Koronaviruspandemia Suomessa: Osa maailmanlaajuista koronaviruspandemian levittäytymistä

Koronaviruspandemia Suomessa on osa maailmanlaajuista SARS-CoV-2-koronaviruksen leviämistä.

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan virus aiheuttaa ihmiselle taudin nimeltä COVID-19.

Koronaviruspandemia Suomessa
Vahvistettujen tartuntojen määrä sairaanhoitopiireissä 100 000 asukasta kohti
Vahvistettujen tartuntojen määrä sairaanhoitopiireissä 100 000 asukasta kohti
Yleistä
Virus SARS-CoV-2
Tauti COVID-19
Lähtöpaikka Wuhan, Hubei, Kiina
Ensimmäinen tapaus
Aika 28.1.2020
Paikka Inari
Tapaukset
Vahvistetut 1 384 654
Kuolleet 7 173
Rokotetut 4 437 830

Tiedot päivitetty viimeksi 17.11.2022.

12. toukokuuta 2022 mennessä Suomessa oli 1 069 740 vahvistettua tartuntaa.

Aikuisväestöstä oli 26. joulukuuta 2023 mennessä rokotettu koronavirusta vastaan 1. annoksella noin 85,4 prosenttia, 2. annoksella 83,7 prosenttia, 3. annoksella 64,7 prosenttia ja 4. annoksella 28,5 prosenttia.

Koronaviruspandemian ensimmäisessä aallossa keväällä 2020 sairastui noin 7 300 ja kuoli 330 henkilöä. Tehohoitoon joutui yli 220 ja sairaalaan noin 800. Suomi suljettiin valmiuslailla maaliskuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin. Suojatoimet onnistuivat ja tehohoitopaikat riittivät. Rajoitukset heikensivät merkittävästi Suomen taloutta. Suomi siirtyi loppukeväällä hybridistrategiaan: testaa, jäljitä, eristä ja hoida. Suomi pyrkii välttämään yhteiskunnan täyttä sulkemista, jos tautitilanne sen sallii.

Riski taudin nopeaan leviämiseen oli suuri. Tauti levisikin marraskuun lopussa nopeasti varsinkin Uudenmaan alueella. Terveydenhuoltojärjestelmä uhkasi ylikuormittua. HUS:n alueelle määrättiin kiristyviä sulkutoimia, ja keskusteltiin taas mahdollisesta valmiuslaista.

Ensimmäiset koronarokotteet koronavirusta vastaan annettiin Suomessa 27. joulukuuta 2020. Nopeasti leviävää muuntunutta koronavirusta esiintyi tammikuussa Suomessakin. Tammikuun 2021 alussa useissa Euroopan maissa esiintyi paniikkia siitä, että koronarokotukset etenevät hitaasti. Helmikuun puolivälissä nousi kolmas koronavirusaalto Suomessa. Hallitus julisti 1. maaliskuuta poikkeusolot, muttei valmiuslakia. 8. maaliskuuta Suomessa alkoi kolme viikkoa kestänyt sulkutila kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla. Sulkutilaa jatkettiin vielä kolmella viikolla. Rajoituksia alettiin asteittain ja alueittain lieventää huhtikuun loppupuolella tautitilanteen niin salliessa.

Suomi luopui koronarajoituksista 1. maaliskuuta 2022.

Myöhemmin on selvinnyt että kuolintapauksia ja tehohoidossa olevien määrää on tilastointitavasta johtuen liioiteltu vaihtelevin määrin ympäri maailmaa. Kuolemantapauksiin laskettiin mukaan kaikki, kenellä oli laboratorio varmistettu infektio, riippumatta oikeasta kuolinsyystä ( esimerkiksi onnettomuudet, ampumahaavat ja syöpäkuolleet). Tehohoitopotilaiksi laskettiin mukaan niinikään kaikki keneltä virusta vaan löytyi, riippumatta mistä syystä tehohoitoon oli jouduttu. (165,166,167).

Tauti

COVID-19:n yleisimmät oireet ovat kuume, yskä, nuha, väsymys ja hengitysvaikeudet. Tauti voi aiheuttaa osalle sairastuneista keuhkokuumeen, joka voi johtaa vaaralliseen äkilliseen hengitysvajausoireyhtymään. Tartunta voi myös johtaa monielinvaurioon, verenmyrkytykseen tai veritulpan takia kuolemaan. HUS:in alueella marraskuun lopussa yhden viikon noin 1 700 sairastuneesta odotettiin sairaalahoitoon joutuvan 107 ja tehohoitoon 22.

Tilanteen eteneminen

Koronavirusta oli eniten tammikuun 2021 lopussa Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Vaasan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiirien alueilla. Epidemia etenee eri tahdissa eri puolella maata.

