Kari Kanala: Suomalainen pappi

Kari Tapani Kanala (s.

4. toukokuuta 1967 Halsua) on suomalainen pappi ja julkisuuden henkilö. Hän on toiminut vuodesta 2016 Paavalin seurakunnan kirkkoherrana Helsingissä. Kanala on aiemmin toiminut pappina eri seurakunnissa sekä merimiespappina Isossa-Britanniassa. Lisäksi hän on toiminut Palloliitossa ja opettajan tehtävissä. Julkisuudessa hän on ollut muun muassa Ensitreffit alttarilla -ohjelman, jossa hän toimi asiantuntijana, myötä. Kanala on profiloitunut kirkon uudistajana, ja hän on puhunut samaa sukupuolta olevien parien kirkollisten vihkimisten puolesta.

Kari Kanala
Henkilötiedot
Syntynyt4. toukokuuta 1967 (ikä 56)
Halsua
Kansalaisuus suomi
Ammatti kirkkoherra
Siviilisääty naimisissa
Muut tiedot
Järjestö Paavalin seurakunta
Edeltäjä Jorma Parviainen
Aiheesta muualla
Kotisivu

Kanala on kolmatta kertaa naimisissa ja hänen nykyinen vaimonsa on pappi Milla Mäkitalo. Heillä on vuonna 2016 syntynyt poika. Kanala on kirjoittanut yhdessä kolmannen vaimonsa kanssa kirjan Suhteellista – pilkettä ja pohdintaa parisuhteesta, Kirjapaja 2019. ISBN 9789523541221.

Kanala osallistui tammikuussa 2018 Helsingin Savoy-teatterissa järjestettyyn roastiin eli komedialliseen julkiseen pilkkaamiseen. Helsingin tuomiokapituli käsitteli lokakuussa 2018 Kanalan esityksestä tehdyn kantelun ja totesi, että Kanala oli käyttäytynyt vastoin asemansa ja tehtävänsä edellyttämiä tapoja. Kanala poseerasi Helsingin Sanomissa alastomana syyskuussa 2021. Kanala osallistui Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan syksyllä 2021, mutta putosi siitä ensimmäisenä kilpailijana.

Vuonna 2021 Kanala kirjoitti kirjan "Parisuhdekorjaamo – Kaikkien suhdemallien huoltoon ja tuunaamiseen" psykologi Mikael Saarisen kanssa.

Kanala on innokas jalkapallon ystävä ja pelaa itsekin julkkisten Raittius- ja urheiluseura Zoomin jalkapallojoukkueessa.

Vapaa-ajattelija.fi-kiista

Kanala johti vuodesta 2012 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän viestintäkampanjaa, jossa seurakuntayhtymä varasi vapaa-ajattelija.fi-verkko-osoitteen omaan käyttöönsä. Kanalan mukaan "ajattelu on vapaata kaikille" eikä nettiosoitteen rekisteröimisessä ole ollut kysymys kiusanteosta Vapaa-ajattelijain liittoa kohtaan. Vapaa-ajattelijain liitto kanteli verkko-osoitteen käytöstä Viestintävirastoon. Viestintäviraston mukaan seurakuntayhtymällä ei ollut vahingoittamispyrkimystä, vaikka verkkotunnus oli lähes identtinen vapaa-ajattelijoiden käyttämän vapaa-ajattelijat.fi:n kanssa.

Vapaa-ajattelijain liitto vei asian hallinto-oikeuteen, joka vuonna 2014 kumosi Viestintäviraston päätöksen ja poisti seurakuntayhtymältä oikeuden käyttää vapaa-ajattelija.fi-osoitetta. Hallinto-oikeuden mukaan verkkotunnuksen hankkimisen ilmeisenä tarkoituksena oli hyötyä Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n suojatun nimen maineesta ja tunnettuudesta.

Näkemyksiä

Syyskuussa 2023 Kanala oli sitä mieltä, että polyamoria ei ole syntiä.

Lähteet

Tags:

19674. toukokuutaEnsitreffit alttarillaHalsuaHelsinkiHomoseksuaalisuusIso-Britannia (saari)Julkisuuden henkilöPaavalin seurakuntaPappiSuomen Palloliitto

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Claude (laulaja)Maria PetterssonRane RaitsikkaJutta LarmKoripalloAlma PöystiAnna-Riikka CarlsonRössypottuVesa-Matti LoiriRiikka PurraBelgiaNatalia SalmelaMestarien liigaKimi RäikkönenVarareserviItävallan keisariSakari PuistoSääksiKarl Habsburg-LothringenDNAEllen JokikunnasOi, muistatkos...MaksaTransnainenHiroshiman ja Nagasakin pommituksetSaturnusJumalainen näytelmäSeksiZendayaMirella (laulaja)Hanna PakarinenDiiliAdenoviruksetTäällä Pohjantähden allaBaba JagaTranssukupuolisuusJuice LeskinenWokeHenry AflechtSlovakiaSkotlantiSloveniaSarajevon laukauksetKettuThierry BretonMalla MalmivaaraHurrikaani-LoimaaSinitiainenYellowstone (televisiosarja)Suomen kunnanvaakunatThe LibertinesPekka Katajan murhayritysApulantaKokkolaLuettelo Disneyn animaatioelokuvistaArvonlisäveroKreetaKyprosNew YorkGrönlantiJan JalutsiElina GustafssonLiikekannallepanoValhallaKataisen hallitusAstrid LindgrenIsKreikkalainen mytologiaFrans FerdinandVeikkausliigaMeemiAdolf HitlerJaksollinen järjestelmäYleisradioLuettelo Suomen puolueistaAnni IhamäkiSipilän hallitusIlves🡆 More