Intialainen Kulttuuri

Siihen ovat vaikuttaneet useat eri taustoja ja uskontoja edustaneet maahanmuuttajien ryhmät, joiden omat kulttuurit ovat vaikuttaneet intialaisen kulttuurin kehitykseen samalla kun ne ovat sulautuneet siihen.

Pääartikkeli: Intialainen taide

Intian ilmastossa veistokset, arkkitehtuuri ja korkokuvat ovat säilyneet paremmin kuin maalaukset. Vuosisatojen varrelta on säilynyt tuhansia taidokkaasti kaiverrettuja sinettileimasimia. Maalauksia on säilynyt kuitenkin luolissa ja temppelien seinämmalauksina. Mesoliittisella kaudella tehdyt Bhimbetkan luolamaalaukset kuuluvat Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kuvanveistossa ja arkkitehtuurissa on toisistaan poikkeavia tyylejä alueen ja uskonnon mukaan. Hindujen ja buddhalaisten temppeleihin tehtiin taidokkaita patsaita. Maalaustaide kehittyi erityisen voimakkaasti suurmogulien kaudella. Vaikka islam kieltää ihmiskasvojen kuvaamisen, maalattiin paljon kasveja, eläimiä ja historiallisia kohtauksia. Öljyvärimaalauksen perinne alkaa eurooppalaisten valtakauden muotokuvista.

 

Vanhimmat intialaisen arkkitehtuurin kohteet kuten stupat ja luolatemppelit, joita on rakennettu vuodesta 250 eaa. Näitä loisteliaammat ja suuremmat ovat vuosilta 600 jaa. polveutuvat brahmalaiset temppeli- ja luostarirakennukset, kuten Ellorassa ja Elefantassa. 1000–1700-luvuilla rakennettiin tiili- tai hiekkakivitemppeleitä, joissa päätemppeliä (pagodia) ympäröi kappeleita, pilarikäytäviä, avoimia pihoja ja vesialtaita.

Suurmogulit investoivat monumentaaliseen arkkitehtuuriin ja rakennuttivat paljon moskeijoita, palatseja ja mausoleumeja eripuolille valtakuntaa. Taj Mahal on suurmogulien ajan arkkitehtuurin hienoin muistomerkki. Brittien kaudelta on vähemmän näyttävää arkkitehtuuria; Le Corbusierin suunnittelema Chandigarhin kaupunki on näkyvin sen ajan tuote.

Unescon maailmanperintöluettelon kulttuurikohteita Intiassa ovat Agran linnoitus, Ajantan luolastot, Bhimbetkan kalliosuojat, Champaner-Pavagadhin arkeologinen puisto, Chhatrapati Shivaji Terminus, Cholan elävät temppelit, Elephanta-luolat, Elloran luolat, Goan kirkot ja luostarit, Hampin monumentit, Humayunin hauta Delhissä, Intian vuoristorautatiet, Jantar Mantar, Khajurahon monumentit, Konarakin aurinkotemppeli, Mahabodhin temppelikokonaisuus Bodh Gayassa, Mamallapuramin monumentit, Mogulikaupunki Fatehpur Sikri, Pattadakalin monumentit, Punainen linnoitus, Qutab Minar monumentteineen Delhissä, Sanchin buddhalaiset monumentit sekä Taj Mahal.

Pääartikkeli: Intialainen musiikki ja Intialainen taidemusiikki
Pääartikkeli: Intialainen tanssi

Intialainen musiikkikulttuuri on luonteeltaan täysin erilaista kuin länsimainen musiikki yleensä. Melodian lisäksi tärkeä elementti on raaga, jota on kuvattu musiikilliseksi ajatukseksi, jonka tehtävä on herättää tietty tunnetila. Tämä saavutetaan yhdistämällä opittuja sävelmänpalasia ja improvisaatiota.

Soittimia ovat erilaiset lyömäsoittimet sekä huilut ja kielisoittimet kuten sitar ja sarod.

 

Intialainen tanssi pohjautuu vuosituhantisiin perinteisiin ja jakautuu lukuisiin eri tyylilajeihin, joista osa on niin sanottuja klassisia eli taidetansseja ja osa kansantansseja. Intialaisille tanssityyleille ominaisia ovat muun muassa kurinalaisuus, monimutkaiset säännöt ja rytmiikka, jotka liittyvät läheisesti intialaisen musiikin muotoihin. Nykyaikaisista tyylilajeista tärkeimpiä ovat muun muassa länsimaissa paljon huomiota saaneet intialaisten elokuvien Bollywood-tanssit.