Vahvistetut COVID-19 -tapaukset Suomessa n · k · m
Päivitetty viimeksi 29.6.2021
Kunta tai sairaanhoitopiiri Havaittuja tapauksia Ilmaantuvuus
95 387 1 718,09
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  HUS 55 207 3 240,5
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vantaa 10 528 4 434,02
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Helsinki 27 331 4 140,03
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Espoo 9 205 3 137,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kerava 1 001 2 693,54
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kauniainen 242 2 380,25
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Järvenpää 978 2 197,31
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Karkkila 183 2 099,11
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sipoo 418 1 923,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tuusula 737 1 899,04
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pornainen 96 1 891,63
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Askola 88 1 800,70
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nurmijärvi 760 1 739,57
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kirkkonummi 642 1 601,24
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vihti 460 1 577,02
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lapinjärvi 38 1 447,62
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Siuntio 85 1 383,69
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hyvinkää 641 1 375,60
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Porvoo 681 1 342,22
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mäntsälä 269 1 292,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Inkoo 57 1 067,62
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lohja 424 922,78
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Loviisa 134 906,81
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Raasepori 175 634,79
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hanko 34 421,94
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Varsinais-Suomen shp 10 145 2 092,1
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Turku 5 970 3 062,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Oripää 33 2 479,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Paimio 235 2 150,83
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Raisio 524 2 141,57
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Laitila 171 2 016,75
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Salo 900 1 743,41
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Aura 66 1 664,98
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kaarina 570 1 644,21
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sauvo 46 1 561,44
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Uusikaupunki 238 1 545,86
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Masku 143 1 498,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rusko 89 1 400,91
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kustavi 13 1 358,41
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Koski Tl 30 1 308,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lieto 255 1 264,76
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Naantali 221 1 138,00
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kemiönsaari 71 1 075,11
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Marttila 21 1 050,00
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mynämäki 73 953,75
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pöytyä 76 923,00
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Taivassalo 15 905,80
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Loimaa 141 893,42
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pyhäranta 17 854,27
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Parainen 120 794,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Punkalaidun 20 717,36
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nousiainen 33 702,58
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vehmaa 16 698,69
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Somero 38 439,46
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  PHHYKY 3 171 1 512,3
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pukkila 54 2 955,67
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lahti 2 393 1 991,96
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Orimattila 195 1 227,50
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hollola 239 1 027,12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Myrskylä 18 963,08
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kärkölä 31 715,44
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Heinola 129 696,32
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Asikkala 50 619,81
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Iitti 34 513,36
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Padasjoki 10 349,90
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hartola 8 300,53
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sysmä 10 276,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vaasan shp 2 465 1 453,8
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vaasa 1 408 2 081,67
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Närpiö 185 1 931,51
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Korsnäs 38 1 837,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vöyri 88 1 376,94
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mustasaari 218 1 120,30
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Maalahti 61 1 117,63
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Uusikaarlepyy 81 1 082,02
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pietarsaari 177 927,77
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Luoto 48 867,05
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Laihia 52 649,84
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pedersören kunta 65 581,55
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kristiinankaupunki 37 577,40
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kaskinen 7 547,30
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  ÅHS 389 1 289,7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Brändö 17 3 786,19
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hammarland 32 2 001,25
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Maarianhamina 220 1 876,65
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Geta 6 1 167,32
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lemland 22 1 041,67
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Jomala 55 1 020,41
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Eckerö 9 937,50
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Finström 16 614,44
Muu Ahvenanmaa 12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kanta-Hämeen shp 1 966 1 149,6
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hämeenlinna 906 1 331,12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Janakkala 206 1 265,67
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Riihimäki 362 1 256,51
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hattula 96 1 020,84
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Loppi 79 1 004,45
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hausjärvi 75 915,64
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Forssa 142 844,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tammela 47 779,44
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ypäjä 14 602,41
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Jokioinen 29 573,24
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Humppila 10 459,35
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Länsi-Pohjan shp 640 1 072,2
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ylitornio 75 1 928,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tornio 367 1 708,73
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tervola 23 786,32
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kemi 130 635,45
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Keminmaa 36 450,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Simo 9 305,29
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Keski-Suomen shp 2 594 1 025,4
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Jyväskylä 1 973 1 373,83
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Uurainen 41 1 125,14
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Laukaa 183 971,75
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Petäjävesi 33 875,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kyyjärvi 10 773,40
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Muurame 77 750,93
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hankasalmi 35 732,37
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kivijärvi 7 634,06
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Äänekoski 114 613,27
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Joutsa 18 418,31
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Saarijärvi 34 368,76
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Konnevesi 7 269,96
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Viitasaari 16 262,12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pihtipudas 10 254,07
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Toivakka 6 249,90
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Karstula 8 207,09
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Keuruu 17 178,95
Muu Keski-Suomi 5
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Essote 983 1 006,9
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pieksämäki 214 1 230,10
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mikkeli 623 1 182,86
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hirvensalmi 18 837,21
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kangasniemi 36 677,07
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Juva 36 606,88
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Puumala 12 563,12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Joroinen 22 468,98
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mäntyharju 19 334,21
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pertunmaa 3 181,49
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pirkanmaan shp 5 431 1 003,6
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tampere 3 362 1 389,85
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pirkkala 214 1 079,61
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Parkano 66 1 037,57
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lempäälä 242 1 016,00
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Valkeakoski 176 844,41
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ylöjärvi 274 821,15
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Virrat 50 766,75
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kangasala 242 750,97
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nokia 253 732,80
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Jämsä 124 622,99
