Kwame Nkrumah: Ghanalainen poliitikko

nimi Francis Nwia-Kofi Ngonloma, 21. syyskuuta 1909 Nkroful, Brittiläinen Kultarannikko – 27. huhtikuuta 1972 Bukarest, Romanian sosialistinen tasavalta) oli Ghanan ensimmäinen presidentti ja vaikutusvaltaisimpia panafrikkalaisuuden kannattajia. Nkrumah vaikutti voimakkaasti nykyisen itsenäisen Ghanan valtion syntyyn.

Kwame Nkrumah
Kwame Nkrumah Yhdysvalloissa vuonna 1961
Ghanan presidentti
1. heinäkuuta 1960 – 24. helmikuuta 1966
Seuraaja	Joseph Ankrah (sotilasjuntta)
Henkilötiedot
Syntynyt	21. syyskuuta 1909 Nkroful, Brittiläinen Kultarannikko
Kuollut	27. huhtikuuta 1972 (62 vuotta) Bukarest, Romanian sosialistinen tasavalta
Puoliso	Fathia Nkrumah
Tiedot
Puolue	Convention People’s Party
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Alkuperäiseltä nimeltään Francis Nwia-Kofi Ngonloma syntyi Nkrofulin kylässä Britannian siirtomaassa, Kultarannikolla. Hänen isällään oli useita vaimoja ja paljon lapsia, mutta Francis oli äitinsä ainoa lapsi. Noin kolmen vuoden ikäisenä Nkrumah muutti äitinsä mukana Half Assiniin, jossa hänen isänsä toimi kultaseppänä. Siellä hän kävi peruskoulun niin hyvin arvosanoin, että pääsi jatko-opiskelemaan Accraan. Hän valmistui opettajaksi Achimota collegesta vuonna 1930. Valmistuttuaan Nkrumah toimi opettajana Elminan ja Aximin katolisissa kouluissa, sekä Amisanon katolisessa pappisseminaarissa. Vuonna 1935 Nkrumah muutti Yhdysvaltoihin opiskelemaan Lincoln Universityssä Pennsylvaniassa. Hän suoritti siellä alemmat korkeakoulututkinnot taloustieteissä vuonna 1939 ja teologiassa 1942. Pennsylvanian yliopistossa hän suoritti kasvatustieteiden ja filosofian ylemmät korkeakoulututkinnot vuosina 1942 ja 1943.

Nkrumah oli aktiivisesti mukana afrikkalaistaustaisten opiskelijajärjestöissä Yhdysvalloissa. Hän oli kiinnostunut politiikasta ja tutustui trinidadilaiseen C. L. R. Jamesiin, jolta hän sai oppia poliittisista organisaatioista sekä marxismista ja muista vallankumouksellisista filosofeista. Nkrumah tutustui Marcus Garveyn ja W. E. B. Du Bois’n ajatuksiin ja erityisesti häntä kiinnosti aiheena siirtomaiden vapautuminen kolonialismista. Hän kirjoitti mietteitään aiheesta muistiin ja niiden perusteella hän myöhemmin julkaisi esseen ”Towards Colonial Freedom” (1947).^lähde?

Vuonna 1945 Nkrumah lähti Lontooseen, tarkoituksenaan jatkaa opintojaan. Tavattuaan George Padmoren, hän auttoi organisoimaan viidettä panafrikkalaista kongressia Manchesterissa. Kongressiin osallistui monia tulevia Afrikan poliittisia päättäjiä. Kongressin jälkeen Nkrumah perusti West African National Secretariat –järjestön työskentelemään Afrikan kolonisaation purkamisen puolesta.^lähde?

Syksyllä 1947 Joseph B. Danquah kutsui Nkrumahin pääsihteeriksi perustamaansa United Gold Coast Convention –puolueeseen, joka ajoi Kultarannikon itsenäisyyttä. Nkrumah otti tarjouksen vastaan ja palasi Kultarannikolle.

