Arktis: Maapallon pohjoisimmat alueet

Tavallisesti arktiseen alueeseen katsotaan kuuluvan pohjoisnapaa ympäröivä Pohjoinen jäämeri ja osia Kanadasta, Grönlannista, Venäjästä, Alaskasta ja Pohjoismaista. Arktinen alue on monenkirjava kokonaisuus aavasta lumilakeudesta vihreään tundraan, jäiseen mereen ja korkeisiin vuorenhuippuihin. Alueen alkuperäisväestö on sopeutunut kylmään ilmaan, ikiroutaan ja valon vaihteluun.

Arktisella alueella sijaitsee mittavia vielä suhteellisen käyttämättömiä luonnonvaroja, kuten metsiä, kaloja, riistaa sekä mineraaleja. Venäjän arktisella alueella on maailman suurimmat käyttämättömät öljy- ja kaasuvarannot, joihin maailman energiateollisuuden kiinnostus on kohdistunut. Arktisen alueen merkitys matkailun kannalta on kasvamassa.

Arktiksen nimi tulee kreikan kielen sanasta άρκτος, árktos, joka tarkoittaa karhua.

 

Arktisen alueen eteläraja voidaan määritellä useilla eri tavoilla. Jotkin rajauksista ovat ajallisesti vaihtelevampia kuin toiset.

• Auringon säteilyn mukaan arktista aluetta rajaa pohjoinen napapiiri (66° 33’N).
• Lämpötilan mukaan arktisiksi määritellään alueet, joiden lämpimimmän kuukauden keskilämpötila ei ylitä +10 °C, eli alueet jotka ovat +10 °C isotermin pohjoispuolella.
• Metsänrajan mukaan määriteltynä arktinen alue alkaa vaihettumisvyöhykkeestä metsän ja pohjoisen puuttoman tundran välillä. Arktiselta alueelta etelään olevaa aluetta kutsutaan subarktiseksi alueeksi, johon Pohjois-Suomikin kuuluu.
• Jatkuvan ikiroudan rajaa voidaan pitää arktisen alueen rajana.
• Merialueilla arktisen alueen raja määritellään meren talvisen jääpeitteen keston perusteella.
• Kulttuurisena alueena arktinen alue kattaa pohjoisten alkuperäiskansojen kotiseudut.
• Poliittisia rajauksia on erilaisia sen mukaan, minkä tahon tai keiden yhteistyötä ne palvelevat. Esimerkiksi kansainvälisessä yhteistyössä Suomen arktinen alue on rajattu napapiirin pohjoispuoliseksi osaksi entistä Lapin lääniä. Yksi arktisen alueen paljon käytetty rajaus on CAFF:n (Arktinen kasvillisuuden ja eläimistön suojeluohjelma) rajaus.

Arktisesta alueesta noin 40 prosenttia (13,4 milj. km²) on maa-aluetta ja 60 prosenttia merta (noin 20 milj. km²).

Arktiksen maa-alueisiin kuuluvat Pohjoisen jäämeren saaret ja merta ympäröivät maat. Suppeimmissa määritelmissä alueeseen luetaan mantereelta Venäjän pohjoisrannikko sekä Alaskan ja Kanadan pohjoisosat. Laajemmissa määritelmissä Arktikseen luetaan joskus myös Fennoskandian pohjoisosat ja Islanti.

Arktiksen suurimpia saaria ovat Grönlanti, Kanadan arktiset saaret, Huippuvuoret ja Jan Mayen sekä Venäjän pohjoispuoliset saaret, kuten Novaja Zemlja, Frans Joosefin maa, Severnaja Zemlja, Uuden-Siperian saaret ja Wrangelinsaari.

Pohjois-Alaskassa Brooksin vuoriketju muodostaa Artiksen etelärajan ja samalla metsärajan. Sen pohjoispuolella on alankoa, jossa joet laskevat Pohjoiseen jäämereen. Pohjois-Kanadan arktinen alue on alavampaa kuin Alaska. Järviä ja jokisuistoja on paljon. Suurin joki on Mackenzie. Kanadan arktisessa saaristossa on 14 suurta saarta, joista suurin on Baffininsaari. Grönlannin keskiosia peittää suuri mannerjäätikkö, mutta rannikkoja lämmittävät merivirrat. Korkein vuori on Gunnbjørn, 3 700 metriä. Venäjän arktinen alue on pääasiassa alavaa maata, jota halkoo pohjois–eteläsuuntainen Uralvuoristo.