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pälkäne 38 592,92
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vesilahti 25 572,87
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Orivesi 49 542,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Mänttä-Vilppula 51 525,56
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hämeenkyrö 46 444,36
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ikaalinen 29 422,37
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sastamala 94 390,71
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Akaa 64 390,15
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Juupajoki 6 334,26
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ruovesi 14 331,83
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Urjala 8 171,93
Muu Pirkanmaa 4
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kymsote 1 624 994,5
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kotka 584 1 125,50
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hamina 193 967,37
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kouvola 766 941,75
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pyhtää 48 933,49
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Virolahti 28 900,90
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Miehikkälä 5 266,10
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Eksote 1 186 933,6
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lappeenranta 847 1 164,50
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Imatra 218 835,51
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Taipalsaari 37 800,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lemi 16 539,08
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ruokolahti 20 405,35
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Parikkala 16 343,72
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Savitaipale 11 330,23
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Luumäki 14 307,96
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rautjärvi 7 221,94
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sosteri 322 806,7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Savonlinna 284 868,63
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Enonkoski 8 582,24
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rantasalmi 19 564,64
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sulkava 11 443,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Satasairaala 1 726 800,7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Karvia 83 3 577,59
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rauma 780 1 996,11
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Honkajoki 25 1 564,46
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Eura 128 1 113,14
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Eurajoki 70 740,82
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Säkylä 36 541,19
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Jämijärvi 9 526,93
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Huittinen 49 493,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pori 406 484,85
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kokemäki 31 441,66
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nakkila 20 380,66
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kankaanpää 33 295,38
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Harjavalta 18 261,78
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ulvila 31 243,37
Muu Satakunta 7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pohjois-Pohjanmaan shp 3 223 783,2
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Oulu 2 305 1 110,58
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pyhäntä 17 1 066,50
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pyhäjoki 29 949,26
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ylivieska 95 620,31
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kempele 115 611,64
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tyrnävä 38 575,15
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sievi 27 558,43
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lumijoki 11 540,28
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ii 53 537,53
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Liminka 55 536,74
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Raahe 118 484,06
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Alavieska 12 476,57
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Siikalatva 24 461,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Utajärvi 12 457,32
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Taivalkoski 17 434,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nivala 45 428,29
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Siikajoki 20 396,98
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Haapavesi 24 359,44
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Muhos 32 359,11
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kuusamo 54 354,82
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kalajoki 44 354,04
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pudasjärvi 26 333,80
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Oulainen 19 265,77
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Haapajärvi 12 202,72
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pyhäjärvi 9 178,64
Muu Pohjois-Pohjanmaa 10
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Soite 466 603,7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kannus 80 1 473,84
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lestijärvi 8 1 108,03
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kruunupyy 48 747,66
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kaustinen 29 684,93
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Veteli 18 586,51
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Reisjärvi 15 554,12
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kokkola 263 549,82
Muu Keski-Pohjanmaa 5
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lapin shp 642 547,8
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kolari 81 2 066,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kittilä 78 1 208,37
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pelkosenniemi 9 966,70
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pello 30 906,34
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Utsjoki 11 899,43
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sodankylä 69 834,24
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rovaniemi 308 483,80
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kemijärvi 23 319,27
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Enontekiö 5 275,94
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Muonio 5 217,20
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Inari 13 189,48
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Salla 5 146,50
Muu Lappi 5
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pohjois-Savon shp 1 300 533,2
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rautalampi 76 2 486,91
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kiuruvesi 55 699,83
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kuopio 821 682,21
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vieremä 21 596,42
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Pielavesi 22 508,55
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Siilinjärvi 94 441,98
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Suonenjoki 26 374,59
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Iisalmi 65 307,59
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Varkaus 62 305,40
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sonkajärvi 9 234,13
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Keitele 5 231,70
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Leppävirta 20 212,86
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kaavi 5 177,94
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lapinlahti 12 128,27
Muu Pohjois-Savo 7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kainuun sote 366 510,0
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Sotkamo 90 871,16
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Hyrynsalmi 16 727,27
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kuhmo 44 546,52
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kajaani 184 502,51
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Puolanka 8 320,77
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Paltamo 8 246,99
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ristijärvi 3 242,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Suomussalmi 13 171,01
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Siun sote 769 469,6
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kitee 75 754,22
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ilomantsi 32 673,54
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lieksa 67 625,06
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Joensuu 454 589,02
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Juuka 15 330,98
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Rääkkylä 6 289,86
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kontiolahti 43 289,11
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Polvijärvi 11 261,59
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Outokumpu 15 228,48
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Tohmajärvi 9 208,33
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Heinävesi 6 187,73
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Nurmes 16 168,30
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Liperi 20 166,72
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Etelä-Pohjanmaan shp 863 448,7
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Alajärvi 108 1 144,19
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Soini 22 1 098,35
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Vimpeli 20 717,62
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Seinäjoki 318 495,29
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kauhajoki 63 484,06
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lappajärvi 14 478,31
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Evijärvi 11 456,43
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kurikka 86 420,00
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ilmajoki 51 414,57
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Alavus 42 370,04
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kauhava 57 367,13
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Lapua 35 245,87
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Kuortane 8 226,18
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Isokyrö 10 223,71
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Ähtäri 9 162,90
Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet  Teuva 8 160,16
Muu Etelä-Pohjanmaa 1
Lähde: THL: Koronakartta
Päivitetty 29.6.2021
Huomiot

