Minecon: Vuosittainen Minecraft-tapahtuma

Minecon on Mojangin järjestämä Minecraft-aiheinen tapahtuma, joka on järjestetty vuosittain vuodesta 2010 lähtien, tosin silloin nimellä MinecraftCon. Vuonna 2014 tapahtumaa ei järjestetty. Tapahtumassa yleisölle esitellään Minecraftin tulevia ominaisuuksia. Siellä voi myös pelata, tavata Minecraftia pelaavia tubettajia ja osallistua pukukilpailuun. Vuonna 2016 Minecon järjestettiin Anaheimissa, Yhdysvalloissa, 24.–25. syyskuuta.

Minecon
MinecraftCon
Mineconin virallinen logo.
Mineconin virallinen logo.
Tyyppi aktiivinen
Järjestämistiheys noin vuosittain
Tapahtumapaikka vaihtelee
Paikkakunta vaihtelee
Ensimmäisen kerran 2010
Kävijöitä 12 000 (2016)
Järjestäjä Mojang
Kotisivut

Sisältö

Yhden viikonlopun kestävä Minecon alkaa tyypillisesti alkuseremonialla, jota ennen vierailijat voivat jo tutustua messualueesen, missä on muun muassa Minecraft-malleja melkein "oikeassa" mittakaavassa. Alkuseremonian jälkeen Mineconissa muun muassa käydään paneelikeskusteluja, joissa Minecraftin tekijät tai muuten Minecraftiin liittyvät henkilöt kertovat esimerkiksi tulevista Minecraftin ominaisuuksista, modeista tai lisäominaisuuksista. Tämän lisäksi tapahtumassa on alue, jossa halukkaat pääsevät pelaamaan Minecraftiä joko huvin vuoksi tai kilpailemaankin toisia vastaan. Yksi suosituimmista sisällöistä on pukukilpailu, jossa Minecraft-asuihin pukeutuneet tapahtuman kävijät tulevat yksitellen tai ryhmissä yleisön eteen, ja tuomaristo päättää, ketkä pääsevät finaaliin. Tapahtuman kävijät äänestävät suosikkiaan finalisteista, ja eniten ääniä saanut voittaa jonkin palkinnon. Tapahtumassa voi myös yleensä tavata tunnettuja Minecraft-tubettajia. Lisäksi Mineconissa on nähty juhlia ja tubettajien ja pelin tekijöiden välisiä kilpailuja. Mineconin lopussa nähdään loppuseremonia.

Minecon-viitat

Joka Mineconissa julkistetaan vain tapahtuman vierailijoille suunnattu, omalle Minecraft-skinille (iholle) annettava viitta. Vuonna 2016 viitassa oli Minecraftin Ääreläisen, ja edeltävänä vuonna rautajätin, kuva. Viitan voi saada myös yhdistämällä mojang tilin microsoft tiliin.

Minecon vuosittain

2010

Vuonna 2010 Minecon järjestettiin ensimmäistä kertaa (tosin nimellä MinecraftCon) Markus ”Notch” Perssonin saatua pyyntöjä Minecraftin yhteisöltä järjestää tapahtuma peliin liittyen. Bellevuessa, Washingtonissa 31. elokuuta järjestetty tapahtuma keräsi noin 200 osallistujaa. Tapahtuma ei ollut täysin virallinen, mutta se lasketaan ensimmäiseksi Minecraft-yhteisön viralliseksi kokoontumiseksi.

2011

Vuonna 2011 Minecon järjestettiin ensimmäistä kertaa nykyisellä nimellään. Kyseessä oli myös ensimmäinen virallinen Minecon. Tapahtuma järjestettiin 18–19. marraskuuta 2011 Las Vegasin Mandala Bayssa, Yhdysvalloissa. Siihen osallistui lähes 5 000 Minecraft-fania. Liput maksoivat 99 dollaria osallistujalta. Mineconin keskeinen sisältö oli Minecraftin virallinen julkaisu. Tapahtumassa pidettiin myös muun muassa ”Into the Nether Party” (suomennettuna ”Hornan sisälle -juhla”), johon saivat osallistua kaikki paikalla olleet yli 21-vuotiaat, ja alle 21-vuotiaille oli oma ”Miners Party” (”Kaivajien Juhla”) perjantai-iltana.

