Korkeus

Korkeus on kohteen tai välimatkan pystysuuntainen mitta pohjasta huippuun.

Tämä artikkeli käsittelee suuretta. Artikkeli korkeushyppy käsittelee urheilulajia.

Se määritellään tarkasteltavan koordinaatiston mukaisesti. Useimmiten pystysuunnaksi valitaan Maan painovoiman suunta. Jos mitta otetaan muussa kuin pystysuunnassa, sitä kutsutaan pituudeksi tai leveydeksi. SI-järjestelmän mukainen korkeuden yksikkö on metri. Avaruudessa ei voida aina määritellä pystysuuntaa, jolloin kolmiulotteisen kappaleen pituus, leveys ja korkeus valitaan mielivaltaisesti. Korkeuden tunnus on yleensä h.

Korkeus geotieteissä

Geometrisesti korkeus voidaan laskea kohtisuoraan jostakin vertausellipsoidista normaalia pitkin. Tämä korkeus tunnetaan ellipsoidisena korkeutena ja geodeettisena korkeutena. Fysikaalisiin korkeuksilla sen sijaan pyritään siihen että vesi ei virtaisi mihinkään suuntaan samalla korkeudella. Ne johdetaan Maan painovoimakentän potentiaalieroista. Näitä korkeuksia ovat ortometrinen korkeus, normaalikorkeus ja dynaaminen korkeus. Painovoimaan liittyvä korkeus voidaan laskea vaaituksella määritetystä geopotentiaaliluvusta tai kolmiulotteisella paikanmäärityksellä yhdistettynä geoidimalliin.

Katso myös

Tämä fysiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Tags:

Avaruus (tähtitiede)Fysikaalinen geodesiaLeveysMaaMetriMittaPituusSI-järjestelmä

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

MetallicaJohann Sebastian BachPetteri SallinenMinka KuustonenAri LaineMark RothkoStormy DanielsAurinkokuntaLuterilaisuusArvosanaTanskaRäkättirastasOlli LindholmEhrnroothHesburgerKirsi AaltolaHevonenLahtiOi, muistatkos...KapybaraPlatonSarajevon laukauksetVictoria BeckhamSeija SilfverbergTero RoininenLuettelo Suomen aatelissuvuistaVarareserviEero JärnefeltLapin maakuntaHelsingin tunneliverkostoLavisViherpeippoBhutanMeksikoAnu HälväHurrikaani-LoimaaGrönlantiLuettelo jääkiekon SM-mitalisteistaJaksollinen järjestelmäKatri KulmuniEtelä-AfrikkaCannonball MCKottarainenLaulujoutsenKake RandelinSakari PuistoPeippoBelgiaBorussia DortmundTommi EviläIceyeJon Bon JoviMediaaniPaula NoronenErikoisjoukot (televisiosarja)Taru TuukkanenSyyskuun 11. päivän terroriteotSuomen kieliVille HaapasaloLuettelo Suomen kunnistaLuciano SušanjMTV UutisetLuettelo musiikkitermeistäSiiliKapitalismiBehm (laulaja)IrlantiKäpytikkaMetsäkaurisJustus KunnasKoskinen (televisiosarja)Laivan kannellaRuotsiKreetaSagrada FamíliaEnsimmäinen maailmansotaNatoHeikki Silvennoinen🡆 More