Kiinalaisella matkailijalla todettiin Lapissa käydessään vuoden 2020 tammikuun lopussa SARS-CoV-2-infektio. Matkailija parani ollessaan eristyksissä Lapin keskussairaalassa Rovaniemellä. Ensimmäinen SARS-CoV-2-infektio Suomen kansalaisella todettiin 26. helmikuuta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS). Tartunta oli saatu Italiasta.

Tartunnat alkoivat levitä nopeasti maaliskuussa. Muun muassa Helsingissä Kulttuuritalolla 8. maaliskuuta 2020 järjestetty Naisten päivän konsertti johti yli sataan tartuntaan. Maaliskuussa arvioitiin, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä tulee venymään äärirajoilleen. Tilanne eteni kuitenkin odotettua lievemmin tiukkojen rajoitusten takia. Rajoituksia säädettiin sekä lakitasolla että asetuksina, jonka lisäksi annettiin vahvoja suosituksia. Ihmiset vähensivät alussa kontaktejaan 70 prosenttia.

Suomessa oli voimassa valmiuslaki 17. maaliskuuta 2020 – 15. kesäkuuta 2020 Tämän seurauksena muun muassa julkisten kokoontumisten suurimpia sallittuja ihmismääriä rajoitettiin ja kouluissa siirryttiin etäopetukseen.

Rajoitustoimet aiheuttivat monenlaista haittaa. Pandemian aiheuttamat talousvaikeudet kohdistuivat merkittävästi muun muassa ravintola- ja matkailualoille. Yritykset lomauttivat työntekijöitään ja ihmisiä jäi työttömiksi.

Tilanne näytti vakautuvan huhtikuussa, jolloin Suomen tehohoitopaikkojen ennustettiin riittävän, eikä terveydenhuollon ylikuormittumisesta ollut merkkejä.

Touko-kesäkuussa purettiin useita rajoitustoimia. Siirryttiin hybridistrategiaan, jossa ajatuksena on testaaminen, jäljittäminen, eristäminen ja hoitaminen. Suomen hallitus ei tavoitellut laumasuojaa sairastamisen kautta.

Uusia COVID-19-tautihuippuja tai tartuntaryppäitä ennustettiin syksyksi tai talveksi ja niiden pelättiin olevan aiempaa tappavampia. Suomen sairaanhoitopiirit pyrkivät varautumaan niihin.

Elokuussa 2020 koronatapausten määrä lisääntyi, testaus ruuhkautui varsinkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ja tartuntojen jäljittäminen osoittautui vaikeaksi. Epidemia kiihtyi syyskuun lopussa, jolloin tartuttavuusluku oli 1,2–1,25.

Epidemian toinen aalto nousi syys-lokakuussa. Tartuttavuusluku oli 15. lokakuuta 1,30–1,55, 90 prosentin luottamusvälillä. Koronavirustapausten määrän kasvu taittui tilapäisesti lokakuun lopussa. Pidemmällä trendillä se oli kasvussa ja taudin nopea leviäminen uhkasi.

20. marraskuuta Uudenmaan maakunta oli leviämisvaiheessa ja HUS:in terveydenhuoltojärjestelmä uhkasi ylikuormittua. Hallitus ja alueet määräsivät marras-joulukuussa tiukkoja rajoituksia ja suosituksia. Joulun aikoihin oli HUS:n alueen koronatartuntojen määrä laskussa, mutta yhä suuri. Maailmalla ilmaantui uusia, nopeammin leviäviä koronaviruksen muunnelmia, jotka uhkaisivat pahentaa Suomenkin tautitilannetta. Rokotukset etenivät epidemian hillitsemisen kannalta liian hitaasti.

Kolmas koronavirusaalto nousi helmikuussa 2021. Hallitus vastasi sulkutoimilla, jotka koskivat pahimpia tautialueita. Hallitus julisti 1. maaliskuuta poikkeusolot, muttei valmiuslakia. Hallitus valmisteli 24. maaliskuuta maskipakkoa ja liikkumisrajoituksia pahimmille tautialueille. Helsingin seudun liikenteessä oli maskipakko vuonna 2021, joka alkoi 13. maaliskuuta 2021.

Kolmas aalto saavutti huippunsa maaliskuun puolivälin jälkeen. Pääsiäisen aikoihin oli havaittavissa selvää laskua tautitapauksissa, mutta tautia oli yhä paljon liikkeellä. Rajoituksia alettiin lieventää vaiheittain ja alueittain tautitilanteen mukaan huhtikuun 3. viikolta alkaen.