Maa-alueen kallioperä vaihtelee Kanadan, Grönlannin ja Fennoskandian vanhoista peruskalliokilvistä nuorempiin sedimenttikivien alueisiin ja edelleen vulkaanisesti aktiivisiin alueisiin Islannissa, Jan Mayenin saarella ja Aleuttien saarijonossa. Suuri osa jäättömistä alueista on ikiroudassa.

 

Kesällä aurinko paistaa napapiirin pohjoispuolella vuorokauden ympäri, vaikkakin aina matalalta. Talvella on kaamos, jolloin Aurinko pysyttelee näkymättömissä ja on pimeää. Auringon pienen kulman vuoksi Pohjoisnapa saa koko vuoden aikana vain 60 prosenttia päiväntasaajan saamasta auringonsäteilystä. Koska Arktiksella on tämän lisäksi valkoisen lumen johdosta suuri albedo eli auringonsäteilyn heijastussuhde, Arktis on kylmä paikka. Kylmintä on sisämaassa, etenkin Grönlannin sisäosissa, missä on mitattu −66 astetta. Meren lauhduttavan vaikutuksen vuoksi Arktis ei kuitenkaan ole yhtä kylmä kuin Antarktis. Lämpötilat vaihtelevat huomattavasti alueittain, ja koko Arktiksen keskilämpötila on kesällä +9 astetta ja talvella −30 astetta. Yhden vuorokauden sisällä lämpötila ei vaihtele kovin paljoa.

Arktiksella sataa vain vähän, sillä navoilla on laskevat ilmavirtaukset. Mitä pohjoisemmaksi mennään, sitä kuivempaa on. Kanadan arktiset saaret saavat alle 100 millimetriä sadetta vuosittain. Arktiksen muut keskiosat saavat sadetta noin 200 millimetriä vuosittain. Sateisinta on Itä-Kanadassa ja Grönlannin eteläkärjessä, missä vuotuinen sademäärä on noin 1 200 millimetriä. Eniten sataa meren lähellä. Keväisin on kaikkein kuivinta. Sade tulee usein lumena, ja monella seudulla lumi peittää maan suurimman osan aikaa vuodessa. Pohjoisen jäämeren kattaa vuosittain noin kahdeksan miljoonan neliökilometrin laajuinen merijää. Laajimmillaan, maaliskuusta toukokuulle, jää peittää noin 15 miljoonaa neliökilometriä.

Arktiksen tuulet vaihtelevat alueittain. Yleissääntö on, että tuuli puhaltaa Arktiksen keskiosista Kanadaa kohti. Talvella tuuli puhaltaa Atlanttia kohti. Kesällä Grönlannissa ja Venäjällä tuulee etelästä kohti pohjoista. Tuulisinta on Pohjois-Atlantilla ja tyynintä Arktiksen keskiosissa sekä osissa Kanadaa. Tuuli aiheuttaa usein lumimyrskyjä.

Arktisella taivaalla näkyy revontulia ja muita Auringon aiheuttamia ilmiöitä.

 

Arktiksen eteläpuolella suuria alueita peittää pohjoinen havumetsävyöhyke, joskin joissain Arktiksen rajauksissa havumetsävyöhyke määritellään kuuluvaksi subarktiseen alueeseen. Havumetsän pohjoispuolella alkaa puuton tundra, jonka alla maa on ikiroudassa. Järviä ja soita on runsaasti. Tundran pohjoispuolella on kuivaa ja karua kylmyysaavikkoa, johon kuuluvat monet Pohjoisen jäämeren saaret sekä pieniä osia mantereesta.

Kylmyys ja valon määrän suuri vaihtelu ovat arktisen alueen luonnon perustekijöitä. Alueella asuvat ja osan vuodesta oleskelevat ihmiset, eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet tavalla tai toisella kylmään. Kasvimaailma on lepotilassa kylmimmän ja pimeän vuodenajan. Biologinen toiminta on hidasta tai pysähdyksissä kesän tehokasta jaksoa lukuun ottamatta.

Kasvit ovat sopeutuneet ympäristöön, jota määrittävät:

• Ankarat olosuhteet: kasvua rajoittavat muun muassa lyhyt kasvukausi, alhaiset lämpötilat, niukkaravinteisuus ja kuivuus.
• Kausivaihtelu: talvi on pitkä, kylmä ja pimeä, kun taas kesä on lyhyt mutta valoisa. Kasvukauden valoisuus kompensoi sen lyhyyttä.
• Oikullisuus: kasvukauden keskilämpötilat vaihtelevat enemmän pohjoisessa kuin etelässä, erityisen suuria erot ovat loppukeväällä ja -kesällä.