2012

Minecon: Sisältö, Minecon vuosittain, Lähteet 
"Jeb" (Jens Bergensten) vuoden 2012 Mineconissa

Vuoden 2012 Minecon järjestettiin 24.- 25. marraskuuta Pariisin Disneylandissa noin 4 500 ihmiselle, jotka tulivat nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa järjestettyyn Mineconiin. Lipun ostaneet saivat myös lauantai-iltana ilmaisen sisäänpääsyn huvipuistoon, joka oli valmisteltu juuri Mineconia varten. Mojang ilmoitti ennen tapahtumaa, että he yrittävät tehdä tapahtumasta ”interaktiivisemman”. Tapahtumassa kerrottiin muun muassa Minecraftin tietokoneversion tulevasta päivityksestä.

2013

Yhdysvaltojen Floridan Orlandossa 2.–3. marraskuuta järjestetty vuoden 2013 Minecon keräsi 7 500 Minecraft-pelaajaa tapahtumaan, jonka 150 dollaria maksaneet liput myytiin kolmessa 2 500 lipun ryhmässä. Ensimmäisen ryhmän liput myytiin kolmessa sekunnissa. Kolmannessa Mineconissa oli tuttuun tapaan seremonioita, paneelikeskusteluja, tutoriaaleja ja pukukilpailu.

2014

30. maaliskuuta 2014 Lydia Winters vihjasi Minecon 2014:n pidettävän Euroopassa mutta myöhemmin kerrottiin, että Minecon järjestettäisiin seuraavan kerran vuoden 2015 keväällä Lontoossa.

2015

Minecon: Sisältö, Minecon vuosittain, Lähteet 
Expo-halli Minecon 2015:ssa

Vuonna 2015 Minecon järjestettiin Lontoossa 4.–5. heinäkuuta. Tapahtumakeskuksena toimi ExCeL London -messukeskus. Tapahtumaan osallistui 10 000 pääsylipustaan 129 puntaa maksanutta ihmistä, mikä teki siitä suurimman videopeliin liittyvän tapahtuman. Tapahtumassa kerrottiin Minecraftin tietokoneversion tulevasta päivityksestä, esiteltiin Mojangin ja Telltale Gamesin yhteistyössä tekemän Minecraft: Story Moden ensimmäinen traileri, käytiin paneelikeskusteluja, pidettiin pukukilpailu ja lisäksi kilpailtiin Minecraftin labyrinttikartassa. Näyttelytiloissa oli esillä kopio Big Benistä, jonka ympärillä oli Minecraftin ikoninen Äärilisko. Paikalla tapahtumassa oli monia tunnettuja Minecraft-tubettajia, kuten Stampylonghead, CaptainSparklez ja TheDiamondMinecart. Tapahtumaan oli myös järjestetty mahdollisuus rikkoa maailmanennätyksiä esimerkiksi hiekkalinnojen ja Lego-tornien saralla. Noin 1 000 ihmistä yritti rikkoa ennätyksiä, joista pidettiin kirjaa koko viikonlopun ajan.

2016

Vuoden 2016 Minecon järjestettiin 24. -25. syyskuuta Anaheimissa, Yhdysvaltojen Californiassa. Anaheimin Convention Centressa järjestettyyn tapahtumaan osallistui noin 12 000 pääsylipustaan 160 dollaria maksanutta ihmistä, eli 2 000 ihmistä enemmän kuin edellisenä vuonna.. Tällä kertaa tapahtumassa pidettiin perinteinen pukukilpailu, Minecraft-tubettajat (kuten Stampylongnose ja iBallisticSquid, joilla oli myös oma keskinäinen kilpailu aiemmin) kisasivat 4J Studiosia vastaan Minecraftin minipeleissä. Paneelikeskusteluissa muun muassa kerrottiin Minecraftin tulevien versioiden toiminnoista. Tapahtumassa oli mahdollista myös kuulla, miten kasvattaa oma yhteisö ruohonjuuritasolta. Lisäksi paikalla olleet saivat osallistua Minecraft-minipeliturnauksiin ja nähdä alku- ja loppuseremoniat.