Delta-variantin vuoksi neljäs korona-aalto nousi kesällä 2021. Terveydenhuollon kantokyvyn vuoksi rajoitukset olivat aiempaa lievemmät. Rokotuskattavuuden vuoksi rajoituksia alettiin purkaa alkusyksystä 2021. Syksyn 2021 aikana käyttöön tuli koronapassi, joka antoi mahdollisuuden kiertää koronarajoituksia.

Koronaviruksen viides aalto nousi loka-marraskuussa. Alueilla kiristettiin jälleen rajoituksia, jolloin koronapassin avulla toimijat eivät tarvinneet noudattaa rajoituksia. Joulukuun lopulla omikron-variantin vuoksi hallitus käynnisti ns. hätäjarrumekanismin, joka tarkoitti siirtymistä takaisin laajamittaisiin rajoituksiin, jota koski leviämisalueita. Hallitus suositteli alueita esim. kieltämään korkean riskin tilaisuudet ja samalla otti koronapassin tilapäisesti pois käytöstä. Tämä tarkoitti siis, että Valtioneuvoston asetuksella koronapassin avulla rajoituksia ei voitu kiertää. Lopulta ankarat rajoitukset eivät enää auttaneet estämään koronan leviäminen ja omikron-variantti aiheutti aiempaa lievempää tautia, joten rajoituksia alettiin purkaa nopealla tahdilla helmikuussa 2022. 1. maaliskuuta 2022 Suomi luopui viimeisistä koronarajoituksista.

Syksyllä 2020 Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vieraskielisten eli muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten osuus koronatartunnan saaneista oli noin kolmannes, maaliskuun 2021 alussa jopa 40–50 prosenttia. Syyskuussa 2021 HUS:n alueella jopa puolet sairaaloiden koronapotilaista oli muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia.

Huhtikuussa 2022 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos lakkautti valtakunnallisen maskisuosituksen. Eduskunta luopui maskipakosta ja samaten VR maskisuosituksesta ja Finnair maskipakosta joukkoliikennevälineissään. THL:n Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kuitenkin suositteli 21. huhtikuuta 2022 edelleen maskin käyttöä esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuville asiakkaille, koronatestiin matkaajille ja altistuneille.

Huhtikuussa 2022 THL myös julkaisi tutkimuksen pandemiantorjuntatoimien johtamisesta Suomessa. Siinä todettiin muun muassa, että kesti kauan ennen kuin pandemian vakavuus käsitettiin. Tietoa oli vähän ja tiedonkulku ja yhteistyö kansallisten ja alueellisten toimijoiden ei oikein sujunut.

Hoivakodit

Suomen hoivakodeissa kuoli iäkkäitä vanhuksia COVID-19-tautiin ja niissä oli pulaa suojavarusteista ja henkilökunnasta. Oireeton hoitaja tai potilas levittää helposti SARS-CoV-2:ta sellaisessa hoivakodissa, jossa on iäkkäitä ja pitkäaikaissairaita.

Sairaalat

Uudenmaan alueella Laakson ja Suursuon sairaaloissa oli sekä potilailla että henkilökunnalla kymmeniä tartuntoja keväällä 18. toukokuuta 2020.

Kuvaajat

Suomen valmiudet

Alku

Tammi-helmikuussa vuonna 2020 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivitti ohjeitaan SARS-CoV-2:n varalta. Laivoissa, junissa ja Helsinki-Vantaan lentoasemalla kehotettiin kiinnittämään huomiota käsihygieniaan. Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 25. helmikuuta työryhmän ohjaamaan SARS-CoV-2:n vastaisia toimia.

Suomen ulkoministeriö suositteli epidemian alussa Kiinassa olevia välttämään eläinkontakteja, toreja joilla myydään eläviä tai kuolleita eläimiä elintarvikkeiksi sekä kypsentämätöntä tai huonosti kypsennettyä lihaa, pastöroimattomia maitotuotteita ja niistä valmistettuja tuotteita sekä pesemättömiä vihanneksia ja hedelmiä.

Suojavarusteiden- ja tarvikkeiden puute

Suomen sosiaali- ja terveysministeriö huomasi vakavan virukselta suojaavien hengistyssuojaimia ja muita suojavarusteita koskevan pulan 7. helmikuuta 2020.

Suomen hallitus arvioi vielä helmikuun lopulla, että suojavarusteita riittää terveydenhoitohenkilökunnalle. 12. maaliskuuta 2020 sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen sanoi eduskunnassa että suojavarusteita on runsaasti, ja kaiken lisäksi ovat varmuusvarastot. Vuonna 2012 tehtiin mahdollisen influenssapandemian varalta pandemiasuunnitelma, mutta sitä ei kuitenkaan pantu täytäntöön koronaviruspandemiassa. Suojavarusteita oli joissakin sairaaloissa ja hoitolaitoksissa vähän ja toisissa sairaaloissa kohtalaisesti. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriin (HUS) ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin oli hankittu kertakäyttöisiä sadetakkeja siltä varalta, ettei muita suojatakkeja olisi käytettävissä. HUS:n alueella niitä ei tarvittu. Eräs vastaaja kertoi Sairaanhoitajaliiton kysellessä esimiehen viestineen, että suojavarustepulan ilmetessä hengityssuojain syntyy nopeasti talouspaperista, niiteistä ja kuminauhoista.

Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) varastot avattiin 23. maaliskuuta 2020. HVK:n ensimmäinen yritys hankkia sairaalatasoisia suojamaskeja Kiinasta epäonnistui. Keskus oli ehtinyt maksaa epämääräisinä tunnetuille liikemiehille maskeista, jotka eivät olleet sairaalatasoisia.

Pula suojavarusteista Suomen sairaaloissa kasvoi huhtikuun aikana. Suojatakeista ja visiirimaskeista oli puutetta vielä toukokuussa.

Toukokuussa käynnistyi Suomessa hengityssuojainten tuotanto ja käytettyjen puhdistus.

Kesäkuussa muita suojavarusteita oli kylliksi, mutta FFP2- ja FFP3-suojaustason hengityssuojaimien riittävyys oli vain kohtalainen.

Marraskuussa ei oltu vieläkään hyväksytty suomalaisten valmistajien tekemiä hengityssuojaimia käyttöön, koska testauslaboratoriot olivat ruuhkautuneet.

Hengityskoneet ja henkilökunta

Hengityskoneista arvioitiin tulevan pulaa, jos SARS-CoV-2 leviäisi laajalle. Teknologiayhtiöiden Mariachin ja Innocal Medicalin mukaan hengityskoneiden ja muiden lääkinnällisten laitteiden valmistusta voitaisiin lisätä Suomessa, jos SARS-CoV-2:n leviäminen sitä edellyttää.

Hoito- ja tehohoitopaikat ja henkilökunta

Maaliskuussa 2020 Suomessa oli 11 000 potilaspaikkaa, 300 täysivarusteista tehohoitopaikkaa ja 200 hengitysavusteista paikkaa. Määrät arvioitiin voitavan puolitoista- tai kaksinkertaistaa tarvittaessa. Paikkojen arvioitiin riittävän riippuen rajoitetoimien onnistumisesta.

Toukokuussa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri varautui toiseen SARS-CoV-2-tartuntojen aaltoon kokeilemalla Meilahden parkkihalliin tehtävää tilapäissairaalaa.

Maskit

Hengityssuojainten ja maskien tehosta kiisteltiin Suomessa. Vain hengityssuojaimet suojaavat käyttäjäänsä, kansalaisten käytössä olevat maskit pyrkivät suojaamaan vain muita.

Suomen hallituksen tiedepaneeli suositteli 2. kesäkuuta 2020 maskien käyttämistä muun muassa julkisessa liikenteessä. 3. kesäkuuta hallitus suositteli maskien käyttöä julkisissa liikennevälineissä ja muissa paikoissa, joissa turvavälien pitäminen ei onnistu. THL antoi maskisuosituksen 13. elokuuta. Maskisuositukset tiukkenivat ja yleistyivät lokakuussa 2020.

Toimenpiteitä Suomessa

COVID-19:n vastaiset toimenpiteet Suomessa ovat olleet pääosin epidemiologisia ja taloudellisia. Epidemiologisia ovat olleet lähinnä erilaiset karanteenit, liikkumisrajoitukset, paikkojen sulkemiset, turvavälit, maskisuositukset, hygieniaohjeet ja muut vastaavat. Taloudellisia ovat olleet valtion antamat tukirahapaketit.

Rokotukset

Rokotteista oli vuoden 2021 alussa pulaa, ja rokotekattavuus nousi hitaasti.

Aluksi rokotuksilla pyrittiin suojaamaan terveydenhoidon ja hoiva-alan henkilökuntaa ja riskiryhmiä. Alle 70-vuotiaat oli tarkoitus rokottaa toukokuuhun 2021 mennessä. Loput väestöstä oli määrä rokottaa loppuvuonna 2021. Lokakuussa 2021 Pääkaupunkiseudun vieraskielinen väestö oli yliedustettuna koronapotilaiden sairaalahoidossa. Sen arveltiin osittain johtuvan siitä, että heillä oli muita asukkaita alhaisempi rokotuskattavuus. Esimerkiksi Espoossa toisen koronarokotteen oli syyskuun 2021 lopussa saanut vain 36 prosenttia vieraskielisistä, kun suomen- ja ruotsinkielisistä 67 prosenttia oli saanut kaksi annosta. Ensimmäisen annoksen osalta vastaavat osuudet olivat vieraskielisillä 54 ja suomen- tai ruotsinkielisillä 83 prosenttia. Suomessa maahanmuuttajien keskuudessa eli syksyllä 2021 vahva epäluulo koronarokotetta kohtaan. Erityisesti Lähi-idästä Suomeen muuttaneiden kesken levisi tuolloin huhu koronarokotteen yhteydestä lapsettomuuteen. Todellisuudessa ei ole olemassa näyttöä, jonka mukaan koronarokote vaikuttaisi lisääntymiskykyyn. Joulukuun puolivälissä 2021 vieraskielisten osuus rokottamattomista oli noussut koko Suomen väestön tasolla parilla prosentilla ollen noin 23 prosenttia.

