Mohammad Reza Pahlavi: Iranin viimeinen šaahi

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

‏محمدرضا پهلوی‎, Mohammad-Rezā Pahlavi;myös muodossa Muhammed Riza) (26. lokakuuta 1919 Teheran, Persia – 27. heinäkuuta 1980 Kairo, Egypti) oli Iranin viimeinen šaahi alkaen 16. syyskuuta 1941 aina Iranin vallankumoukseen 11. helmikuuta 1979 asti. Hän oli Pahlavin hallitsijasuvun toinen monarkki. Hänen keisarilliset arvonimensä olivat Šāhanšāh (pers. ‏شاهنشاه‎, Šāhansāh, kuninkaiden kuningas) ja Aryamehr (arab. آریامهر‎, Āryāmehr, arjalaisten aurinko).

Mohammed Reza Pahlavi
Aʿlāhazrat Homāyuni Šāhanšāh Āryāmehr Bozorg Arteštārān
Šaahi Mohammad Reza Pahlavi 1970-luvulla.
Iranin šaahi
Valtakausi	16. syyskuuta 1941 – 11. helmikuuta 1979
Kruunajaiset	26. lokakuuta 1967
Edeltäjä	Reza Pahlavi
Seuraaja	Monarkia lakkautettu (Ruhollah Khomeini hengellisenä johtajana)
Syntynyt	26. lokakuuta 1919 Teheran, Persia
Kuollut	27. heinäkuuta 1980 (60 vuotta) Kairo, Egypti
Hautapaikka	Al-Rifa’in moskeija, Kairo
Puoliso	Fawzia Fuad (1939-1948) Soraya Esfandiary Bakhtiary (1951-1958) Farah Diba (1959-1980)
Lapset	Prinsessa Shahnaz Kruunuprinssi Reza Prinsessa Farahnaz Prinssi Ali Reza Prinsessa Leila
Koko nimi	Mohammad Reza Pahlavi
Suku	Pahlavi
Isä	Reza Pahlavi
Äiti	Tadj ol-Molouk
Uskonto	šiialaisuus
Nimikirjoitus

Mohammad Reza Pahlavi nousi Iranin valtaistuimelle toisen maailmansodan aikana 1941 brittien ja neuvostoliittolaisten syrjäytettyä hänen isänsä šaahi Reza Pahlavin vallasta. Isä oli kohonnut sotamiehestä ensin kenraaliksi ja armeijan ylipäälliköksi ja kaapannut maassa vallan vuonna 1925. Nuoremman Pahlavin aikana Iran juhli 2 500 vuotta kestänyttä monarkiaa, jonka katsottiin alkaneen Kyyros Suuren valtakaudella.

Hallitsijana Mohammad Reza Pahlavi vastusti pääministeri Mohammad Mossadeqin johtamaa Iranin öljyteollisuuden kansallistamista. Mohammed Reza Pahlavin aloittaman ”valkoisen vallankumouksen”, joka sisälsi useita taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia, oli tarkoitus tehdä Iranista johtava moderni länsimaalainen maailmanvaltio. Šaahi uudisti Irania muun muassa kansallistamalla luonnonrikkauksia ja laajentamalla naisten oikeuksia. Osasyy Iranin uudistusohjelman epäonnistumiseen oli se, että šaahin vastustajista toiset syyttivät Irania demokratian puutteesta, kun taas toiset perinteisen šiiapapiston syrjäyttämisestä uudistuksia tehdessä.

Huolimatta siitä, että šaahi oli itse muslimi, hän menetti lopulta Iranin šiiapapiston tuen. Tähän oli pääasiallisena syynä šaahin voimakas länsimaalaistamispolitiikka ja Israelin tunnustaminen. Yhteenotot ääri-islamilaisten kanssa, kommunistien toiminnan lisääntyminen ja länsivaltojen puuttuminen maan talouteen muuttivat šaahin otteet Iranin johdossa itsevaltaisemmiksi. Erityisesti šaahin valta kasvoi vuoden 1953 kriisin jälkeen, jolloin kumpikin osapuoli, šaahi ja pääministeri Mohammad Mossadeq, syyttivät toisiaan vallankaappausyrityksestä, mikä johti lopulta Mossadeqin syrjäyttämiseen. Poliittinen oppositio tehtiin toimintakyvyttömäksi muun muassa lakkauttamalla kommunistinen Tudeh-puolue. Salainen palvelu SAVAK tukahdutti poliittiset vastalauseet kovin ottein. Amnesty Internationalin mukaan vuonna 1978 Iranissa oli 2200 poliittista vankia. Vuonna 1979 tilanne kärjistyi vallankumoukselliseksi, jossa 16. tammikuuta šaahi pakotettiin lähtemään maanpakoon Iranista 37 hallitsijavuoden jälkeen. Pian vallankumous kääntyi islamilaiseksi vallankumoukseksi, joka johti Iranin islamilaisen tasavallan perustamiseen ja šiialaispapiston diktatuuriin.