Helmikuussa 1948 Kultarannikon isoimmissa kaupungeissa puhkesi mellakoita poliisin avattua tulen toisen maailmansodan sotaveteraaneja vastaan heidän ollessa protestoimassa nopeasti kohoavia elinkustannuksia vastaan. Hallitus epäili UGCC:n olleen vastuussa mellakoista, ja pidätti puolueen johtajat. Brittien hallitus vapautti puoluejohdon nopeasti, mutta kansan keskuudessa puolueen ja Nkrumahin suosio nousivat ja he saivat julkisuutta tapauksesta.^lähde?

Myöhemmin Nkrumah jätti UGCC-puolueen ajauduttuaan erimielisyyksiin Danquahin ja muun puoluejohdon kanssa. Nkrumah oli kuitenkin suosittu kansan keskuudessa ja hän perusti 1949 sosialistisen Convention People’s Party (CPP) -puolueen. Puolueen tavoite oli kaataa Brittien siirtomaahallinto ja saada Kultarannikko itsenäiseksi. Tavoitteen saavuttamiseksi Nkrumah ja CPP kehottivat kansaa ”positiiviseen toimintaan” tammikuussa 1950. Positiivinen toiminta tarkoitti kansalaistottelemattomuutta, boikotteja ja lakkoja. Siirtomaahallitus pidätti Nkrumahin ja CPP:n tukijoita. Nkrumah tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Kansa kuitenkin jatkoi protestointia, ja kohdattuaan myös kansainvälistä painostusta, britit päättivät lähteä Kultarannikolta.^lähde?

Vuonna 1951 Britannia järjesti maahan Afrikan ensimmäiset vaalit, jossa oli yleinen äänioikeus. Vaikka Nkrumah oli edelleen vankilassa, hän voitti äänestyksen ylivoimaisesti ja hänen puolueensa sai 34 paikkaa 38:sta lakiasäätävään neuvostoon. Tulevana pääministerinä Nkrumah vapautettiin vankilasta 12. helmikuuta 1951. Britannian kuvernööri Charles Arden-Clarke pyysi häntä hallituksen johtoon, joka veisi Ghanan itsenäisyyteen. Nkrumah suostui ja vuonna 1952 hänet nimitettiin Kultarannikon pääministeriksi. Vuonna 1957 Ghanan itsenäistyttyä, hänestä tuli Ghanan pääministeri. Nkrumah voitti myös Ghanan presidentinvaalit vuonna 1960 ja hänestä tuli Ghanan ensimmäinen presidentti.

Ghana itsenäistyi 6. maaliskuuta 1957. Nkrumah jatkoi kuitenkin panafrikkalaista linjaansa, ja julisti Ghanan itsenäisyyden olevan merkityksetöntä, ellei siitä seuraa koko maanosan vapautuminen. Nkrumah pyrki auttamaan muitakin Afrikan kansallisia vapautusliikkeitä heidän itsenäisyyspyrkimyksissään, lisäksi hän pyrki kasvattamaan Afrikan valtioiden yhteistyötä, tavoitteenaan yhdistynyt Afrikka.

Nkrumah osoittautui varsin tiukaksi ja kovaotteiseksi johtajaksi. Vuonna 1958 laadittiin kaksi lakia, jotka rajoittivat ghanalaisten vapautta. Lakot määrättiin laittomiksi ja maanpetoksesta epäillyt voitiin pidättää ilman oikeuskäsittelyä. Hänen suosionsa kuitenkin kasvoi, kun hän rakennutti uusia kouluja ja teitä, ja paransi terveyspalveluita.^lähde?

