Etelä-Ossetia: Georgiasta irtaantunut alue

Se on julistautunut itsenäiseksi nimellä Etelä-Ossetian tasavalta (oss. Республикӕ Хуссар Ирыстон, Respublikæ Hussar Iryston, ven. Республика Южная Осетия, Respublika Južnaja Osetija; georg. სამხრეთი ოსეთია, Samkhreti Osetia). YK:n jäsenvaltioista Venäjä, Nicaragua, Venezuela, Nauru ja Syyria ovat tunnustaneet sen itsenäisyyden. Etelä-Ossetian pääkaupunki on Tskhinvali. Suuri osa YK:n jäsenvaltioista mukaan lukien Yhdysvallat ja EU pitää aluetta osana Georgiaa. Georgia ei tunnusta erillistä Etelä-Ossetian aluetta, jota se pitää osana Šida Kartlin hallintoaluetta. Siitä käytetään Georgiassa joskus nimeä "Tskhinvalin alue".

Etelä-Ossetia Республикӕ Хуссар Ирыстон Respublikæ Hussar Iryston
lippu vaakuna
Valtiomuoto	tasavalta
Presidentti	Alan Gaglojty
Pääministeri	Konstantin Dzhussoev
Pääkaupunki	Tskhinvali
Pinta-ala
– yhteensä	3 900 km² (sijalla –)
– josta sisävesiä	ei merkittävästi
Väkiluku (2012)	55 000 (sijalla –)
– väestötiheys	18 as. / km²
Viralliset kielet	osseetti, venäjä lähde?
Valuutta	Venäjän rupla (RUB)
Aikavyöhyke	UTC +3
– kesäaika	ei käytössä
Itsenäisyys – Julistautunut	28. marraskuuta 1991 (ei laajasti tunnustettu)
Lyhenne
Infobox OKNimi-testi OK

Etelä-Ossetia rajoittuu pohjoisessa Venäjän federaatioon kuuluvaan Pohjois-Ossetia-Alaniaan. Georgia lakkautti yksipuolisesti Etelä-Ossetian autonomian vuonna 1990. Seuranneessa sodassa alue jäi pääosin osseettien haltuun, mutta alueella asui noin kolmannes etnisiä georgialaisia. Vuoden 2008 sodan jälkeen georgialaiskyliä poltettiin, minkä seurauksena alueen väestön rakenne saattaa olla muuttunut.

Osa eteläossetialaisista poliitikoista on ilmaissut halunsa liittyä osaksi Venäjää. Toukokuussa 2022 presidentti Bibilov ilmoitti järjestävänsä kansanäänestyksen Venäjään liittymisestä, minkä Georgia tuomitsi.

Pinta-alaltaan 3 900 km² suuruinen Etelä-Ossetia sijaitsee Ison Kaukasuksen etelärinteillä. Alue on hyvin vuoristoista ja suurin osa alueesta onkin yli 1 000 metriä merenpinnan yläpuolella. Pinta-alasta on metsää 47 prosenttia ja maanviljelyn käytössä alle 10 prosenttia. Maan etelärajan tuntumassa virtaa Mtkvarijoki, jonka lisäksi alueella on lukuisia pieniä vuoristojokia sekä 15 pientä vuoristojärveä.

 

Osseetit ovat indoeurooppalainen kansa, jonka esi-isät ovat kotoisin Keski-Aasiasta. Osseetit kääntyivät kristinuskoon keskiajalla Georgian vaikutuksesta. Mongolit valloittivat osseettien asuinalueet 1200-luvulla. Osseetit asuivat tuolloin Donin eteläpuolella, mutta mongolit työnsivät heidät etelään, osan siirtyessä Kaukasuksen eteläpuolelle asti. Tällöin syntyi kolme erillistä osseettikokonaisuutta. Lännessä digorit joutuivat kabardien vaikutuksen alaiseksi ja kääntyivät islamiin. Tuallägit siirtyivät Kaukasuksen eteläpuolelle historialliseen Georgian ruhtinaskuntaan Samatšabloon, josta kehittyi nykyinen Etelä-Ossetia. Ironit puolestaan jäivät nykyisen Pohjois-Ossetian alueelle.

Georgiassa osseetit asuttivat aluksi maan keskiosan vuorten ylärinteitä. 1600–1700-luvuilla he alkoivat siirtyä vuorten alarinteille ja tasangolle. Vuoristossa he harjoittivat karjanhoitoa ja tasangolla maanviljelyä. Suurin osa eteläosseeteista kuului Kartlin kuningaskuntaan ja loput Imeretiin. He olivat georgialaisen aateliston maaorjia, mutta säilyttivät 1900-luvulle saakka myös perinteisen sukuyhteiskunnan piirteitä.