 

Mohammad Reza Pahlavi syntyi Teheranissa prikaatikenraali Reza Khanin ja tämän toisen vaimon Tadj ol-Moloukin vanhimpana poikana. Hän syntyi yhdessä kaksoissiskonsa Ashraf Pahlavin kanssa. Mohammed Reza oli isänsä vanhin poika ja kolmas tämän kaikkiaan yhdestätoista lapsesta. Syntyessään Mohammed Reza, Ashraf, Ali Reza ja heidän vanhempi sisarensa Šams eivät olleet kuninkaallisia, vaan heidän isänsä oli Iranin kuninkaallisen armeijan palveluksessa. Kuninkaallisia heistä tuli vasta 1925, jolloin heidän isästään tuli šaahi.

 

1900-luvun alussa Persia oli kahden suurvallan, Venäjän keisarikunnan ja Britannian, vaikutuspiirissä. Vanha Qajar-dynastia (1781–1925) hallitsi maata konservatiivisesti ja tekemättä uudistuksia. Persia oli takapajuinen maa, jonka hallinto oli korruptoitunutta ja venäläisten ja englantilaisten vaikutuspiirin alaisena. 21. helmikuuta kuninkaallisen kasakkaprikaatin komentaja Reza Khan teki onnistuneen vallankaappauksen yhdessä pääministeri Said Zia al-Din Tabatain kanssa. Vallankaappauksen aikana maassa ei ollut käytännössä lainkaan keskushallintoa. Ensin Reza Khan Sardar Sepahiksi nimensä muuttanut Reza Khan nousi uuden hallituksen sotaministeriksi ja armeijan ylipäälliköksi, sitten pääministeriksi ja lopulta vuosi myöhemmin 12. joulukuuta 1925 Iranin kansalliskokous julisti Reza Khanin Persian šaahiksi. Reza Khan kruunattiin juhlallisesti 25. huhtikuuta 1926 ja hän otti käyttöön sukunimen Pahlavi. Samaan aikaan Mohammed Reza Pahlavi julistettiin Persian kruununprinssiksi. Reza Pahlavi aloitti Persian länsimaalaistamisen, jota hänen poikansa jatkoi myöhemmin. 21. maaliskuuta 1935 Persiasta tuli Iran.

 

Lapsena Mohammad Reza Pahlavi aloitti opinnot sveitsiläisessä Institut Le Rosey -sisäoppilaitoksessa, jossa suoritti opintonsa vuonna 1935. Samana vuonna hänen isänsä šaahi Reza Pahlavi pyysi virallisesti kansainvälistä yhteisöä kutsumaan Persiaa sen omankielisellä nimellä ”Iran”. Palattuaan Teheraniin Mohammed Reza jatkoi opintojaan Teheranin sotilasakatemiassa, jossa opiskeli aina vuoteen 1938 asti.

Isän syrjäyttäminen

 

Kun Saksa aloitti kesäkuussa 1941 Operaatio Barbarossan ja hyökkäsi Neuvostoliittoon, se vaikutti myös Iraniin, vaikkakin maa oli julistautunut puolueettomaksi konfliktissa.

Liittoutuneet halusivat saada varmuudella Iranin öljykentät haltuunsa. Puolueeton Iran oli tehnyt öljykauppoja myös Saksan kanssa. 25. elokuuta 1941 Britannian ja Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Iraniin. Lyhyessä sodassa Iran menetti 800 miestä, 200 siviiliä, 2 tykkivenettä ja 6 lentokonetta, kun taas britit 20 miestä sekä tankin ja neuvostoliittolaiset noin 40 miestä sekä kolme lentokonetta. 16. syyskuuta šaahi Reza Pahlavi pidätettiin ja karkotettiin maanpakoon Etelä-Afrikkaan. Britit ja neuvostoliittolaiset painostivat hänet jättämään valtaistuimensa vanhimmalle pojalleen. Seuraavasta päivästä 17. syyskuuta lähtien Mohammed Reza Pahlavi oli Iranin šaahi. Britit ja neuvostoliittolaiset ajattelivat, että poika Mohammed Reza Pahlavi olisi enemmän suosiollinen liittoutuneille. Tämä oletus osoittautuikin paikkansapitäväksi.

