Sikainfluenssa: Influenssaviruksen aiheuttama sairaus

Sikainfluenssa on influenssaviruksen aiheuttama hengitystiesairaus.

Tämä artikkeli kertoo sikainfluenssasta sen yleisellä tasolla. Vuosien 2009–2010 pandemiasta katso Vuoden 2009 influenssapandemia.

Sen aiheuttaja on lintuinfluenssaviruksen muunnos, A-tyypin influenssavirus A(H1N1), joka kuuluu ortomyksoviruksiin. Sikainfluenssa yleistyi Manner-Euroopassa 1970-luvun lopusta alkaen, ja nykyään se on Euroopassa yleinen eläintauti. Suomalaisesta siasta se tavattiin ensimmäisen kerran vuoden 2009 alkupuolella.

Sikainfluenssa: Esiintyminen sioissa, Esiintyminen ihmisissä, Katso myös
Influenssavirus

Esiintyminen sioissa

Sioilla sairaus nostattaa korkean, jopa 41,5 asteen kuumeen. Muita oireita ovat ruokahaluttomuus, yskä ja niiskutus. Viruksen itämisaika on 1–3 vuorokautta. Sikainfluenssan leviämistä voi ehkäistä rajoittamalla eläinten maahantuontia.

Sikojen hengitystiereseptorit sitovat sekä sian, ihmisen että lintujen influenssaa aiheuttavia A-viruksia. Uusia influenssavirusyhdistelmiä voi syntyä, kun eri eläinlajien influenssavirukset tartuttavat sian samanaikaisesti.

Esiintyminen ihmisissä

Sikainfluenssa: Esiintyminen sioissa, Esiintyminen ihmisissä, Katso myös 
Oireet.

Sikainfluenssa on esiintynyt useita kertoja zoonoosina myös ihmisissä. Rekombinaatio sikojen H1N1-viruksen ja kausittaisen H1N1-viruksen välillä tuotti aikanaan vuoden 1918 espanjantaudin pandemiakannan. Yleensä ihmisiin tarttunut sikainfluenssa ei ole kuitenkaan levinnyt laajalle. Vuoden 2009 sikainfluenssapandemian aiheuttaneeseen A(H1N1)v-influenssaan sairastuneista 98 prosenttia paranee ilman mitään hoitoa, ja tauti paranee noin viikon kotilevolla. Tauti voi myös esiintyä kuumeettomana..

Vuoden 1976 epidemia Yhdysvalloissa

Sikainfluenssa: Esiintyminen sioissa, Esiintyminen ihmisissä, Katso myös 
Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford sai sikainfluenssarokotuksen vuonna 1976.

5. helmikuuta 1976 Fort Dixin armeijatukikohdassa Yhdysvalloissa sotilas sairastui ja kuoli seuraavana päivänä. Neljä muuta sotilasta sairastui myöhemmin. Kolme viikkoa myöhemmin terveysviranomaiset ilmoittivat, että kuoleman oli aiheuttanut sikainfluenssa, joka oli H1N1-tyyppiä kuten vuoden 1918 influenssapandemiakin.

Terveysviranomaiset neuvoivat presidentti Gerald Fordia rokotuttamaan kaikki Yhdysvalloissa.. Rokotukset käynnistettiin, mutta niiden aiheuttamien haittavaikutusten vuoksi ne lopetettiin, kun 50 miljoonaa henkeä oli rokotettu: massarokotusten haitat olivat hyötyjä suuremmat, koska tauti ei koskaan levinnyt pandemiaksi tai edes epidemiaksi.

Kaikkiaan tautiin sairastui 230 ihmistä Fort Dixissä. Heistä 13 sai vaikeita hengitystieoireita, mutta kuolemantapauksien määrä jäi yhteen. Rokotusten seurauksena 50 miljoonasta rokotetusta lähes 400 ihmistä sai GBS-syndrooman, jonka kuolleisuus on yleensä 7,5%. Tällä perusteella mahdollisesti 25 ihmistä kuoli rokotusten sivuvaikutuksiin.

Vuoden 2009 pandemia

Keväällä 2009 Meksikon terveysviranomaiset raportoivat sikainfluenssaviruksen muuntuneen siten, että se kykeni leviämään myös siasta ihmiseen ja ihmisestä ihmiseen. Virus oli alatyyppiä H1N1.