2017

Vuonna 2017 Minecon järjestettiin 18. marraskuuta kello 19:00 alkaen nimellä Minecon Earth. Sitä ei järjestetty fyysisesti missään, vaan se suoratoistettiin internetin suosituimpiin suoratoistopalveluihin. Tapahtuma kesti noin 90 minuuttia, ja sen aikana järjestettiin esimerkiksi perinteinen pukukilpailu. Tapahtuman aikaan valituissa verkkokaupoista sai tapahtuman virallisia tuotteita. Mojang ilmoitti tapahtuman julkistuksen yhteydessä, että he haluavat kaikilla Minecraftin faneilla olevan mahdollisuus osallistua Mineconiin, sillä pelin yhteisö on kasvanut edelleen, eikä kaikilla koskaan ole mahdollisuutta osallistua fyysiseen tapahtumaan.

2018

10. huhtikuuta 2018 Mojang ilmoitti, että MINECON Earth järjestettäisiin 29. syyskuuta 2018 90 minuutin ajan suoratoistona. Tapahtuman aikana Mojang ilmoitti Minecraft Dungeonsista, Minecraftin dungeon-crawler-spin-offista, sekä huhtikuussa 2019 julkaistavan "Village & Pillage" -päivityksen ominaisuuksista. Katsojat äänestivät yhtä kolmesta pelin sisäisestä biomista, joka päivitettäisiin seuraavassa päivityksessä; Taiga-biomi voitti äänestyksen.

2019

17. toukokuuta 2019 MINECON Live 2019 ilmoitettiin pidettäväksi 28. syyskuuta samana vuonna, ja tapahtuman nimi muutettiin "MINECON Earth" -tapahtumasta "MINECON Live" -tapahtumaksi, jotta vältettäisiin sekaannukset heidän uuden pelinsä Minecraft Earth kanssa. Edellisen vuoden tapaan katsojat pystyivät äänestämään uusia ominaisuuksia, jotka lisättäisiin yhteen kolmesta pelin sisäisestä biomista seuraavassa päivityksessä; Mountains -biomi voitti äänestyksen. Livestreamin aikana pelin kehittäjät ilmoittivat "Nether-päivityksestä" ja "Village & Pillage" -päivityksestä, joista jälkimmäistä mainostettiin Mojangin ja Element Animation Studiosin yhteistyössä tekemän Villager News -ohjelman jakson kautta, jonka pääosassa oli Dan Lloyd. Minecraft Earthin early access -julkaisupäiväksi ilmoitettiin myös lokakuu 2019.

2020

Mojang ilmoitti 28. syyskuuta 2019 Minecraft Festivalista, henkilökohtaisesta tapahtumasta, joka oli tarkoitus järjestää Orlandossa, Floridassa 25.-27. syyskuuta 2020. COVID-19-pandemiaan liittyvien pelkojen vuoksi päätapahtuma lykättiin verkkotapahtumaksi, kun taas Minecraft Live, tapahtuman livestream-osuus, tapahtui edelleen. Livestream esitettiin 3. lokakuuta 2020.

Livestriimiin sisältyi mob-äänestys, jossa käyttäjät saivat äänestää siitä, mikä Minecraft-olento tulisi lisätä seuraavaan päivitykseen. Kolme vaihtoehtoa olivat Iceologer (esiintyy Minecraft Dungeons -pelissä), Moobloom (esiintyy Minecraft Earth -pelissä) ja Glow Squid, ja Glow Squid voitti. Livestreamissa kerrottiin myös yksityiskohtia Minecraftin seuraavasta suuresta päivityksestä, "Caves & Cliffs", ja Element Animation Studiosin musikaalinen "Nether Update Encore", joka mainosti pelin nykyistä versiota.