17. lokakuuta 1941 Neuvostoliiton ja Britannian joukot poistuivat Iranista. Hallitsijanvaihdoksen myötä Iranista tuli tärkeä osa brittiläisen, ja myöhemmin amerikkalaisen, avun viemisessä Neuvostoliittoon. Tämä ”Persian käytävänä” tunnettu kuljetusreitti merkitsi ensimmäistä suuren luokan amerikkalaista ja länsimaista läsnäoloa Iranissa. Tämä länsimainen vaikutus ja läsnäolo jatkuikin Iranissa aina monarkian vastaiseen vallankumoukseen vuonna 1979 asti.

Öljyn kansallistaminen ja vuoden 1953 kaappaus

1950-luvun alussa Iranissa oli poliittisia kriisejä, jotka olivat Britannian ja Yhdysvaltain tiedustelupalveluiden aiheuttamia tai johtamia. Vuonna 1951 Iranin parlamentti äänesti tohtori Mohammed Mossadeqin johtaman kansallismielisen liikkeen johdolla Iranin öljyteollisuuden kansallistamisesta. Tämä päätös lakkautti erittäin tuottavan brittiläisen Anglo-Iranian Oil Company (AIOC) -öljy-yhtiön, joka oli perusta Britannian taloudelliselle ja poliittiselle vallalle Iranissa. Kansallismielisen Mossadeqin tavoitteina oli perustaa demokratia uudelleen, luoda perustuslaillinen monarkia ja kansallistaa Iranin öljyvarannot. Mossadeq ei kuitenkaan uskonut, että amerikkalaiset puuttuisivat tilanteeseen, koska heillä ei ollut mitään edustusta AIOC-yhtiössä. Amerikkalaiset kuitenkin asettuivat tukemaan brittejä, koska pelkäsivät kommunistien yrittävän hallituksen kaatamista ja nousemista valtaan Neuvostoliiton tuella. Amerikkalaiset näkivät kansallistamisen merkkinä kommunistien vallan kasvusta. Juuri ennen marraskuun 1952 Yhdysvaltain presidentinvaaleja Britannian hallitus kutsui CIA:n vanhemman virkamiehen Kermit Rooseveltin, joka oli presidentin poika, Lontooseen keskustelemaan Mossadeqin syrjäyttämisestä. Operaatio Ajaxia alkoivat suunnitella veljekset Yhdysvaltain ulkoministeri John Foster Dulles ja CIA:n johtaja Allen Dulles. Operaation tarkoituksena oli, että šaahi erottaisi Mossadeqin ja korvaisi tämän brittien sekä amerikkalaisten suosikilla kenraali Fazlollah Zahedilla.

Kuukautta myöhemmin parlamentin päätöksen jälkeen 28. huhtikuuta 1951 Mossadeq nimitettiin Iranin pääministeriksi šaahi Mohammad Rezan ehdotuksesta. Parlamentti, Majlis äänesti demokraattisesti Mossadeqin pääministeriksi äänin 79–12 ja šaahi vahvisti tämän valinnan. Pääministerinä Mossadeq aloitti öljytuotannon kansallistamisen, johon Britannia vastasi kovalla kauppasaarrolla, joka entisestään kurjisti muutenkin herkkää Iranin taloutta. Lokakuussa 1952 Mossadeq julisti Britannian viholliseksi ja katkaisi diplomaattisuhteet maiden välillä. Helmikuussa 1953 šaahi yritti vaikutusvaltaisten henkilöiden rohkaisema erottaa Mossadeqin, joka kuitenkin kieltäytyi eroamasta vedoten perustuslaillisiin oikeuksiinsa. Perustuslain mukaan šaahi ei voinut erottaa pääministeriä, vaan vain parlamentti eli Majlis. Lopulta tilanne johti monarkistien, Mossadeqin kannattajien ja Tudeh-puolueen kommunistien katuyhteenottoihin. 4. huhtikuuta 1953 CIA:n johtaja Dulles hyväksyi miljoona dollaria Mossadeqin syrjäyttämiseen. Elokuussa 1953 Mossadeq pyysi šaahia lähtemään maasta. Vastaukseksi šaahi yritti jälleen erottaa Mossadeqin, joka antoi ymmärtää, että oli valmis taistelemaan asemansa puolesta.

