Saija Tuupanen: Suomalainen iskelmälaulaja

Saija Johanna Tuupanen (s.

31. toukokuuta 1982 Tuupovaara) on suomalainen iskelmälaulaja. Hänet kruunattiin vuoden 2003 Tangokuningattareksi. Uransa aikana hän on tehnyt laajasti musiikkia ja esiintynyt myös teatterilavoilla. Ensimmäisen isomman roolinsa hän teki 2012 Suuressa Tangomusikaalissa Jyväskylässä. Tämän jälkeen teatteriproduktiot ovat kuuluneet myös hänen ohjelmistoonsa. Tuupanen on ollut parisuhteessa stand up -koomikko ja näyttelijä Sami Hedbergin kanssa vuodesta 2018 lähtien. Ennen tangouraansa Tuupanen opiskeli kokiksi, jolloin hän myös sairastui syömishäiriöön.

Saija Tuupanen
Saija Tuupanen Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2016
Saija Tuupanen Kiuruveden Iskelmäviikko -musiikkitapahtumassa heinäkuussa 2016
Henkilötiedot
Koko nimi Saija Johanna Tuupanen
Syntynyt31. toukokuuta 1982 (ikä 41)
Tuupovaara
Kansalaisuus Saija Tuupanen: Diskografia, Yritystoiminta, Lähteet Suomi
Ammatti laulaja, näyttelijä
Puoliso Sami Hedberg
Muusikko
Laulukielet suomi
Tyylilajit iskelmä, tango
Levy-yhtiöt Magnum Music
Palkinnot

Kullervo Linna (2021)

Aiheesta muualla
Kotisivut

Tuupasella oli päärooli Ränssin Kievari -kesäteatterin Ränssin Kievarin kaunis Anna -näytelmässä Jyväskylässä kesällä 2021. Näytelmää piti esittää jo kesällä 2020, mutta COVID-19-pandemia esti sen. Tuupanen voitti vuoden 2021 Syksyn sävel -kilpailun kappaleella "Kuurasydän". Vuonna 2021 Saija Tuupaselle myönnettiin Kullervo Linnan säätiön palkinto. 2022 Saija aloitti Alfa TV:n Soiva postikortti -ohjelman juontajana.

Diskografia

Studioalbumit

Iskelmälevyt

  • Saija Tuupanen  (2004)
  • Tartu hetkeen  (2009)
  • On onni siinä  (2014)
  • Kuurasydän  (2021)

Joululevyt

Kokoelmat

  • 20 Suosikkia, kokoelma  (2016)

Singlet

  • ”Näin vain tyhjän taivaan” (2003)
  • ”Mä sadetta ootan” (2004)
  • ”Taivas” (2006)
  • ”Hiekkaa varpaisiin” (2007)
  • ”Tuulta riittää” (2009)
  • ”Kaksi kynttilää” (2011)
  • ”Lusikat menivät jakoon” (2011)
  • ”Muistinko oikein” (2012)
  • ”Sekaisin kuusta” (2013)
  • ”Myrskyn jälkeen kirkastuu” (2014)
  • ”Joululaulu ystävälle” (2014)
  • ”Äidille” (2015)*
  • ”Tulit luokseni” (2016)
  • ”Lasten kauneimmat hengelliset laulut” (2016)
  • ”Pianhan meillä on joulu” (2016)
  • "Vaarallisen hyvää" + video (2021)

Kokoelmilla

  • Tangomarkkinat 16  (2003)
  • Iskelmä vol 3  (2003)
  • Kuninkaallista iskelmää 20 vuotta  (2005)
  • Tanssisuosikit – 40 tanssihittiä  (2005)

Yritystoiminta

Saija Tuupasen johtaman yrityksen nimi on SaTu Viihde Oy.

Firman viimeisin tilinpäätös kertoo, että rahaa tuli myynteinä 14 000 euroa ja voittoa se tuotti 8 000 euroa.

Lähteet

Aiheesta muualla

Saija Tuupanen: Diskografia, Yritystoiminta, Lähteet 
Commons
Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saija Tuupanen.
Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tags:

Saija Tuupanen DiskografiaSaija Tuupanen YritystoimintaSaija Tuupanen LähteetSaija Tuupanen Aiheesta muuallaSaija Tuupanen1982200331. toukokuutaIskelmämusiikkiKokkiLaulajaNäyttelijäSami HedbergSeinäjoen TangomarkkinatStand up -komiikkaSuomiSyömishäiriöTuupovaara

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

TemperamenttiMao ZedongAnni VuohijokiMartti AhtisaariTalitiainenSteven TylerTeksti-TVMyrskyluodon Maija (elokuva)TaseMaija VilkkumaaHolokaustiMalesiaTotalitarismiRebel WilsonHugo (artisti)Maiju JokinenMufloniJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2024Stridsvagn 122Minna CanthAleksis KiviAnglikaaninen kirkkoOlli JokinenTimo KahilainenKokkolaUusi-SeelantiSakeJääkiekon maailmanmestaruuskilpailutHelsinki-halliWolfgang Amadeus MozartSuomen ruotsalainen kansanpuolueSuomen Sosialidemokraattinen PuolueKuutiomeduusatJeesuksen ristiinnaulitseminenOrtodoksinen kirkkoNatsi-SaksaDiplomi-insinööriKatolinen kirkkoLe Mansin 24 tunnin ajoIvalo (televisiosarja)Annastiina HintsaLuettelo seksiasennoistaRuotsin vallan aika SuomessaJoel PohjanpaloPatrick KluivertTšernobylin ydinvoimalaonnettomuusKustaa VaasaKesäolympialaiset 2024MämmiSademetsäTauno PaloDiiliAsbestiMika HäkkinenMarja TyrkköMetyylifenidaattiDerrickBysantin valtakuntaBrasiliaIsraelArvosanaPropulsioDan SchneiderJohan Ludvig RunebergAasiaLiettuaMihail GorbatšovFilosofiaKuolleet lehdet (elokuva)RanskaJugoslaviaRomantiikkaSaimaannorppaPääsiäisen laskeminenAngolaAmbivalenssi🡆 More