Elokuva

Pääartikkeli: Intialainen elokuva

Intiassa on yksi maailman vanhimmista elokuvakulttuureista. Lumieren veljesten eläviä kuvia esitettiin maassa jo 1896. Ensimmäinen intialainen elokuva ilmestyi 1913 ja oli heti suurmenestys.

Nykyisin Intian elokuvateollisuus on tuotettujen elokuvien lukumäärällä mitattuna maailman suurin (877 pitkää elokuvaa ja 1 177 lyhytelokuvaa vuonna 2003). Elokuvia tehdään monilla kielillä, huomattavimpia ovat hindin- ja bengalinkieliset elokuvat.

Ohjaaja Satyajit Ray sai Oscarin elämäntyöstään vuonna 1992, ja intialaissyntyiset ohjaajat Mira Nair (Salaam Bombay!) ja Deepa Mehta ovat olleet Oscar-ehdokkaina.

Elokuvat ovat televisiosta huolimatta suosittua ajanvietettä. Vuonna 1996 maassa oli yli 12 500 elokuvateatteria, joissa kävi yhteensä lähes sata miljoonaa katsojaa viikossa.

Bollywood-nimitystä käytetään Mumbaihin keskittyvästä hindinkielisestä elokuvateollisuudesta. Nimi yleistetään joskus virheellisesti kaikkeen intialaiseen elokuvaan.

Mahabharata ja Ramayana ovat vanhimmat tunnetut eeppiset runoelmat.

Rabindranath Tagorelle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1913 runoteoksesta Uhrilauluja (Gitanjali: Song Offerings).

Uudempia tunnettuja intialaisia kirjailijoita ovat Vikram Seth ja Salman Rushdie. Vikas Swarupin romaanista Slummien miljonääri tehtiin menestyselokuva.

Pääartikkeli: Intialainen keittiö

 

Intian eri alueilla on omia ruokiaan, joihin luonnollisesti vaikuttavat alueelta saatavana olevat raaka-aineet. Myös uskonto vaikuttaa, muslimit eivät syö sikaa, bramiinit ovat usein kasvissyöjiä samoin kuin monet muut intialaiset. Maahanmuuttajat ja siirtomaaisännät ovat tuoneet omia ruoka-aineitaan: tomaatti, chili ja peruna tulivat portugalilaisten mukana.

Intialaisen ruokavalion perustana ovat riisi, vehnäjauho ja palkokasvit kuten pavut ja linssit. Mausteista käytetyimpiä ovat jeera, korianteri, kurkuma, valkosipuli, inkivääri, kardemumma, muskotti, chili, neilikka, kaneli ja sinapin- ja fenkolinsiemenet. Usein niistä sekoitetaan maustesekoituksia kuten garam masala.

Monissa Intian osavaltioissa naudanlihan käyttö ravinnoksi on laitonta. Maaliskuussa 2015 kieltolaki astui voimaan Maharashtran osavaltiossa, ja hindunationalistinen BJP-puolue pyrkii levittämään kiellon koko Intian alueelle. Intiassa teurastajat ovat pääasiassa muslimeja, ja kielto vaikuttaa heidän elinkeinoonsa kielteisesti.

Intian perustuslakiin lisättiin vuonna 1976 maininta valtion sekulaarisuudesta. Valtion irrottautuminen uskonnosta on nähty ainoaksi vaihtoehdoksi monikulttuurisessa, monikielisessä monen uskonnon maassa. Monet konservatiivit ja kansallismielinen BJP-puolue kuitenkin samaistavat intialaisuuden hindulaisuuteen. Hindujen ja muslimien välisiä väkivaltaisia yhteenottoja on nähty jatkuvasti.