2021

Minecraft Live ilmoitettiin järjestettäväksi 16. lokakuuta 2021. Se sisälsi edellisvuosien tapaan live-mob-äänestyksen, jossa vaihtoehdot koostuivat Copper Golemista, Glareista ja Allayista, joista jälkimmäinen voitti äänestyksen, sekä tapahtuman avasi toinen Element Animation Studiosin musiikillinen lyhytelokuva, jossa kuvattiin edellisen "The Caves & Cliffs Update Part 1" -päivityksen ominaisuuksia laulun muodossa. Esityksessä julkistettiin myös seuraavan suuren päivityksen teema, nimeltään "The Wild Update", jossa uudistettiin suo-biomi ja lisättiin maanalainen biomi nimeltä Deep Dark, joka oli alun perin suunniteltu "The Caves & Cliffs Update Part 2:een".

2022

28. syyskuuta 2019 ilmoitettiin, että Orlandossa Floridassa järjestetään Minecraft Festival, Minecraftin henkilökohtainen juhla, 25. syyskuuta 2020. Minecraft Festival lykättiin 25. syyskuuta 2020, samaan päivämäärään vuonna 2021 ja sitten joskus vuonna 2022 COVID-19-pandemian vuoksi. Tammikuun 3. päivänä 2022 kuitenkin ilmoitettiin, ettei Minecraft Festival järjestetä vuonna 2022.

Minecraft Live 2022 järjestettiin 15. lokakuuta 2022. Se sisälsi aiemmista vuosista poiketen pelin sisäisen mob-äänestyksen, jossa vaihtoehdot koostuivat Snifferista, Rascalista ja Tuff Golemista, joista ensimmäinen voitti äänestyksen. Siinä julkistettiin myös joitakin perusominaisuuksia seuraavaa päivitystä, 1.20, varten, mukaan lukien kamelit, bambupuu ja riippuvat kyltit. Se julkisti myös tulevan Minecraft Legends -pelin peruspelattavuuden ja Minecraft Dungeonsin Season 3 -päivityksen.

Lähteet

Aiheesta muualla

Tags:

Minecon SisältöMinecon vuosittainMinecon LähteetMinecon Aiheesta muuallaMinecon

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

RugbyIP-luokitusMoniotteluSuomen kaupungitKapitalismiMatti KuuselaJääkiekon SM-liigakausi 2022–2023Paulus ArajuuriKristinuskoNorjaKuolleet lehdet (elokuva)ItaliaTauno PaloOlli LindholmPääsiäisen perinteetBarentsinmeriKanadaNalle PuhLuettelo hätäkeskuksen tehtäväluokistaAntti PihlströmVesa-Matti LoiriAntiikin AteenaDiana, Walesin prinsessaMalawiKiintymyssuhdeteoriaAustralia2015Esa NieminenEtiopiaHelatorstaiVälineellinen ehdollistuminenKansallinen KokoomusHelsinkiToinen maailmansotaPohjois-Pohjanmaan maakuntaAlaskaRenessanssiOolannin sotaLuettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaanJ. V. SnellmanMiehen puolikkaatJuhamatti AaltonenAikavyöhykeLuettelo terrori-iskuistaHiljainen viikkoGigantti (tavarataloketju)SerotoniiniRisto JarvaTaiwanSuomen KeskustaLuettelo Suomen kunnistaSentencedLuettelo ISO 3166 -standardin koodeistaLuettelo tunnetuista suomalaisista homo- ja biseksuaaleistaLuettelo Suomen aatelissuvuistaHolokaustiAntonio VivaldiYlioppilastutkinto SuomessaKroatiaBiltemaSaimaa (yhtye)Olli JokinenSaksaSeija TyniKreikkaAleksis KiviLähiöbotoxAikalainen (elokuva)HirviRovaniemiBelgiaLohjaRebel WilsonOsama bin LadenLeea KlemolaLapin maakuntaMaaria EiraSalatut elämät – 26. esityskausi (2023–2024)🡆 More