Toni Wirtanen: Suomalainen muusikko

Toni Juhana Wirtanen (s.

4. huhtikuuta 1975 Heinola) on suomalainen rockmuusikko, lauluntekijä ja tv-esiintyjä. Hänet tunnetaan erityisesti Apulanta-yhtyeen keulakuvana.

Toni Wirtanen
Toni Wirtanen vuonna 2019
Toni Wirtanen vuonna 2019
Henkilötiedot
Koko nimi Toni Juhana Wirtanen
Syntynyt4. huhtikuuta 1975 (ikä 49)
Heinola, Suomi
Muusikko
Tyylilajit rock, punk rock
Soittimet laulu, kitara
Yhtyeet Apulanta
Palkinnot

Juha Vainio -palkinto 2021

Ura

Apulanta-yhtyeessä

Toni Wirtanen nousi julkisuuteen 1990-luvun puolessavälissä Apulanta-yhtyeen laulajana. Hän perusti yhtyeen Antti Lautalan kanssa käydessään Heinolan Lyseonmäen koulua vuonna 1991. Aluksi Wirtanen ja Lautala soittivat kahdestaan death metalia, mutta myöhemmin samana vuonna rumpaliksi yhtyeeseen hankittiin Sipe Santapukki. Yhtyeeseen tarvittiin myös basistia ja 1992-93 basistina toimi amerikkalainen vaihto-oppilas Amanda "Mandy" Gaynor. Mandyn palattua takaisin kotimaahansa basistin paikan otti Tuukka Temonen.

Wirtanen on säveltänyt ja sanoittanut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki Apulannan kappaleet. Hän on yhtyeen laulusolisti ja kitaristi.

Apulannan huhtikuussa 2011 julkaistun Vääryyttä -singlen toisena kappaleena on Tonin iskelmä-aliaksen Kauko Starrin kappale Jos soitan sulle matkalta.

Lauluntekijänä

Apulannan lisäksi Wirtanen on tehnyt kappaleita useille muille artisteille kuten Irinalle ja Kaija Koolle. Hänen tekemiään kappaleita ovat muun muassa Irinan Vastaukset ja Kaija Koon Vapaa, minkä lisäksi hän sanoittanut Antti Tuiskun Mies-kappaleen.

Tv-esiintyjänä

Wirtasella oli vuonna 2004 Nelosella oma televisiosarja Toni Wirtanen Undercover. Hän toimi Uuden Musiikin Kilpailun tuomarina vuosina 2013 ja 2014. Syksyllä 2014 hän osallistui Vain elämää -televisiosarjan kolmanteen kauteen ja syksyllä 2017 sarjan seitsemänteen kauteen.

Vuosina 2018-2023 Wirtanen oli yksi The Voice of Finland -televisioohjelman tähtivalmentajista.

Näyttelijänä

Elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999) Toni Wirtanen esittää kuvitteellisen The Vittupäät -yhtyeen jäsentä. Hän on myös näytellyt elokuvassa Kuutamolla (2002).

Sen lisäksi hän on näytellyt sivuosan yhdessä Kylmäverisesti sinun -sarjan jaksossa sekä Isänmaan toivoissa. Wirtanen näyttelee myös pienen roolin vuonna 2016 valmistuneessa elokuvassa Teit meistä kauniin. Wirtanen näytteli myös pienen roolin 2018 ilmestyneessä elokuvassa Valmentaja.

Kirjailijana

Wirtanen on yksi Finland at War (2015) -kirjan kirjoittajista yhdessä Peter Munterin ja Vesa Nenyen kanssa.

Yksityiselämä

Wirtasen perhe muutti Saloon Tonin ollessa alle vuoden ikäinen. Hänen isänsä kuoli aivoverenvuotoon Tonin ollessa 12-vuotias. Tämän jälkeen perhe muutti takaisin Heinolaan.

Wirtanen kävi lukion Heinolan Kymenkartanon koulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi tuloksena kuusi laudaturia. Hän opiskeli myös jonkin aikaa yliopistossa tietojenkäsittelytiedettä, mutta Apulannan alettua menestyä hän jätti yliopiston ja keskittyi musiikkialalle.

Wirtanen on sotilasarvoltaan alikersantti. Hän on naimisissa laulaja Jannika B:n kanssa. Pariskunnan esikoislapsi syntyi 29. elokuuta 2015 ja toinen lapsi syyskuussa 2021.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla

 

Tags:

Toni Wirtanen YksityiselämäToni Wirtanen LähteetToni Wirtanen Aiheesta muuallaToni Wirtanen19754. huhtikuutaApulantaHeinolaRockSuomi

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Luettelo suomalaisen nimipäiväkalenterin miesten nimistäPyhä saksalais-roomalainen keisarikuntaNoora RätyKosovoVihervarpunenOke TuuriKotipizzaSyke (televisiosarja)Vietnamin sotaShōgunTapparaJääkiekkoMattiPAuringonpimennysElina GustafssonUkrainaJaakko KesoKokkolaDoom UnitCarlo AncelottiEspanjantautiPablo EscobarYö (yhtye)The BeatlesUrho KekkonenVanhasen II hallitusNapoleon IHelsingin alueellinen jakoJaksollinen järjestelmäMilla MadetojaJukka JalonenJennifer PanEnsimmäinen maailmansotaSusanna KoskiEllen JokikunnasRane RaitsikkaViroLentävä spagettihirviöMarokkoWolfgang Amadeus MozartHelsingin JalkapalloklubiTanskaUltra BraAlkoVihreä liittoSuomen jääkiekkomaajoukkueAnnika SaarikkoAtomirottaLuettelo asuntokaupassa käytettävistä lyhenteistäTähdet, tähdet (televisiosarja)Clint EastwoodPelastakaa sotamies RyanMalla MalmivaaraMatti NykänenHirviNeuvostoliiton hajoaminenTom HanksFbTalitiainenMiina ÄkkijyrkkäAfrikkaCannonball MCAhmaIsraelRovaniemiPerussuomalaisetEtanoliNihilismiSuomen Sosialidemokraattinen PuolueChristian SlaterVarpunenJanne ReinikainenBruttokansantuoteElisabet IIPunarintaMatti Olavi RaninLatviaSuomen ruotsalainen kansanpuolue🡆 More