Vuoden 1960 kansanäänestyksessä Ghanasta tuli tasavalta ja Nkrumahista presidentti. Hänen valtaoikeutensa kasvoivat, mutta hän keskittyi kampanjoimaan mustan Afrikan poliittisen yhdistymisen puolesta, menettäen samalla kosketuksen Ghanan todellisuuteen. Hänellä oli projekteja, joilla hän pyrki voimakkaasti teollistamaan Ghanaa, tarkoituksenaan saada talous riippumattomammaksi ulkomaisesta pääomasta ja teknologiasta. Teollistaminen tapahtui kuitenkin paljolti kaakaontuottajien kustannuksella, jotka olivat olleet Ghanan taloudellinen tukipylväs siihen asti. Monet hänen projektinsa talousrakenteiden muuttamiseksi epäonnistuivat tai olivat valtavan kalliita, kuten Akosombo-padon rakentaminen Voltajoelle. Eivätkä hankkeet kuitenkaan poistaneet Ghanan riippuvuutta länsimaisista tarvikkeista. Lopulta, kun Nkrumah syrjäytettiin vuonna 1966, Ghana oli muuttunut yhdestä Afrikan vauraimmista valtioista köyhäksi ja velkaiseksi valtioksi.^lähde?

Nkrumah joutui murhayrityksen kohteeksi Kulugungussa, elokuussa 1962. Se johti Nkrumahin eristäytymiseen julkisuudesta ja valtaviin turvallisuusjärjestelyihin. Vuonna 1964 Ghanaan julistettiin yksipuoluejärjestelmä, jota CPP johti. Lisäksi Nkrumah julistettiin elinikäiseksi presidentiksi. Nkrumahin päähuomio oli edelleen Afrikan yhdistymispolitiikassa, samalla kun Ghanan taloudellinen kriisi paheni ja korruptio lisääntyi.

Nkrumah ja CPP syrjäytettiin 24. helmikuuta 1966, kun Ghanan armeija ja poliisivoimat tekivät maassa vallankaappauksen. Nkrumahin oli tuolloin vierailulla Pekingissä, eikä enää palannut Ghanaan.^lähde?

Vallankaappauksen jälkeen Nkrumah meni maanpakoon Conakryyn Guineaan, jossa hän oli presidentti Ahmed Sékou Tourén vieraana. Hän jatkoi kampanjointia unelmansa, yhdistyneen Afrikan, puolesta.^lähde?

Nkrumahin terveydentilan heikennyttyä hänet lennätettiin elokuussa 1971 hoidettavaksi Bukarestiin Romanian sosialistiseen tasavaltaan. Hän kuoli huhtikuussa 1972 ihosyöpään 62 vuoden ikäisenä. Hänet haudattiin synnyinkyläänsä Nkrofuliin, mutta myöhemmin ruumis siirrettiin suureen hautamuistomerkkiin Accraan, hänen muistolleen omistettuun puistoon.^lähde?

Nkrumah on edelleen yksi kunnioitetuimmista johtajista Afrikan historiassa.

• "Kovina aikoina", antologiassa Afrikka kertoo, toim. Per Wästberg. Helsinki: Tammi 1962

• Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto 1961

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kwame Nkrumah Wiki Commonsissa

• Eero Saarenheimon raportti Ghanan itsenäistymisen ajoista. Ylen elävä arkisto

 

Ghanan valtionpäämiehet

Commonwealth realm (1957–1960)	Elisabeth II
Ensimmäinen tasavalta (1960–1966)	Kwame Nkrumah
Sotilasjuntta (1966–1969)	Joseph Ankrah Akwasi Afrifa
Toinen tasavalta (1969–1972)	Akwasi Afrifa Nii Amaa Ollennu Edward Akufo-Addo
Sotilasjuntta (1972–1979)	Ignatius Kutu Acheampong Fred Akuffo Jerry Rawlings
Kolmas tasavalta (1979–1981)	Hilla Limann
Sotilasjuntta (1981–1993)	Jerry Rawlings
Neljäs tasavalta (vuodesta 1993)	Jerry Rawlings John Kufuor John Atta Mills John Dramani Mahama Nana Akufo-Addo