Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Wikimedia-luetteloartikkeli

Tämä artikkeli on luettelo Ruotsin kaupungeista eli niistä Ruotsin nykyisten rajojen sisällä sijaitsevista paikkakunnista, joilla on ollut kaupunginoikeudet tai joista on nimellisesti tullut kaupunkeja ilman kaupunginoikeuksien myöntämistä.

Artikkeliin on otettu myös paikkakuntia, jotka ovat menettäneet kaupunginoikeutensa ennen vuoden 1862 kunnallislakien säätämistä. Yleensä tällaisia paikkakuntia ei katsotakaan kaupungeiksi, joten ne on lueteltu erikseen artikkelin lopussa. Kaupunkien määrä Ruotsissa oli enimmillään 133 kappaletta vuosien 1951 (Säfflestä tuli kaupunki) ja 1967 (Öregrund liitettiin Östhammariin) välillä.

Vuoden 1971 kuntauudistuksen myötä kaupunkinimitys jäi pois käytöstä. Kuitenkin Boråsin, Göteborgin, Haaparannan, Helsingborgin, Landskronan, Lidingön, Malmön, Mölndalin, Solnan, Sundbybergin, Trollhättanin, Tukholman, Vaxholmin ja Västeråsin kunnat ovat uudelleen alkaneet käyttää kaupunkinimitystä.

Seuraavassa luettelossa on ensimmäisenä kaupungin vaakuna ja sitten kaupungin nimi. Kolmannessa ja neljännessä sarakkeessa on mainittu kunta ja lääni, jonka alueella kaupunki nykyään sijaitsee. Niiden jälkeen on mainittu kaupungin perustamisvuosi tai perustamisvuodet ja viimeisenä on sarake huomautuksia varten. Artikkelin lopussa on kartta Ruotsin kaupungeista vuosina 1951–1966, ja sen jälkeen vielä kartta ennen vuotta 1862 lakkautetuista Ruotsin kaupungeista.

Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen

Seuraavassa luettelossa ovat vuoden 1862 kunnallislakien säätämisen jälkeen kaupunkeina olevat paikkakunnat. Skanör ja Falsterbo (molempien perustamisajankohta tuntematon) on laskettu vuodesta 1754 yhdeksi kaupungiksi nimeltään Skanör med Falsterbo, joten se on otettu tähän luetteloon vain kerran. Öregrund liitettiin Östhammarin kaupunkiin vuonna 1967 ja oli siten ainoa kaupunkikunta, joka lakkautettiin ennen vuotta 1971.