Eläimistä muuttolinnut lentävät talveksi etelään. Nisäkkäillä on paksu rasvakerros ja karvapeite kylmää vastaan. Jotkin nisäkkäät vaipuvat talviuneen.

Arktisella alueella kasvaa noin 2 200 putkilokasvilajia, mikä on alle yksi prosentti kaikista tunnetuista putkilokasvilajeista. Niistä 106 kasvaa ainoastaan arktisella alueella.

 

Arktisella alueella elää noin 22 000 – 31 000 jääkarhua. Muita nisäkkäitä ovat esimerkiksi naali, mursu, maitovalas, grönlanninvalas ja sarvivalas.

Arktisella alueella puurajan yläpuolella pesii noin 250 lintulajia. Kylmään ilmastoon hyvin sopeutunut tunturipöllö pesii koko arktisella alueella. Lunni on arktinen merilintu.

Vertaimevät hyönteiset kuten hyttyset ovat erittäin monilukuisia, ja ne vaivaavat ankarasti nisäkkäitä ja lintuja. Myös muita hyönteisiä esiintyy, kuten kärpäsiä, perhosia ja kimalaisia.

Arktisella alueella luonnonsuojelualueet kattavat noin 14 prosenttia alueen kokonaisalasta (2 milj. km²) (Conservation of Arctic Flora and Fauna 1996) ja Lapin maakunnan pinta-alasta noin 30 prosenttia (noin 35 000 km²) kuuluu jonkinasteisen suojelun piiriin.

 

Arktisella alueella asuu yhteensä noin neljä miljoonaa ihmistä, joista kaksi kolmasosaa taajamissa ja kaupungeissa. Ihmisiä asuu kahdeksan valtion alueella: Kanadassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Islannissa ja Tanskalle kuuluvassa Grönlannissa. Suurin kaupunki on Venäjän Murmansk. Erityisen harvaan asuttuja alueita ovat etenkin Kanadan ja Venäjän pohjoisosat sekä Grönlanti.

Kaikista alueen asukkaista alkuperäiskansoihin kuuluu yksi kymmenesosa vuoden 2015 arvion mukaan. Alkuperäisväestön osuus vaihtelee alueittain muutamasta prosentista lähes sataan prosenttiin. Esimerkiksi Alaskassa alkuperäisväestöä on noin 15 prosenttia koko väestöstä ja Kanadan arktisella alueella osuus on hiukan yli 50 prosenttia.

Alkuperäiskansoja ovat lännestä itään lukien Pohjois-Euroopassa saamelaiset, Venäjällä komit, nenetsit, hantit, mansit, nganasanit, dolgaanit, evenkit, jakuutit, eveenit ja tšuktšit, Alaskassa aleutit, jupikit ja inuitit (iñupiat), Kanadassa inuitit (inuvialuit) ja Grönlannissa inuitit (kalaallit). Eskimokieliä puhuvia inuiteja ja jupikeja kutsutaan yhteisnimityksellä eskimot.

Joillain alueilla perinteiset elintavat ovat yhä arkipäivää, ja ruoka ja muut tarpeet hankitaan luonnosta. Toisilla seuduilla elämäntapa muistuttaa yhä enemmän muuta länsimaista elämää: ravinto hankitaan kaupasta, viihteeksi käyvät videot, eikä luonnonvarojen hyödyntäminen ole yhtä kestävällä pohjalla kuin aiemmin.

Arktisilta meriltä pyydetään 28 prosenttia maailman kaupallisesta kalansaaliista. Alueella on neljännes maailman öljy- ja kaasuvaroista. Arktisella ympäristöllä on maailmanlaajuista merkitystä, koska alueen ilmastolla on ilma- ja merivirtojen kautta vaikutusta koko maapallon ilmastoon. Elämälle välttämättömän makeanveden varannoista suurin osa on sitoutuneena jäätiköiksi napa-alueille.

Yhdentyvä maailmantalous, ilmastonmuutos sekä saastuminen aiheuttavat uhkia arktiselle alueelle. Toisaalta taloudellinen kehitys avaa uusia mahdollisuuksia alueen asukkaille.