Osaksi Venäjän keisarikuntaa

Vuonna 1801 Etelä-Ossetia liittyi yhdessä muun Georgian kanssa Venäjän keisarikuntaan. Tsaarinvallan siirtomaapolitiikka ja feodaalinen riisto synnyttivät 1800-luvun alkupuolella useita talonpoikaiskapinoita. Maaorjuuden lakkauttamisen (1864) jälkeen alkoi talonpoikaiston sosiaalinen eriytyminen ja osseetit alkoivat siirtyä töihin Kaukasian teollisuuskeskuksiin. Vuonna 1905 Etelä-Ossetiassa muodostettiin talonpoikien vallankumouskomiteoita ja aseellisia taistelujoukkoja.

Vallankumouksellinen liikehdintä

Elokuussa 1917 Ortevin kylässä perustettiin ”Vallankumouksellisen työtätekevän talonpoikaiston liitto”. Maaliskuussa 1918 ossetialaiset ja georgialaiset talonpojat ottivat sen johdolla haltuunsa Tskhinvalin, mutta joutuivat pian vetääntymään Georgian hallituksen joukkojen tieltä. Heinäkuussa 1918 perustettiin bolševikkipuolueen aluejärjestö. Lokakuussa 1919 bolševikkikapinalliset valtasivat Tskhinvalin, josta he sitten vetäytyivät Pohjois-Ossetian puolelle. Touko-kesäkuussa 1920 bolševikit ottivat jälleen vallan käsiinsä. Georgian joukot tukahduttivat kapinan väkivaltaisesti, ryöstivät ja polttivat kyliä ja pakottivat suuren osan väestöstä pakenemaan Kaukasuksen pohjoispuolelle. Bolševikit valtasivat Georgian helmikuussa 1921 ja 20. huhtikuuta 1922 muodostettiin Georgian sosialistiseen neuvostotasavaltaan kuulunut Etelä-Ossetian autonominen alue.

Alueen väestön enemmistö puhui osseettia, mutta neuvostojohto määräsi virallisiksi kieliksi venäjän ja georgian. Alueella oli silti jonkinasteinen autonomia ja muun muassa kouluissa opetettiin osseetin kielellä.

Separatistinen vastaus georgialaiseen nationalismiin

Neuvostoliiton viimeisinä vuosina alkoi kansallisuustunne nousta esiin niin Georgiassa kuin Ossetiassakin. Etelä-Ossetian johdossa ollut kansanrintama vaati alueen yhdistämistä Pohjois-Ossetiaan. Etelä-Ossetian korkein neuvosto hyväksyi päätöksen yhdistää Etelä-Ossetia Pohjois-Ossetia-Alaniaan ja osaksi Venäjän sosialistista federatiivista neuvostotasavaltaa 10. marraskuuta 1989. Seuraavana päivänä Georgian parlamentti kumosi päätöksen ja lakkautti Etelä-Ossetian autonomian. Etelä-Ossetian autonomisen alueen viranomaiset julistivat 20. syyskuuta 1990 Etelä-Ossetian sosialistisen tasavallan Neuvostoliiton rajojen sisälle, mitä Georgian sosialistisen neuvostotasavallan johto ei hyväksynyt, vaan lopulta lakkautti autonomisen alueen.

Georgia itsenäistyi 1991 ja sen hallitus julisti georgian kielen ainoaksi hallintokieleksi koko maassa. Etelä-Ossetiassa tätä ei voitu hyväksyä ja alueen johtajat vaativat osseetin kielelle virallista asemaa Etelä-Ossetiassa ja lisää autonomiaa alueelle. Tilanne muuttui väkivaltaiseksi konfliktiksi vuoden 1991 lopulla. Moniin Etelä-Ossetian kyliin hyökättiin ja ne poltettiin. Samoin kävi myös georgialaisten taloille ja kouluille pääkaupungissa Tskhinvalissa. Konflikti johti valtaisaan pakolaisvirtaan. Yli 100 000 ihmistä pakeni pääasiassa rajan yli Pohjois-Ossetiaan, mutta jonkin verran myös Georgiaan. Suuri osa Pohjois-Ossetiaan paenneista asutettiin alueelle, joka oli liitetty Pohjois-Ossetiaan Neuvostoliiton karkotettua inguušit alueelta 1944. Tämä johti konfliktiin osseettien ja inguušien välillä alueen asuttamisoikeudesta. Etelä-Ossetian ja Georgian välisen sodan seurauksena vain noin 15 % osseeteista asuu enää Etelä-Ossetiassa. Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991. Vain Venäjä, Nicaragua, Venezuela ja Nauru ovat tunnustaneet sen itsenäisyyden ja eron Georgiasta.

Georgian hallitus ja Etelä-Ossetian separatistit pääsivät sopimukseen tulitauosta 1992 ja Georgia lupasi olla määräämättä pakotteita Etelä-Ossetiaa vastaan. Tähän vaikutti ennen kaikkea se, että Georgia halusi välttää selkkausta Venäjän kanssa. Alueelle luotiin rauhanturvajoukot, jotka koostuivat osseeteista, georgialaisista ja venäläisistä. Sen jälkeen alue on ollut rauhallisempi, mutta 13. elokuuta 2004 solmittua tulitaukoa rikottiin jatkuvasti. Etelä-Ossetian presidentti Eduard Kokoity torjui Georgian presidentin Mikheil Saakašvilin tarjoukset mahdollisesta autonomiasta.

8. elokuuta 2008 Georgian ja Venäjän välille syttyi Etelä-Ossetiassa sota. Georgialaiset ottivat Tskhinvalin kaupungin hallintaansa, minkä jälkeen Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja miehitti Etelä-Ossetian.

Etelä-Ossetiassa järjestettiin 12. marraskuuta 2006 kansanäänestys alueen itsenäisyydestä. Samalla järjestettiin myös presidentinvaalit.

Etelä-Ossetiassa on oma hallinto ja armeija. Katso Etelä-Ossetian asevoimat.

Kansainvälinen asema

Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi 28. marraskuuta 1991. Venäjä, Nicaragua, Venezuela ja Nauru ovat tunnustaneet sen itsenäisyyden. Georgia ei tunnusta Etelä-Ossetian erillistä asemaa ja käyttää siitä joko muinaista nimeä Samatšablo tai sitten pääkaupungin mukaan Tskhinvalin alue. Etelä-Ossetian tasavalta kuuluu Georgian aluejaon mukaan pääosin Šida Kartlin hallintoalueeseen. Sen lisäksi Georgian tasavalta perusti 2007 "Etelä-Ossetian väliaikaisen hallinnollisen entiteetin."

Etelä-Ossetian tasavalta allekirjoitti 17. syyskuuta 2008 ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen Venäjän federaation kanssa. Sopimuksen neljäs artikla sisältää myös sotilaallisen avunannon mahdollisuuden Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan 51. artiklan mukaisesti. . Samansisältöinen sopimus allekirjoitettiin samanaikaisesti myös Venäjän federaation ja Abhasian tasavallan kesken.

Tunnustaneet maat

YK:n jäsenvaltiot

Valtio	Tunnustuspäiväys	Diplomaattiset suhteiden solmiminen	Viitteet
Venäjä	26. elokuuta 2008	9. syyskuuta 2008
Nicaragua	5. syyskuuta 2008	14. huhtikuuta 2010	.
Venezuela	10. syyskuuta 2009	9. heinäkuuta 2010
Nauru	16. joulukuuta 2009	16. joulukuuta 2009
Syyria	29. toukokuuta 2018	22. heinäkuuta 2018

Muut valtiot

Valtio	Tunnustuspäiväys	Diplomaattiset suhteiden solmiminen
Transnistria	12. lokakuuta 1994
Abhasia	19. syyskuuta 2005	26.syyskuuta 2007
Artsakhin tasavalta	17. marraskuuta 2006
Saharan demokraattinen arabitasavalta	30. syyskuuta 2010

Tunnustuksen peruuttaneet valtiot

YK:n jäsenmaat

Valtio	Tunnustuspäiväys	Diplomaattiset suhteiden solmiminen	Diplomaattiset suhteet katkaistu
Tuvalu	19. syyskuuta 2011	19 . syyskuuta 2011	huhtikuu 2014,

Etelä-Ossetia jakautuu hallinnollisiin piireihin Neuvostoliiton aikaisen jaon mukaisesti:

• Akhalgorin piiri
• Dzaun piiri
• Tshinvalin piiri
• Znauyrin piiri

Etelä-Ossetian autonomian lakkauttamisen jälkeen Georgian hallussa olleita entisen autonomisen alueen osia hallittiin Gorista aina vuoden 2008 sotaan saakka, jossa Georgian armeija karkotettiin sen valvomilta alueilta Etelä-Ossetiassa.

Etelä-Ossetian talous perustuu maatalouteen. Suurin osa maan pelloista on keinokastelun varassa, ja tärkeimmät maataloustuotteet ovat vehnä, maissi, sokerijuurikas, hedelmät ja viinit. Maanviljelyn lisäksi harjoitetaan metsätaloutta ja karjankasvatusta. Alueen teollisuus on keskittynyt pääkaupungin Tskhinvalin ympäristöön.

