummoSuuri seikkailuJääkiekon SM-liigakausi 2020–2021Niko HovinenJääkiekkoEspanjan grandeMestisSomaliaMoskovan teatterikaappausPopedaCatherine (Walesin prinsessa)Elvis PresleyAmanda BynesEspoo BluesAurinkokuntaToinen maailmansotaMielen teoriaAmazonin sademetsäAku AnkkaOsuuspankki (yhtiömuoto)The Voice of Finland (13. tuotantokausi)AbbaJuutalaisuusEspanjaLiettuaAikavyöhykeJääkiekon SM-liigan pudotuspelit 2024Eino LeinoBrotherusJules BianchiDyyni (vuoden 2021 elokuva)PsykoanalyysiSeinäjokiRiekkoUmamiKevätpäiväntasausTurkmenistanHiljainen viikkoAkseli HerleviMao ZedongSacha Baron CohenVenusFredrik JensenAfrikkaPlatonLuettelo valtioista pinta-alan mukaanPalestiina (valtio)Matti KuuselaJohann Sebastian Bach🡆 More