Tutkijat varoittavat öljy- ja kaasutuotannon saastuttamisriskistä arktisilla alueilla. Öljy- ja kaasutuotanto vaurioittaa maanpintaa ja pirstoo luontotyyppejä, ja öljypäästöt likaavat eliöstöä ja rannikoita.

Arktinen alue on mukana ilman ja veden kierroissa maapallolla. Ihmisen aikaansaamia ympäristömyrkkyjä tavataan arktisen alueen perukoilta ja ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi näiden alueiden kiertokulkuihin. Äärialueilla voidaan myös tutkia ihmisen vaikutuksen laajuutta ja voidaan yrittää ennustaa muutosten suuntaa ja vakavuutta.

Arktisella alueella eloperäisen aineksen hajoaminen on hyvin hidasta, ja siksi esimerkiksi maaperän rikkoutumisen jäljet näkyvät maastossa pitkään. Ihmiset tuomat ja hylkäämät rakenteet ja jätteet säilyvät maisemassa vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Kokonaan toisen mittakaavan muutoksista on kyse puhuttaessa ilman lämpenemisestä, ikiroudan sulamisesta, jäätikköjen koon muutoksista, UV-säteilyn lisääntymisestä tai otsonikadosta.

Ihmistoiminta on vaikuttanut arktiseen luontoon aikaisempinakin vuosisatoina merkittävästi esimerkiksi tuhoamalla puustoa äärialueilta, joissa uusiutuminen on hidasta tai sitä ei tapahdu. Ylikalastus ja -metsästys tuhosivat tai melkein tuhosivat sukupuuttoon monia lajeja jo satoja vuosia sitten. Kaivostoiminta on jättänyt hyvin hitaasti häviäviä jälkiä pohjoiseen luontoon. Hylätyt tukikohdat näkyvät maisemassa pitkään, koska hajotustoiminta on niin hidasta eikä rakenteita ole useinkaan vaivauduttu korjaamaan pois. Ihmiset tuomat ja hylkäämät rakenteet ja jätteet säilyvät maisemassa vuosikymmeniä ellei vuosisatoja. Alkuperäisasukkaat ovat usein eläneet pienemmissä yhteisöissä, eivätkä haitalliset vaikutukset ympäristöön ole olleet niin laajoja. Alkuperäisasukkaat ovat myös olleet riippuvaisia esimerkiksi saaliista ravintona – ei ole esimerkiksi ollut varaa metsästää vain turkisten vuoksi.

Nykyisin ympäristöä uhkaavat tekijät ovat muuttuneet yhä laaja-alaisemmiksi. Arktinen alue on mukana maapallon ilman ja veden kierroissa. Ihmisen aikaansaamia ympäristömyrkkyjä tavataan arktisen alueen perukoilta ja ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi näiden alueiden kiertokulkuihin. Esimerkiksi ilmaston lämpenemisen myötä mahdollisesti sulava ikirouta vapauttaisi ilmakehään pois kierrosta ollutta hiilidioksidia, mikä edelleen saattaisi lisätä lämpenemistä. Juuri äärialueilla myös tutkitaan jäätiköiden koon muuttumisen vaikutuksia ilmastoon ja yritetään arvioida tulevaisuuden malleja, muun muassa ympäristömuutosten suuntaa ja vakavuutta.

• Arktisen alueen kutistuminen
• Antarktis
• Arktisten alueiden historia
• Arktinen yhteistyö

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

• Sage, Bryan L.: The Arctic & Its Wildlife. Facts on File, 1986. ISBN 0816010838.
• Sale, Richard: A Complete Guide to Arctic Wildlife. Firefly Books, 2006. ISBN 9781554071784.
• Conservation of Arctic Flora and Fauna (CAFF) 1996. Proposed Protected Areas in the Circumpolar Arctic 1996. CAFF Habitat Conservation Report No. 2. Summary [1]
• Arctic Flora and Fauna, status and conservation (CAFF) 2001. Edita, Helsinki. ISBN 9979-9476-5-9.
• Arctic Biodiversity Assessment (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet

• Huikari, Olavi: Arktisten metsien kasvun ihme. Helsinki: Terra Cognita, 1998. ISBN 952-5202-21-6.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arktis Wiki Commonsissa

• Norjan Polaari-instituutin kartta Arktiksen rajoista (pdf, 2008) (polarhistorie.no)
• Kukkiva Arktis