Riimusauva

Mahdollisesti varhaiset lähetyssaarnaajat kantoivat riimusauvoja mukanaan pohjoisessa, ja heiltä niiden käyttö siirtyi muillekin. Sauvojen alkuperästä ei kuitenkaan ole varmaa tietoa. Riimusauvoja on ollut myös Suomessa. Riimusauvassa ei ollut riimukirjoitusta, vaan suomen sana riimu tarkoitti alun perin viiltoa ja kuviointia. Toinen selitys on, että riimusauvojen yhteydessä sana riimu tulisikin latinan sanasta primus, joka tarkoittaa uuttakuuta seuraavaa päivää. Vuoden päivien merkit riimusauvoissa ovat joissakin sauvoissa skandinavisia FUTHARK-riimuja, joissakin muita riimukirjainten näköisiä kirjainmerkkejä, joiden alkuperää ei tiedetä.

Riimusauvassa oli vuoden jokaisen päivän kohdalla merkki, tavallisimmin jokin kirjaimista A   G, joka osoitti viikonpäivää. Ne päivät, joiden kohdalla oli sama merkki, sattuivat samana vuonna samaksi viikonpäiväksi, mutta eri vuosina samaa merkkiä vastasi eri viikonpäivä. Tämä oli otettava huomioon käytettäessä samaa sauvaa vuodesta toiseen. Kunkin vuoden sunnuntaikirjain osoitti, mitä kirjainta vastaavat vuoden päivät minäkin vuonna sattuivat sunnuntaiksi.

Viikonpäivämerkintöjen lisäksi erityisten merkkipäivien yläpuolelle oli tehty myös toinen merkki eli symboli, joka selitti päivän merkityksen. Merkkipäivä oli siis päivä, jonka kohdalla oli merkki.

Kuun kierto

Joissakin riimusauvoissa oli lisäksi vuoden päivien alapuolella lisärivi riimuja. Näitä kutsuttiin kultaisiksi luvuiksi, ja ne merkitsivät Kuun vaiheiden kierron vuodesta toiseen satojen vuosien ajaksi eteen ja taaksepäin. Kultaiset luvut ovat peräisin Antiikin Kreikasta 432 eaa., kun astronomi Meton laski Kuun 19-vuotisen syklin, ja se kaiverrettiin 19 kullatulla luvulla Ateenan muuriin. Kuun noin 19-vuotinen sykli lienee kuitenkin tunnettu jo kivikaudella.

Riimusauvassa 19 kultaluvusta yksi pätee vuoden kerrallaan, ja se päivä, jonka alla kyseinen kultaluku on, on uudenkuun päivä kuluvana vuonna. Seuraavana vuonna uudenkuun päivän osoittaa kultalukujen aakkosjärjestyksessä seuraava merkki. Kultaluvut kirjoitettiin yleisesti tunnetuilla 16-kirjaimisilla FUTHARK-aakkosilla, joihin tätä varten lisättiin kolme ylimääräistä riimua. Näin ollen oli niiden aakkosjärjestys yleisesti tunnettu. Jos käytettiin jotain muuta 19 merkin sarjaa, merkittiin tämä merkkisarja yleensä riimusauvan kahvaan.

Kuun syklien tuntemisella pystyttiin määrittämään Katolisen kirkon huomattavimman juhlan, pääsiäisen ajankohta vuodesta toiseen.

Itämerensuomalaisista kansoista ainakin suomalaiset ovat käyttäneet riimusauvoja menneinä aikoina. Nykyisin osa virolaisen perinteisen kansanuskonnon harjoittajista käyttää riimusauvoja, joita tekee virolainen Maavalla Koda -järjestö. Riimusauvoja käytettiin Suomessa ajan seuraamiseen 1200-luvulta alkaen.

Uppsalan katolinen piispa Olaus Magnus kertoo riimusauvoista vuonna 1555 latinaksi julkaistussa suuressa historiateoksessaan Historia de Gentibus Septentrionalibus, josta osa suomennettu nimellä Pohjoisten kansojen historia. Hän toteaa, että suomalaiset äidit opettivat tyttärilleen ja isät pojilleen vapaa-aikana riimusauvan käyttöä, jossa he olivat eteviä.

Vanhin Helsingin yliopiston Alkanakkatoimiston Almanakka-arkistossa säilytettävässä sauvassa on vuosiluku 1566. Sauvojen merkitys pieneni nopeasti 1700-luvulla, kun kansa alkoi käyttää painettuja vuosittaisia almanakkoja.

Viitteet

• Honkala, Juho (toim.): Tähtitieteen sanakirja. Wsoy 1999. ISBN 951-0-23765-5
• WSOY Facta – riimukalenteri^{[vanhentunut linkki]}

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Riimusauva Wiki Commonsissa

• Suomalaisia riimusauvoja Helsingin yliopiston almanakkatoimiston kotisivuilla
• Uno Harva: Eikö meille kelpaa isiemme kalenteri?, Suomen Kuvalehti, 22.09.1934, nro 39, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot