Pähkinähakki: Lintulaji

Pähkinähakin pituus on 32–35 senttimetriä, siipien kärkiväli 52–58 senttimetriä ja paino 140–190 grammaa. Linnun vartalon höyhenpeite on suklaanruskea, ja siinä on vaaleita selvärajaisia pilkkuja. Siivet ja pyrstö ovat tummat, minkä lisäksi siivissä on sinivihreä metallinkiilto. Pyrstösulkien kärjet ovat leveälti valkoiset, ja myös alaperä on valkoinen.

Linnun tyypillinen ääni on varismainen mutta hiljaisempi rääkynä, jota närhi saattaa joskus matkia erehdyttävästi. Laulu on hiljaista, närhimäistä tai harakkamaista kitinää ja narinaa.

Vanhin rengastettu suomalainen pähkinähakki on ollut 21 vuoden, 2 kuukauden ja 1 päivän ikäinen.

Pähkinähakkia esiintyy Pohjois-Euroopassa, Siperiassa, Japanissa sekä etelämpänä vuoristoalueilla. Länsi-Euroopassa pesii 186 000 – 250 000 paria.

Paikoitellen Etelä-Suomessa pesivä läntinen alalaji caryocatactes eroaa siperialaisesta alalajista macrorhynchos nokan muodon perusteella: siperialaisen linnun nokka on kapeampi ja pidempi. Siperialainen alalaji pesii harvinaisena mutta pysyvänä kantana Punkaharjulla, eikä se pesi ilmeisesti muualla Suomessa. Muualla maassa käyvät vaeltajat palaavat keväällä Venäjälle. Suomen pesimäkanta koostuu pääasiassa läntisen alalajin linnuista, ja on kooltaan noin 1 800 paria, joista valtaosa elää Lounais-Suomen tammi- ja pähkinäpensasvyöhykkeellä. Kanta on vahva eritoten Lohjan–Karjaan seudulla.

Siperialaiset pähkinähakit voivat lähteä hyvän pesimäkauden jälkeen länteen suuntautuvalle vaellukselle, jolloin niitä tavataan Suomessakin tuhansittain. Vaellus alkaa heinäkuun lopulla, ja eniten vaeltajia tavataan elokuun lopusta syyskuun alkuun. Linnut löytävät erehtymättömästi sembramännyt, joiden siemenet ovat niiden pääravintoa. Pähkinähakit syövät myös esimerkiksi omenia, pähkinöitä ja lintulautojen antimia. Osa vaeltajista jatkaa matkaansa Ruotsiin ja Norjaan, joista ne palaavat talven ja kevään kuluessa takaisin itään.

Pähkinähakki viihtyy etenkin sulkeutuneissa kuusimetsissä, joiden lähistöllä on pähkinäpensaslehtoja. Siperialaisen alalajin yksilöt voivat jäädä pesimään puistoihin.

 

Pähkinähakin pesä on havupuussa, tavallisimmin kuusessa. Se muistuttaa närhen pesää. Muninta alkaa huhtikuussa, ja naaras munii 2–5 munaa, joita molemmat emot hautovat, mutta naaras kuitenkin enemmän. Haudonta kestää 18–19 vuorokautta. Poikaset ovat lentokykyisiä 3–4 viikon ikäisinä, ja emot huolehtivat niistä vielä viikkojen, jopa kuukausien ajan.

Pähkinähakki on lähes kaikkiruokainen. Syksyllä niiden tärkeintä ravintoa on hasselpähkinät, ja ne varastoivat suuria määriä pähkinöitä sammalikkoon talven varalle. Siperialaiset pähkinähakit syövät enimmäkseen sembramännyn siemeniä, ja niiden nokka on sopeutunut avaamaan käpysuomuja, ollen täten pidempi ja kapeampi kuin läntisen alalajin pähkinöiden särkemiseen erikoistunut nokka. Lintu syö myös muiden havupuiden, etenkin kuusen ja viljeltyjen makedonianmäntyjen siemeniä. Pähkinähakille kelpaa myös selkärangattomat, marjat, hedelmät, jätteet, lintulautojen tarjonta sekä silloin tällöin pienet selkärankaiset.

• Lehikoinen, Esa 1979: Pähkinähakkien mitoista ja kliinien käytöstä vaelluslintututkimuksessa. – Ornis Fennica 56:24–29.
• Paasivirta, Olli 1968: Pähkinähakin vaellus Helsingin seudulla 1968. – Lintumies 4.1968 s. 89–92. SLY.
• Ylimaunu, Juha, Ylimaunu, Onni & Ylipekkala, Jouni 1986: Miksi nokkavarpusen ja pähkinähakin levinneisyysalue on laajentunut? – Lintumies 2.1986 s. 98–99. LYL.
• LuontoPortti: Pähkinähakki (Nucifraga caryocatactes)
• ITIS: Nucifraga caryocatactes (englanniksi)