Talousvaikutukset

Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet 
Suomessakin ostettiin WC-paperihyllyjä tyhjäksi SARS-CoV-2:n pelon takia.

COVID-19-pandemian alku näkyi muun muassa maaliskuussa Suomen kaupoissa esimerkiksi hengityssuojainten, käsihuuhteen ja WC-paperin hamstraamisena. Ihmiset varastoivat myös ruokaa koteihinsa.

Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet 
Oululaisessa ravintolassa ei saanut syödä, mutta ruuan sai ottaa mukaan.

Pandemia ja sen torjuntatoimet Suomessa ja muissa maissa aiheuttivat Suomen talouden taantumisen. Hallitus aloitti maalis-huhtikuussa joitain aloja koskevat tukitoimet. Nämä eivät estäneet talouden heikkenemistä. Yritykset ja muut tahot lomauttivat ja ihmisiä jäi työttömiksi, kun liiketoiminta ei sujunut tavanomaisesti. Etlan toukokuun lopulla tekemän arvion mukaan Suomen talous supistuisi pandemian takia vuonna 2020 kahdeksan prosenttia. Etla arvioi erityisesti majoitus- ja ravitsemistoiminnan kärsivän ja sen arvonlisäyksen supistuvan 2020 lähes 30 prosenttia. Suomen hallitus teki toukokuussa ennennäkemättömän suuren lisätalousarvion, jossa 5,5 miljardia euroa kohdennetaan COVID-19-epidemian vastaisiin tukitoimiin Suomessa. Tämän seurauksena Suomen arvioitiin ottavan vuonna 2020 velkaa kokonaisuudessaan 18,8 miljardia euroa.

Toisaalta Suomen talous supistui koronakeväänä tietoja raportoineista Euroopan unionin maista vähiten. Tähän on useita syitä.

Suomi on suuryritysvaltainen ja vientipainotteinen talous. Lukumääräisesti pieni joukko isoja yrityksiä vastaa isosta osasta tuotantoa ja vientiä. Näillä isoilla yhtiöillä on pitkät tilauskannat, jotka ovat kannatelleet Suomen talousnumeroita. Suomalaisten yritysten ja kuluttajien digivalmiudet ovat kansainvälisten vertailujen perusteella hyvät. Se auttoi monia organisaatioita siirtymään tehokkaasti etätöihin. Lisäksi Suomen talous nojaa vähemmän palveluihin ja turismiin kuin monen muun Euroopan maan talous. Suomessa koronaviruksesta kärsivät eniten matkailu- ja ravintola-ala, jotka eivät ole Suomessa erityisen suuria. Kotona tapahtuvan ruoanlaiton lisääntymisestä kertoi myös reseptikkaan liittyvien Google-hakujen merkittävä kasvu.

Sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja terveydelliset vaikutukset

Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet 
Kuolleet Suomessa vuosittain. THL:n raportoimien COVID-19-kuolemien osuus kaikista kuolleista on merkitty violetilla (    ). Toisin kuin useissa muissa maissa, Suomessa korona ei ole vaikuttanut merkittävästi kokonaiskuolleisuuteen .

COVID-19 aiheutti sairastumisia ja kuolemia, mutta sairastumisen ja kuoleman uhkaa lisäsi myös se, että sairaalat ja potilaat peruivat kiireettömiä hoitoja. Ihmiset välttivät hoitoon menoa, josta on arvioitu syntyvän syksyllä 2020 terveydenhuollon palveluiden ruuhkautumista.

Pandemian takia säädetyt rajoitukset ja paikkojen sulkeminen loivat ongelmia. Kun ihmiset eivät voineet juoda alkoholia ravintoloissa, sen käyttö lisääntyi kodeissa ja aiheutti ongelmia.

Ikäihmisten ja muiden riskiryhmiin kuuluvien ihmisten eristäytyminen ja eristäminen aiheutti näille ihmisryhmille ongelmia. Palvelujen väheneminen heikensi myös asunnottomien asemaa.

COVID-19-pandemia kasvatti Suomen pääministeri Sanna Marinin ja hänen puolueensa SDP:n suosiota. Suosion kasvu hidastui toukokuussa 2020.

Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet 
Metsähallituksen ilmoituksia koronarajoitustoimista Sipoonkorven kansallispuistossa. Rajoitusten aikana kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat vuoden alusta heinäkuun loppuun 20 % verrattuna vuoden 2019 vastaavaan aikaan. Sipoonkorvessa 147 %.

