Viaf: Kansainvälinen toimijakuvailutiedosto

VIAF tai VIAF-tunniste (engl.

Virtual International Authority File) on kansainvälisesti sovittu tunnistenumero henkilötietojen kuvailutiedostolle. VIAF-tunnisteen avulla yhdistetään saman henkilön erilaiset tekijätiedot eli erilaiset nimimuodot ja julkisesti varmennettavissa olevat salanimet toisiinsa. Tunnisteen avulla myös samannimiset henkilöt voidaan erottaa toisistaan. VIAF-nimiauktorisointipalvelua isännöi yhdysvaltalainen Online Computer Library Center (OCLC), joka yhteistyökirjastojensa kanssa ylläpitää myös kirjastoalan WorldCat-yhteisluetteloa.

Viaf: Syyskuun 2016 alussa VIAF-luokittelussa mukana olevat organisaatiot, Katso myös, Lähteet
Henkilötietojen kuvailutiedosto.

VIAF-tunnisteen luomiseksi perustetusta Yhdysvaltojen ja Saksan kirjastoalojen välisestä yhteistyöhankkeesta tiedotettiin vuonna 2003. Kattavampi kuvaus hankkeesta julkaistiin kansainvälisessä kirjastoalan kokouksessa vuonna 2006.

Syyskuun 2016 alussa VIAF-luokittelussa mukana olevat organisaatiot

Syyskuun 2016 alkupuolella osallistumisestaan VIAF-tunnisteen käyttöön olivat kertoneet seuraavat kansalliskirjastot ja muut tahot (VIAF-organisaatiot):

Organisaation nimi Nimi kansallisella kielellä
(jos ei sama)
Sijainti Maa
Alankomaiden kansalliskirjasto holl. Koninklijke Bibliotheek (KB) Haag Alankomaat
Australian kansalliskirjasto engl. National Library of Australia Canberra Australia
Bibliotheca Alexandrina arab. مكتبة الإسكندرية‎‎ Aleksandria Egypti
BIBSYS Trondheim Norja
British Library Lontoo Yhdistynyt kuningaskunta
Chilen kansalliskirjasto esp. Biblioteca Nacional de Chile Santiago de Chile Chile
Espanjan kansalliskirjasto esp. Biblioteca Nacional de España Madrid Espanja
Etelä-Afrikan kansalliskirjasto engl. National Library of South Africa Pretoria Etelä-Afrikka
Flanderin (Belgian flaaminkieliset) julkiset kirjastot holl. Vlaamse Centrale Catalogus Bryssel Belgia
Irlannin kansalliskirjasto engl. National Library of Ireland;
iiriksi Leabharlann Náisiúnta na hÉireann
Dublin Irlanti
ISNI engl. International Standard Name Identifier Lontoo Yhdistynyt kuningaskunta
Israelin kansalliskirjasto hepr. ‏ הספרייה הלאומית‎ Jerusalem Israel
Israelin kansallismuseo hepr. ‏מוזיאון ישראל‎‎‎ Jerusalem Israel
Italian kirjastoiden yhteisluettelointikeskus ital. Istituto Centrale per il Catalogo Unico (ICCU) Rooma Italia
Japanin parlamentin kirjasto jap. 国立国会図書館 Tokio ja Kioto Japani
Kanadan kansalliskirjasto ja -arkisto engl. Library and Archives Canada, ransk. Bibliothèque et Archives Canada Ottawa Kanada
Katalonian kansalliskirjasto kat. Biblioteca de Catalunya Barcelona Espanja
Kongressin kirjasto engl. Library of Congress/NACO Washington (DC) Yhdysvallat
Korean tasavallan kansalliskirjasto kor. 국립중앙도서관 Soul Korean tasavalta
Kroatian kansallis- ja yliopistokirjasto Zagrebissa kroatiaksi Nacionalna i sveučilišna knjižnica u Zagrebu Zagreb Kroatia
Latvian kansalliskirjasto latv. Latvijas Nacionālā bibliotēka Riika Latvia
Libanonin kansalliskirjasto arab. المكتبة الوطنية‎‎ Beirut Libanon
Luxemburgin kansalliskirjasto ransk. Bibliothèque nationale de Luxembourg, luxemburgiksi Nationalbibliothéik Lëtzebuerg Luxemburg Luxemburg
Länsi-Sveitsin kirjastoverkko (RERO) ransk. Réseau des bibliothèques de Suisse occidentale, ital. Rete delle bibliotheche della Svizzera occidentale, saks. Westschweizer Bibliothekverbund Martigny Sveitsi
Marokon kansalliskirjasto arab. المكتبة الوطنية للمملكة المغربية‎‎‎, ransk. Bibliothèque nationale du Royaume du Maroc Rabat Marokko
Meksikon kansalliskirjasto esp. Biblioteca Nacional de México México Meksiko
Norjan kansalliskirjasto norj. Nasjonalbiblioteket Oslo ja Mo i Rama Norja
Perseus-hanke engl. Perseus Project / Perseus Digital Library Tuftsin yliopisto, Medford Yhdysvallat
Portugalin kansalliskirjasto port. Biblioteca Nacional de Portugal Lissabon Portugali
Puolan kansalliskirjasto puol. Biblioteka Narodowa Varsova Puola
Québecin kansalliskirjasto ja -arkisto ransk. Bibliothèque et Archives nationales du Québec Montréal, Québec Kanada
Ranskan kansalliskirjasto ransk. Bibliothèque nationale de France (BnF) Pariisi Ranska
Ruotsin kuninkaallinen kirjasto ruots. Kungliga biblioteket (KB) Tukholma Ruotsi
Saksan kansalliskirjasto saks. Deutsche Nationalbibliothek (DNB) Leipzig ja
Frankfurt am Main
Saksa
Singaporen kansallinen kirjastohallinto kiin. 国家图书馆管理局, Guójiā Túshūguǎn Guǎnlǐjú, malaijiksi Lembaga Perpustakaan Negara, tamiliksi தேசிய நூலக வாரியம் Singapore Singapore
Skotlannin kansalliskirjasto engl. National Library of Scotland Edinburgh, Skotlanti Yhdistynyt kuningaskunta
SUDOC (ABES) ransk. Système universitaire de documentation Ranska
Sveitsin kansalliskirjasto saks. Schweizerische Nationalbibliothek, ransk. Bibliothèque nationale suisse, ital. Biblioteca nazionale svizzera Bern Sveitsi
Syrica.org - Syyrian kielen ja kulttuurin referenssiportaali engl. Syriac Reference Portal Vanderbiltin yliopisto, Nashville Yhdysvallat
Taiwanin kansallinen keskuskirjasto kiin. 國家圖書館 Taipei Taiwan
Tanskan bibliografinen keskus tansk. Dansk BiblioteksCenter (DBC A/S) Ballerup Tanska
Tanskan kulttuurihallinto tansk. Kulturstyrelsen Tanska
Tšekin kansalliskirjasto tšek. Národní knihovna České republiky (NK ČR) Praha Tšekki
Union List of Artist Names (ULAN)/ Getty Research Institute (GRI) Los Angeles Yhdysvallat
Unkarin kansalliskirjasto (Kansallinen Széchényi-kirjasto) unk. Országos Széchényi Könyvtár Budapest Unkari
Uuden-Seelannin kansalliskirjasto engl. National Library of New Zealand Wellington Uusi-Seelanti
Varsovan yliopiston kirjasto, NUKAT-keskus, puol. Narodowy Uniwersalny Katalog Centralny Varsova Puola
Vatikaanin kirjasto lat. Bibliotheca Apostolica Vaticana Vatikaani Vatikaani
Venäjän valtionkirjasto ven. Российская государственная библиотека Moskova Venäjä
Walesin kansalliskirjasto kymriksi Llyfrgell Genedlaethol Cymru Aberystwyth, Wales Yhdistynyt kuningaskunta
Wikidata San Francisco Yhdysvallat
Yhdysvaltain kansallinen maatalouskirjasto engl. National Agricultural Library (U.S.) Beltsville, Maryland Yhdysvallat
Yhdysvaltain kansallinen lääketieteellinen kirjasto engl. National Library of Medicine (U.S.) Bethesda, Maryland Yhdysvallat