Lopulta 15. elokuuta 1953 šaahi lähti maanpakoon ja lensi Bagdadin kautta Roomaan kirjoitettuaan ensin kaksi kuninkaallista määräystä, joissa toisessa erotettiin Mossadeq ja toisessa hänen tilalleen nimitettiin kenraali Fazlollah Zahedi. Tämä tilanne johti jälleen uusiin katuyhteenottoihin, joissa kuoli 300 ihmistä. Lopulta 19. elokuuta 1953 (28 Mordad 1332) Iranin kuninkaallinen armeija teki Zahedin johdolla sotilasvallankaappauksen, jota tukivat Britannian ja Yhdysvaltojen viranomaiset, MI6 ja CIA. Sotilasvallankaappauksessa Zahedi julisti itsensä pääministeriksi ja 20. elokuuta Mosadeq pidätettiin. 22. elokuuta 1953 šaahi palasi lyhyestä maanpaostaan voitokkaana. Lokakuussa 1953 käytiin Mossadeqin oikeudenkäynti, jossa hänet tuomittiin maanpetoksesta kolmeksi vuodeksi sotilasvankilaan. Tuomionsa jälkeen Mossadeq siirrettiin kotiarestiin kyläänsä Teheranin lähettyville, jossa hän kuoli 5. maaliskuuta 1967.

Murhayritykset

Šaahi Mohammed Reza joutui kahdesti murhayrityksen kohteeksi. 4. helmikuuta 1949 šaahi otti osaa Teheranin yliopiston perustamisen vuosittaisiin juhlaseremonioihin. Fakhr-Arai ampui viisi laukausta runsaan kymmenen metrin päästä kohti šaahia. Vain yksi laukauksista osui ja hän haavoittui lievästi poskeensa. Läsnä olleet upseerit ampuivat Fakhr-Arain heti. Muutamien tutkimusten jälkeen todettiin, että Fakh-Arai oli kielletyn Tudeh-puolueen jäsen. Kuitenkin on myös todisteita, että murhayrityksen tekijä ei ollut kommunistisen Tudehin jäsen vaan uskonnollinen fundamentalisti. Tudehia ei kuitenkaan syytetty murhayrityksestä. Seuraava murhayritys oli 10. huhtikuuta 1965. Murhaaja ampui yhden sotilaan matkallaan šaahin Marmoripalatsiin, mutta hänet ehdittiin ampua ennen kuin hän saavutti šaahin majapaikan. Kaksi siviilivartijaa kuoli suojellessaan šaahia.

Entisen KGB-upseerin Kuziškinin mukaan šaahi oli myös Neuvostoliiton kohde. Neuvostoliittolaiset koettivat television kaukosäätimellä laukaista autosta tehdyn tienvarsipommin, mutta kaukosäädin ei toiminut.

Ulkopoliittiset suhteet

 

Šaahi tuki Pohjois-Jemenin sisällissodassa (1970–1972) tasavaltalaisjoukkoja vastaan taistelleita monarkisteja ja auttoi Omanin sulttaania kukistamaan maan eteläisen maakunnan Dhofarin kapinan vuonna 1971. Šaahi kävi Britannian kanssa neuvotteluita koskien Bahrainin ja kolmen Persianlahden saaren tulevaisuutta. Bahrain oli ollut 1800-luvulta lähtien brittien hallussa, mutta Iran taas väitti sen kuuluvan itselleen. Lopulta neuvottelut johtivat Bahrainin itsenäistymiseen vastoin Iranin kansallismielisten toiveita. Hormuzinsalmessa Iranilla on tälläkin hetkellä hallussaan strategisesti tärkeät saaret Iso Tunb, Pieni-Tunb ja Abu Musa, joiden kuitenkin väitetään^{kenen mukaan?} kuuluvan Arabiemiirikunnille.

Tänä aikana šaahi keskittyi solmimaan suhteita Persianlahden maiden kanssa ja luomaan tiiviimmät suhteet Saudi-Arabiaan. Suhteissa Irakiin oli erittäin usein ongelmia, kunnes 1975 Iran ja Irak solmivat Algerin sopimuksen, joka takasi Irakille täydet navigaatio-oikeudet Shatt al-Arab -joella. Sopimuksessa šaahi myös lupasi lopettaa tukensa Irakin kurdeille.