Kastilaitos

Pääartikkeli: Intian kastilaitos

Intiassa on vallinnut vuosisatojen ajan yhteiskuntahierarkia nimeltä kastilaitos. Intialaiset on jaettu neljään pääkastiin eli varnaan: bramiinit eli pappiskasti, kshatriyat eli sotilaskasti, vaishyat eli viljelijät ja kauppiaat ja shudrat eli taiteilijat ja palveluammattien harjoittajat. Pääkastien ulkopuolelle jäävät kastittomat dalit, jotka ovat kaikkien neljän pääkastin alapuolella ja jotka tekevät kaikkein vähiten arvostettuja töitä. Varna-kastijärjestelmän rinnalla ja siihen sekoittuneena Intiassa ovat jatit. Jateja on tuhansia ja ne ovat eräänlaisia ammattikiltoja ja alakasteja. Kastilaitos yhdistetään hindulaisuuteen, mutta myös muiden Intian uskontojen sisällä on varnoja ja jateja vastaavia yhteiskuntaluokkia. Kastin perusteella syrjiminen on perustuslaissa periaatteessa kielletty. Kuitenkin alimpien kastien edustajat kokevat syrjintää ja jopa väkivaltaa. Väestönlaskennan yhteydessä on viimeksi kartoitettu henkilön kasti vuonna 1931. Pitkän keskustelun jälkeen kysymys kastista päätettiin ottaa jälleen mukaan vuoden 2010 väestönlaskentaan.

Perhe-elämä

Intialaista perhe-elämää on kuvattu patriarkaaliseksi. Sanotaan, että naisen on ensin toteltava isäänsä, sitten aviomiestään ja vanhana poikaansa. Vanhoilla naisilla saattaa olla kulissien takana paljonkin päätösvaltaa, mutta muodollisesti rahat ja tärkeät päätökset ovat miespuolisen perheenpään vallassa.

Useimmat avioliitot ovat järjestettyjä, sukujen välisiä sopimuksia joissa kihlaparin romanttisilla tunteilla ei ole juuri merkitystä. "Rakkausavioliitto" on edelleen rajoittunut lähinnä kaupunkien keskiluokkaan.

Pukeutuminen

Salwar kameez (myös shalwar kameez tai shalwar qameez) on perinteinen housupuku, jota varsinkin naiset käyttävät Pohjois-Intiassa. Alun perin se on ollut muslimiväestön vaate, joka on yleistynyt myös hindujen keskuudessa.

Toinen naisten yleisesti käyttämä asu on sari eli saree tai shari. Sari on noin neljästä yhdeksään metriä pitkä kankaansuikale, joka kiedotaan päälle siten, että se peittää koko vartalon. Sarin juuret ylettyvät aina Indus-laakson sivilisaation aikaan (n. 2800–1800 eaa.). Induslaakson alueelta on löytynyt pappeja esittäviä patsaita, joilla on yllään sarin tapainen, laskostettu vaate.

Intialaiset naiset käyttävät perinteisen asun lisäksi monia perinteisiä koristeita. Bindi on otsaan maalattava punainen merkki, joka on kuulunut naimisissa olevien hindunaisten ehostukseen tuhansien vuosien ajan. Mehendi on hennatahnalla käsiin maalattava ornamenttikuvio. Näiden lisäksi käytetään varvasrenkaita, nenärenkaita, riipuksia ja muita koruja.

Kriketti on Intian suosituin urheilulaji. Maahockey on kuitenkin Intian kansallisurheilulaji. Intian maahockeyjoukkue onkin olympiahistorian menestynein maa 8 kullalla, 1 hopealla ja 2 pronssilla. Joissakin osavaltioissa myös jalkapallo on suosittua. Perinteisiä lajeja kuten kabaddi, kho kho ja gilli-danda pelataan ympäri maata.

Intia on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1900 alkaen. Vuodesta 1988 alkaen sillä on ollut myös muutaman urheilijan joukkue talviolympialaisissa. Maa on saanut kaikkiaan 26 olympiamitalia, useimmat niistä joukkuelajeissa.

Intian jalkapallomaajoukkue ei ole koskaan pelannut maailmanmestaruuskilpailuiden lopputurnauksessa. FIFAn rankingissa se oli heinäkuussa 2011 sijalla 153.

Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

• Malika Mohammada: The foundations of the composite culture in India. Aakar Books, 2007. ISBN 9788189833183. Google Books (viitattu 9.1.2011). (englanniksi)

Viitteet

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Intialainen kulttuuri Wiki Commonsissa