Strategia ja sen kritiikki

Suomen nykyinen strategia on hybridistrategia tai "kultainen keskitie", jossa oletuksena on, että virusta on vaikea hävittää. Strategiassa sairastuneita pyritään testaamaan, eristämään, jäljittämään ja hoitamaan. Näin pyritään sammuttamaan tartuntaryppäät. Strategian tavoitteena on hidastaa viruksen etenemistä niin, että hoitopaikat riittävät. Viruksen ei-lääketieteellisillä vastatoimilla aiheutetaan mahdollisimman vähän haittaa yhteiskunnalle. Tarkoitus on välttää mahdollisimman pitkälle laajaa yhteiskunnan sulkemista.

Laumasuojaa ei Suomen hallituksen ja THL:n mukaan tavoitella sairastamalla. Arvostelijoiden mielestä hybridistrategia, joka perustuu Suomen avaamiseen, on kuitenkin tosiasiassa laumasuojan rakentamista. Laumasuojan ajatus on, että virus ei enää leviä yhteisössä, kun riittävä osa ihmisistä on läpikäynyt taudin ja saanut vastustuskykyä. Tällöin tauti sairastuttaa vakavasti ja tappaa paljon ihmisiä, ennen kuin laumasuoja on saavutettu. Erään arvion mukaan laumasuojan saavuttaminen vaatisi yksin Uudellamaalla 10 000–20 000 kuollutta. Terveydenhuollon kapasiteetti saattaa myös ylittyä tuhoisasti. Taudin tukahduttamisen kannattajien mielestä tehokkaammat rajoitukset olisivat parempi vaihtoehto kuin vähäiset rajoitukset. Näillä hillittäisiin taudin leviämistä rokotteen saamiseen asti. Tukahduttamisen kannattajat kirjoittivat toukokuussa 2020 asiasta avoimen kirjeen hallitukselle.

Elokuun 2020 alussa THL:n johtajat arvelivat mahdolliseksi pullonkaulaksi testauskapasiteettia. Testaus ruuhkautuikin HUS:n alueella ja vaikeutti tartuntojen jäljittämistä.

Joidenkin kriitikoiden mielestä testauksen, jäljityksen ja maskien käyttöä tulisi lisätä ja suojella ikäihmisiä paremmin.

Lähteet

165. Yle; Väitöksen yllätyslöytö: Koronan aikana tehohoidon määrä väheni osassa sairaaloita, vaikka toisin uskottiin

166. Thl; koronakuolemien tilastointi

167. Cbsnews; Grand County Coroner Raises Concern On Deaths Among COVID Cases

Aiheesta muualla

Koronaviruspandemia Suomessa: Tauti, Tilanteen eteneminen, Suomen valmiudet 
Commons
Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Koronaviruspandemia Suomessa.

Tags:

Koronaviruspandemia Suomessa TautiKoronaviruspandemia Suomessa Tilanteen eteneminenKoronaviruspandemia Suomessa Suomen valmiudetKoronaviruspandemia Suomessa Toimenpiteitä SuomessaKoronaviruspandemia Suomessa RokotuksetKoronaviruspandemia Suomessa TalousvaikutuksetKoronaviruspandemia Suomessa Sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja terveydelliset vaikutuksetKoronaviruspandemia Suomessa Strategia ja sen kritiikkiKoronaviruspandemia Suomessa LähteetKoronaviruspandemia Suomessa Aiheesta muuallaKoronaviruspandemia SuomessaCOVID-19Koronaviruspandemia 2019–Maailman terveysjärjestöSARS-CoV-2

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

TampereRautiainenLeverkusenDyyni (kirjasarja)Antti Pennanen (valmentaja)MakeisveroSuomen rataverkko2024Bayer 04 LeverkusenVesa-Matti LoiriSuomen ruotsalainen kansanpuoluePalestiina (valtio)FC Bayern MünchenMäyräIlvesTäällä Pohjantähden allaKyllä isä osaa -elokuvaRiikka PurraNepalLoimaaOlli LindholmRaili MäkiMiko BergbomLaivan kannella (vuoden 1938 elokuva)Alexander StubbAdenoviruksetAri LaineMika MuranenPunarintaKontiainenLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista R–SBrasiliaTikliNatoJosif StalinItävaltaMetsäjänisOlympiatuliLuettelo suomalaisten opiskelijahaalarien väreistäNeiturin kanavaKotipizzaBorussia DortmundHelsingin tunneliverkostoYö (yhtye)TiktokTeksti-TVEppu NormaaliEssiiviSebastian RejmanHanna KinnunenSosialismiTapio RautavaaraJon Bon JoviLionel MessiRaamattuTaolaisuusKaarle I (Itävalta)Arvonimet SuomessaKesykyyhkyTransnainenJethro RostedtAspergerin oireyhtymäKäpytikkaBalduin IVJääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 2022VasemmistoliittoSuomen valtioneuvostoJulius CaesarPetteri SallinenMatti AulosLuettelo valtioista väkiluvun mukaanSuurten lukujen nimetClaude (laulaja)Minna CanthMatti Olavi RaninAurinkoClint Eastwood🡆 More