Lisäksi šaahi solmi läheiset suhteet Jordanian kuningas Husseinin kanssa, Egyptin Anwar Sadatin ja Marokon kuninkaan Hassan II:n kanssa.

Heinäkuussa 1964 šaahi Mohammed Reza Pahlavi, Turkin presidentti Cemal Gürsel ja Pakistanin Mohammad Ajub Khan ilmoittivat Istanbulissa perustavansa Regional Cooperation for Development -organisaation (RCD) (myöhemmin tilalle perustettiin Economic Cooperation Organization (ECO)) edistämään maiden välistä liikennettä ja taloudellisia projekteja. Tavoitteena oli myös Afganistanin liittyminen organisaation jossain vaiheessa tulevaisuudessa. Šaahi solmi läheiset suhteet Pakistanin kanssa. Pakistanin ja Intian välisen sodan aikana vuonna 1965 Pakistanin lentokoneet kävivät tankkaamassa Iranin maanperällä ilmaista polttoainetta.

Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavi oli ensimmäinen muslimijohtaja, joka tunnusti Israelin valtion olemassaolon. Näiden kahden valtion väliset suhteet käytännössä tuhoutuivat islamilaisen tasavallan myötä.

Länsimaistaminen ja itsevaltius

Pääartikkeli: Valkoinen vallankumous

 

Vuonna 1960 šaahi aloitti Iranissa niin sanotun valkoisen vallankumouksen, johon kuului paljon uudistuksia: Muun muassa huntupakko poistettiin ja naisille luvattiin tasa-arvo (naiset saivat äänestää, ajaa autoa ja käydä töissä). Naiset pääsivät ehdokkaiksi parlamenttivaaleihin. Muita valkoisen vallankumouksen uudistuksia olivat esimerkiksi metsien ja vesistöjen kansallistaminen sekä koulutuksen ja terveydenhuollon uudistaminen. Pahlavi itse mainitsi omaelämäkerrassaan välttämättömän tarpeen muuttaa yhteiskunnan rakennetta tasa-arvoisemmaksi tulevaisuuden tarpeiden kannalta jos Iran tahtoo pysyä dynaamisten, edistyksellisten ja vapaiden kansojen joukossa. Šaahi hallitsi yksinvaltaisesti maata. Salainen poliisi SAVAK pidätti, kidutti ja surmasi 1960- ja 1970-luvuilla lukuisia opposition kannattajia. Iran sai tukea Yhdysvalloilta ja sen ulkopolitiikka oli Yhdysvalloille mieluinen. SAVAK:in johtajat olivat olleet CIA:n koulutuksessa.

Pahlavi oli 2. kesäkuuta 1967 valtiovierailulla Berliinissä, jossa Länsi-Saksan opiskelijaliike osallistui valtiovierailun vuoksi järjestettyyn mielenosoitukseen. Opiskelijaliikkeen johtaja Benno Ohnesorg kuoli mielenosoituksessa poliisin ampumaan luotiin.

 

Mohammad Reza Pahlavi tuli valtiovierailulle Suomeen yhdessä puolisonsa Farah Pahlavin kanssa 22. kesäkuuta vuonna 1970. Vierailun yhteydessä vasemmistonuoriso järjesti šaahin vastaisia mielenosoituksia, joiden yhteydessä poliisi pidätti noin 40 henkilöä. Mielenosoituksiin osallistui myös muutamia vasemmiston kansanedustajia. Porvaripuolueet tuomitsivat mielenosoitukset, kun taas vasemmisto paheksui poliisin kovia otteita. Šaahiparin vierailu päättyi 26. kesäkuuta. Arvovieraat kävivät muun muassa Helsingissä, Kuopiossa ja Lapissa.

Iranin talous koheni 1970-luvulla öljytulojen ansiosta. Se innosti šaahin tavoittelemaan johtoasemaa Lähi-idässä. Hän perusti Rastakhiz-puolueen ja lisäsi asevoimien määrärahoja sekä ryhtyi suurellisiin rakennushankkeisiin. Samalla korruptio levisi poliitikkojen keskuuteen. Hallituksen vastustajat koostuivat länsimielisestä, kommunistisesta ja islamilaisesta ryhmästä. 1970-luvun lopulla Iran kiehui, sillä oppositio vastusti šaahin itsevaltiutta ja vanhoilliset islamilaiset järjestöt vastustivat šaahin liberaalia politiikkaa. Lakot ja mielenosoitukset levisivät 16. tammikuuta 1979 Teheranista muualle maahan (katso Iranin vallankumous). Pahlavi yritti laannuttaa mielenosoituksia lupaamalla vaalit, mutta niiden lupaaminen oli liian myöhäistä. Tämän sekasorron takia šaahi lähti perheineen maanpakoon. Ajatollah Ruhollah Khomeini palasi maanpaosta Ranskasta ja julisti Iranin islamilaiseksi tasavallaksi.