Lisäksi Japanin NII on ottanut VIAF-tunnisteen testikäyttöön. Myös Suomessa on selvitetty osallistumista, mutta ainakaan syksyllä 2016 Kansalliskirjasto ei ollut vielä liittynyt VIAF-organisaatioiden joukkoon.

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Tags:

Viaf Syyskuun 2016 alussa VIAF-luokittelussa mukana olevat organisaatiotViaf Katso myösViaf LähteetViaf Aiheesta muuallaViafEnglannin kieliOnline Computer Library CenterSalanimiWorldCat

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

MaratonVatikaaniClint Eastwoodin filmografiaMalla MalmivaaraJuha AhlgrenOsmanien valtakuntaClint EastwoodHenrik VIIIPerustuloTampereNepalTöölön jalkapallostadionBupropioniAntonov An-225MäyräkoiraBeck (elokuvasarja)PKV-lääkkeetMarinin hallitusSaamelaisetDNATukholmaIrwin GoodmanUrpiainenRovaniemiOlga HeikkalaHindulaisuusRonja, ryövärintytärHiroshiman ja Nagasakin pommituksetIran-Contra-skandaaliBulgariaAmy WinehouseSanni HakalaRoomaSukulaisuusPunatulkkuNotre-Damen katedraaliSeitsemän veljestäDoksepiiniJumalainen näytelmäIlTuija ErnamoEduskuntaAuringonpimennysEspanjaAntti LuusuaniemiMartti LutherJonne TammelaKoiraMestarien liigaNaaliPientä säätöäJouko MyrräKanadaYhdistynyt kuningaskuntaAku AnkkaViertolan koulusurmaIsaac NewtonIF GnistanDyyni (vuoden 2021 elokuva)Luettelo Suomen puolueistaKolmivaihevirtaRiikka PakarinenMichael PenttiläPaula NoronenNicaraguaSolar FoodsAndrogyniaTikliKeltasirkkuJone NikulaIisalmiAntti RinneSuuri seikkailu (vuoden 2024 suomalainen televisiosarja)Väinö SolaRautakupoliRuotsiSagrada FamíliaJuha ItkonenMiisa Grekov🡆 More