Taudin oireet olivat yleensä tyypillisen influenssan oireita. Yleensä tauti oli vaarallinen tyypilliseen influenssan riskiryhmään kuuluville, joiden vastustuskyky oli muun sairauden takia heikentynyt. Tauti kuitenkin tappoi teollisuusmaissakin muuten täysin terveitäkin.

Yleisesti käytettiin epätäsmällistä ”sikainfluenssa”-nimitystä; virus sisältää sian, linnun ja ihmisen influenssavirusgeenejä.

Tauti levisi 2009 melko pian Meksikosta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Euroopassa sitä havaittiin ensimmäisen kerran Espanjassa. Toukokuun alussa tauti saapui myös Suomeen.

WHO julisti sikainfluenssan pandemiaksi kesäkuussa 2009. Pandemiajulistus merkitsi monessa maassa mittavia rokotehankintoja. Myös Suomi osti sikainfluenssarokotteen koko väestölleen. Elokuussa 2010 WHO:n pääjohtaja Margaret Chan kertoi pandemian päättyneen ja maailman siirtyneen "pandemian jälkeiseen" vaiheeseen, mikä tarkoittaa, että taudin esiintyvyys on tavallisen influenssan tasolla ja taudin odotetaan leviävän tavallisen influenssan tapaan.

"Sikainfluenssarokote" Pandemrixin on todettu aiheuttaneen narkolepsiaa lapsille, joilla on riskiperimä. Tästä syystä elokuussa 2010 Pandemrixin käyttö keskeytettiin. Ennen rokotuksia narkolepsiaan oli sairastunut 61 henkilöä vuodessa, mutta vuonna 2010 sairastui 109 henkilöä (ero 48), sittemmin määrä on palannut normaaliksi. Silti jopa Pandemrix-rokotuskampanjan hyödyt ylittivät odottamattomasta narkolepsiariskistä huolimatta haitat selvästi sekä THL:n työryhmän että Euroopan lääkeviraston laskelmien mukaan. Suomessa rokote esti rekisteritietojen perusteella 80 000 sikainfluenssatartuntaa, tehohoitotapauksia ja noin 50 kuolemaa.

Pandemrixia suositellaan käytettäväksi niin sanotun sikainfluenssan ehkäisyyn alle 20-vuotiailta vain silloin, kun kausi-influenssarokotetta ei ole saatavilla. Alkuperäisen rokotteen ja narkolepsian välisen linkin havainnut tutkimusryhmä totesi 2014 olevansa kykenemätön toistamaan tutkimustuloksia. Tapauksen vuoksi he vetivät artikkelin pois.

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

 

Tags:

Sikainfluenssa Esiintyminen sioissaSikainfluenssa Esiintyminen ihmisissäSikainfluenssa Katso myösSikainfluenssa LähteetSikainfluenssa Aiheesta muuallaSikainfluenssaHengitystietInfluenssaInfluenssa ALintuinfluenssaOrtomyksovirukset

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

NetflixPirtuChristoffer StrandbergVuoristo-KarabahVantaaEspanjantautiMakeisveroKristoffer KolumbusKesykyyhkySiiliUrpiainenMarinin hallitusErikoisjoukot (televisiosarja)Karl Habsburg-LothringenDyyni (kirjasarja)BhutanDeguSuomen KristillisdemokraatitRovaniemiKylmä sotaHugo SimbergAsbestiAuschwitzShakkiMikael AgricolaNotre-Damen katedraaliKatolinen kirkkoDexterEduskuntaKiinan muuriSäästöpankkiArtemis (avaruusohjelma)Janne ReinikainenSerendipisyysIslamBen ZyskowiczMauri KunnasHarri HenttinenUkrainaIslantiKyproksen tasavaltaRudolf (Itävallan kruununprinssi)KarhuDissosiatiivinen identiteettihäiriöFallout 4TurkuDonald TrumpToni PiispanenTalitiainenKorean demokraattinen kansantasavaltaMarkus NordenstrengRaumaLappeenrantaEstonian uppoaminenKimi RäikkönenSyke (televisiosarja)KimalaiskolibriSveitsiSaudi-ArabiaSuomen evankelis-luterilainen kirkkoKuopioKristinuskoElina GustafssonJääkiekkoTeemu HartikainenJääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2023Justus KunnasChallengerSiiratJuhannusTikliChristian SlaterSinuhe egyptiläinenAurinkoNoora RätyRenessanssiRisto NiinikoskiFC Bayern MünchenRanska🡆 More