1990-luvulla käydyn sodan seurauksena alueen talous on ollut vaikeuksissa ja työttömyys on noussut. Georgia on myös lopettanut sähköntoimituksen alueelle, mikä on pakottanut Etelä-Ossetian rakentamaan sähkökaapelin Pohjois-Ossetiaan. Talousongelmien lisäksi epävakaa poliittinen tilanne, tuhannet pakolaiset ja laiton ase- ja huumekauppa ovat saaneet alueen epävakaaksi. Etelä-Ossetian hallituksen kerrotaan saavan jopa kolmasosan budjetistaan Venäjälle kulkevan Roki-tunnelin tullimaksuista.

Etelä-Ossetia ei ole väestöllisesti yhtenäinen alue, vaan koostuu osseettien ja georgialaisten asuttamien kylien kokonaisuuksista – kaaressa suurimmaksi osaksi osseettien asuttaman Tskhinvalin ympärillä.

Etelä-Ossetian asukasluku on noin 70 000 (2004). Vuonna 1989 asukasluku oli 99 000. Tuolloin väestöstä oli osseetteja 66 prosenttia, georgialaisia 29 prosenttia, venäläisiä 2 prosenttia ja muita 3 prosenttia. Vuonna 1926 asukkaita oli 87 700, joista 69 % oli osseetteja ja loput pääasiassa georgialaisia. Suurin osa osseeteista on nykyään kristittyjä (mahd. 61 prosenttia), mutta alueella on myös suuri muslimivähemmistö.

Alueen väestö on ollut Neuvostoliiton vuoden 1989 väestönlaskennan mukaan 98 000, joista 65 000 on ollut etnisiä osseetteja ja 29 000 etnisiä georgialaisia. Neuvostoliiton vuoden 1974 väestölukujen mukaan alueella oli asunut 103 000 ihmistä. Sittemmin alueella arvioitiin olevan enää 70 000 asukasta.

Venäjän federaation ulkoministeriön tiedotteen mukaan Etelä-Ossetiassa asui vuonna 2012 enää yhteensä 51 572 henkeä, joista 28 664 asui Tskhinvalissa. Asukkaista 89,1 % olisi osseetteja, 8,9 % gruusialaisia, 1 % venäläisiä ja 1 % muita.

Täysin georgialaisia kyliä ovat Ardisi, Argvitsi, Atsriskhevi, Avnevi, Balaani, Beloti, Charebi, Chigoiani, Doretkari, Dzarchemi, Dzeglevi, Eloiani, Eredvi, Garubani, Ikoti, Kekhvi (osseetiksi Chekh), Kemerti, Khmidi, Korinta, Kurta, Kvemo Zonkari, Largvisi, Makhiareti, Monasteri, Mosabruni, Nakhidi, Nikozi, Nuli, Pkhvenisi, Sabarkleti, Sadzeguri Pirveli, Shulauri, Tamarasheni, Tohkhita, Tsikhisopeli, Vanati ja Zodekhi. Georgialaisia kyliä tai osittain georgialaisia kyliä ovat myös Ergneti

Vuonna 2008 käytyjen taistelujen aikana monet georgialaiset pakenivat Etelä-Ossetiasta muualle pyrkien pääasiassa Tbilisiin. Taistelujen jälkeen Venäjän armeija jäi alueelle muodostamaan turvallisuusvyöhykettä, jonka uloimpaan piiriin kuuluu georgialainen kylä Perevi . Ali, Hvenakotsa, Zariani, Karaleti, Šavšebi, Monasteri, Ikoti ja Gorodan kukkulat.

• Etelä-Ossetian konflikti
• Etelä-Ossetian sota 2008
• Venäjän ja Georgian rauhanturvaoperaatio Etelä-Ossetiassa

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Etelä-Ossetia Wiki Commonsissa

• Toivo Martikainen, 2014: Venäjän pelinappulat, mm. ”Etelä-Ossetia ja Abhasia ovat Venäjän suorassa kontrollissa. Venäläiset johtavat niin asevoimia, ministeriöitä kuin turvallisuuspalveluitakin” (Arkistoitu – Internet Archive) (ulkopolitiikka.fi)
• Georgia: a toponymic note concerning South Ossetia (pdf) 2007. pcgn.org.uk (archived via nationalarchives.gov.uk). Arkistoitu 2.4.2014. (englanniksi)
• Georgia: Avoiding war in South Ossetia (pdf) 26.11.2004. un.org. (englanniksi)