 

Šaahi joutui elämään loppuikänsä maanpaossa. Aluksi hän ja hänen perheensä asuivat muun muassa Egyptissä, jossa he saivat lämpimän vastaanoton presidentti Anwar Sadatilta. Myöhemmin he asuivat Marokossa kuningas Hassan II kutsumana, josta he menivät Bahamasaarille ja sieltä Meksikoon, jossa he asuivat Cuernavacassa, lähellä Méxicoa. Kun šaahin sappikivitauti alkoi käydä vakavaksi ja hän tarvitsi sairaalahoitoa, Yhdysvaltain silloinen presidentti Jimmy Carter antoi hänelle luvan tulla New Yorkiin sairaalaan David Rockefellerin painostuksella. Carterin päätös ärsytti Iranin uutta hallitusta ja iranilaisia siinä määrin, että 200 iranilaista mielenosoittajaa valtasi USA:n Teheranin suurlähetystön ja otti panttivangiksi kaikki lähetystön työntekijät (Iranin panttivankikriisi 4.11.1979 – 20.1.1981). Šaahi siirrettiin Teksasissa olevaan sotilassairaalaan, lähti Yhdysvalloista ja asui vähän aikaa Isla Contadoralla, Panamassa. Lopulta hän palasi takaisin Egyptiin, jossa Sadat antoi hänelle viimeisen turvapaikan. Egyptissä Šaahille tehtiin pernaleikkaus Kairon Meadin sotilassairaalassa kuuluisan amerikkalaisen kirurgin Michael E. DeBakeyn johdolla.

Mohammad Reza Pahlavi kuoli krooninsen lymfaattiseen leukemiaan 27. heinäkuuta 1980 Kairossa, jossa Sadat järjesti hänelle valtiolliset hautajaiset. Paikalle ei saapunut valtionjohtoa Yhdysvalloista, mutta entinen presidentti Richard Nixon oli kuitenkin mukana. Šaahi on haudattu Al-Rifa’in moskeijaan.

Mohammad Reza Pahlavi oli kolme kertaa naimisissa. Ensimmäinen avioliitto oli Egyptin prinsessa Fawzia Fuadin (s. 1921) kanssa vuodesta 1939 vuoteen 1948. Heillä oli yksi tytär, prinsessa Shahnaz Pahlavi (syntynyt 27. lokakuuta 1940).

Toinen vaimo oli Soraya Esfandiary Bakhtiari (syntynyt 22. heinäkuuta 1932, kuoli 26. lokakuuta 2001). Tämän isä oli Khalil Esfandiary Bakhtiari, Iranin Länsi-Saksan suurlähettiläs. Avioliitto kesti vuodet 1951–1958 ja se oli lapseton.

Šaahin kolmas vaimo oli Farah Pahlavi (o.s. Diba) (s. 14. lokakuuta 1938). Avioliitto solmittiin vuonna 1959 ja kesti šaahin kuolemaan asti. Nykyisin Farah Pahlavi asuu maanpaossa Yhdysvalloissa. Heille syntyi neljä lasta:

• Reza Pahlavi II, kruununprinssi (syntynyt 31. lokakuuta 1960)
• Farahnaz Pahlavi (syntynyt 12. maaliskuuta 1963)
• Ali Reza Pahlavi (28. huhtikuuta 1966 Teheran, Iran – 4. tammikuuta 2011 Boston, Yhdysvallat)
• Leila Pahlavi (syntynyt 27. maaliskuuta 1970, kuoli 10. kesäkuuta 2001).

• Mohammad Reza Pahlavi: Maani puolesta. Suomentanut. WSOY, 1960.
• Mohammad Reza Pahlavi: Vastaukseni historialle. (Réponse à l’histoire, 1980.) Suomentanut Matti Pekkala. Hämeenlinna: Karisto, 1980. ISBN 951-23-1656-0.

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mohammad Reza Pahlavi.

•   Sitaatteja aiheesta Mohammad Reza Pahlavi Wikisitaateissa
• Persian šaahin vierailu Suomessa 1970 Ylen elävä arkisto