Vaakuna Kaupunki Nykyinen kunta Lääni Kaupunkina vuodesta
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Alingsås Alingsåsin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
1619
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Arboga Arbogan kunta Västmanlandin lääni 1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Arvika Arvikan kunta Värmlannin lääni 1911
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Askersund Askersundin kunta Örebron lääni 1643
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Avesta Avestan kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) 1641–1686 ja uudelleen 1919
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Boden Bodenin kunta Norrbottenin lääni 1919
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Bollnäs Bollnäsin kunta Gävleborgin lääni 1942
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Borgholm Borgholmin kunta Kalmarin lääni 1816
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Borlänge Borlängen kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) 1944
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Borås Boråsin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
1622
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Djursholm Danderydin kunta Tukholman lääni 1914
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Eksjö Eksjön kunta Jönköpingin lääni ennen 1440
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Enköping Enköpingin kunta Uppsalan lääni noin 1300
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Eskilstuna Eskilstunan kunta Södermanlandin lääni 1659
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Eslöv Eslövin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) 1911
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Fagersta Fagerstan kunta Västmanlandin lääni 1944
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Falkenberg Falkenbergin kunta Hallandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Falköping Falköpingin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Falun Falunin kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) 1641
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Filipstad Filipstadin kunta Värmlannin lääni 1611–1695 ja uudelleen 1835
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Flen Flenin kunta Södermanlandin lääni 1949
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Gränna Jönköpingin kunta Jönköpingin lääni 1652
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Gävle Gävlen kunta Gävleborgin lääni 1300-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Göteborg Göteborgin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
1619
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Haaparanta (ruots. Haparanda) Haaparannan kunta Norrbottenin lääni 1842
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Hagfors Hagforsin kunta Värmlannin lääni 1950
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Halmstad Halmstadin kunta Hallandin lääni 1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Hedemora Hedemoran kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) ennen 1414
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Helsingborg Helsingborgin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Hjo Hjon kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Hudiksvall Hudiksvallin kunta Gävleborgin lääni 1582
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Huskvarna Jönköpingin kunta Jönköpingin lääni 1911
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Härnösand Härnösandin kunta Västernorrlandin lääni 1585
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Hässleholm Hässleholmin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Kristianstadin lääni) 1914
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Höganäs Höganäsin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) 1936
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Jönköping Jönköpingin kunta Jönköpingin lääni 1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kalmar Kalmarin kunta Kalmarin lääni 1100-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Karlshamn Karlshamnin kunta Blekingen lääni 1664
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Karlskoga Karlskogan kunta Örebron lääni 1940
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Karlskrona Karlskronan kunta Blekingen lääni 1680
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Karlstad Karlstadin kunta Värmlannin lääni 1584
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Katrineholm Katrineholmin kunta Södermanlandin lääni 1917
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kiiruna (ruots. Kiruna) Kiirunan kunta Norrbottenin lääni 1948
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kramfors Kramforsin kunta Västernorrlandin lääni 1947
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kristianstad Kristianstadin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Kristianstadin lääni) 1622
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kristinehamn Kristinehamnin kunta Värmlannin lääni 1642
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kumla Kumlan kunta Örebron lääni 1942
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kungsbacka Kungsbackan kunta Hallandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Kungälv Kungälvin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Köping Köpingin kunta Västmanlandin lääni ennen 1474
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Laholm Laholmin kunta Hallandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Landskrona Landskronan kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) 1413
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lidingö Lidingön kunta Tukholman lääni 1926
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lidköping Lidköpingin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lindesberg Lindesbergin kunta Örebron lääni 1643
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Linköping Linköpingin kunta Itä-Götanmaan lääni 1100-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ljungby Ljungbyn kunta Kronobergin lääni 1936
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ludvika Ludvikan kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) 1919
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lund Lundin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) noin 1000
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Luulaja (ruots. Luleå) Luulajan kunta Norrbottenin lääni 1621
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lycksele Lyckselen kunta Västerbottenin lääni 1946
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Lysekil Lysekilin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
1903
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Malmö Malmön kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) noin 1250
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Mariefred Strängnäsin kunta ja Södertäljen kuntaselvennä Södermanlandin lääni ja Tukholman lääniselvennä 1605
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Mariestad Mariestadin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
1583
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Marstrand Kungälvin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Mjölby Mjölbyn kunta Itä-Götanmaan lääni 1920
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Motala Motalan kunta Itä-Götanmaan lääni 1881
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Mölndal Mölndalin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
1922
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nacka Nackan kunta Tukholman lääni 1949
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nora Noran kunta Örebron lääni 1643
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Norrköping Norrköpingin kunta Itä-Götanmaan lääni ennen 1384
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Norrtälje Norrtäljen kunta Tukholman lääni 1622
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nybro Nybron kunta Kalmarin lääni 1932
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nyköping Nyköpingin kunta Södermanlandin lääni noin 1250
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nynäshamn Nynäshamnin kunta Tukholman lääni 1946
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Nässjö Nässjön kunta Jönköpingin lääni 1914
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Oskarshamn Oskarshamnin kunta Kalmarin lääni 1856
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Oxelösund Oxelösundin kunta Södermanlandin lääni 1950
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Piitime (ruots. Piteå) Piitimen kunta Norrbottenin lääni 1621
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ronneby Ronnebyn kunta Blekingen lääni 1200-luku–1680 ja uudelleen 1882
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sala Salan kunta Västmanlandin lääni 1624
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sandviken Sandvikenin kunta Gävleborgin lääni 1943
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sigtuna Sigtunan kunta Tukholman lääni noin 1000
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Simrishamn Simrishamnin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Kristianstadin lääni) tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Skanör med Falsterbo Vellingen kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) 1754lähde?
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Skara Skaran kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Skellefteå Skellefteån kunta Västerbottenin lääni 1845
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Skänninge Mjölbyn kunta Itä-Götanmaan lääni noin 1200
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Skövde Skövden kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
ennen 1413
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sollefteå Sollefteån kunta Västernorrlandin lääni 1917
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Solna Solnan kunta Tukholman lääni 1943
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Strängnäs Strängnäsin kunta Södermanlandin lääni ennen 1336
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Strömstad Strömstadin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
1672
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sundbyberg Sundbybergin kunta Tukholman lääni 1927
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sundsvall Sundsvallin kunta Västernorrlandin lääni 1624
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Säffle Säfflen kunta Värmlannin lääni 1951
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Säter Säterin kunta Taalainmaan lääni (ent. Kopparbergin lääni) 1642
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sävsjö Sävsjön kunta Jönköpingin lääni 1947
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Söderhamn Söderhamnin kunta Gävleborgin lääni 1620
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Söderköping Söderköpingin kunta Itä-Götanmaan lääni 1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Södertälje Södertäljen kunta Tukholman lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Sölvesborg Sölvesborgin kunta Blekingen lääni ennen 1445–1654 ja uudelleen 1835
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Tidaholm Tidaholmin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Skaraborgin lääni)
1910
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Torshälla Eskilstunan kunta Södermanlandin lääni ennen 1317
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Tranås Tranåsin kunta Jönköpingin lääni 1919
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Trelleborg Trelleborgin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) 1867
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Trollhättan Trollhättanin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
1916
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Trosa Trosan kunta Södermanlandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Tukholma (ruots. Stockholm) Tukholman kunta Tukholman lääni
(vuoteen 1967 Överståthållarämbetet)
noin 1250
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Uddevalla Uddevallan kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Göteborgin ja Bohusin lääni)
ennen 1498
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ulricehamn Ulricehamnin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Uppsala Uppsalan kunta Uppsalan lääni viimeisintään 1300
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Uumaja (ruots. Umeå) Uumajan kunta Västerbottenin lääni 1588, uudelleen 1622
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Vadstena Vadstenan kunta Itä-Götanmaan lääni 1400
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Varberg Varbergin kunta Hallandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Vaxholm Vaxholmin kunta Tukholman lääni 1652
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Vetlanda Vetlandan kunta Jönköpingin lääni 1920
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Vimmerby Vimmerbyn kunta Kalmarin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Visby Gotlannin kunta Gotlannin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Vänersborg Vänersborgin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
1642
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Värnamo Värnamon kunta Jönköpingin lääni 1920
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Västervik Västervikin kunta Kalmarin lääni ennen 1275
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Västerås Västeråsin kunta Västmanlandin lääni tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Växjö Växjön kunta Kronobergin lääni ennen 1342
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ystad Ystadin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Malmöhusin lääni) tuntematon
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Åmål Åmålin kunta Länsi-Götanmaan lääni
(vuoteen 1997 Älvsborgin lääni)
1643
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Ängelholm Ängelholmin kunta Skånen lääni (vuoteen 1996 Kristianstadin lääni) ennen 1516
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Örebro Örebron kunta Örebron lääni 1200-luku
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Öregrund Östhammarin kunta Uppsalan lääni 1491–1966
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Örnsköldsvik Örnsköldsvikin kunta Västernorrlandin lääni 1894
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Östersund Östersundin kunta Jämtlandin lääni 1786
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta  Östhammar Östhammarin kunta Uppsalan lääni 1368

Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862

Näitä kaupunkina olleita paikkakuntia ei yleensä lasketa kaupungeiksi, koska ne eivät olleet kaupunkeina vuosina 1862–1951, jolloin vuonna 1862 säädetyt kunnallislait olivat voimassa.

Kaupunki Kunta Lääni Kaupunkina vuodesta Huomautuksia
Avaskär Karlskronan kunta Blekingen lääni 1350
Båstad Båstadin kunta Skånen lääni 1462–1664
Elleholm Karlshamnin kunta Blekingen lääni 1450–1600
Kristianopel Karlskronan kunta Blekingen lääni 1600
Lomma Lomman kunta Skånen lääni 1100-luku–1230 kaupunkina vain tanskalaisajalla
Luntertun Ängelholmin kunta Skånen lääni 1470–1516 osa Ängelholmin taajamaa, kaupunkina vain tanskalaisajalla
Lyckå Karlskronan kunta Blekingen lääni
Lödöse Lilla Edetin kunta Länsi-Götanmaan lääni 1000-luku–1526 ja 1586–1646
Tommarp Simrishamnin kunta Skånen lääni 1000-luku–1537
Kristianstadin kunta Skånen lääni ennen 1250-lukua–1617 kaupunki vain tanskalaisajalla
Åhus Kristianstadin kunta Skånen lääni 1326–1617 kaupunki vain tanskalaisajalla

Sijaintikartta

Seuraava kartta kuvaa Ruotsin 133 kaupungin sijaintia vuosien 1951 ja 1967 välillä.

Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Ruotsin kaupungit vuosina 1951–1966 (klikattava kartta)

Sijaintikartta ennen vuotta 1862 lakkautetuista kaupungeista

Seuraava kartta kuvaa Ruotsissa ennen vuoden 1862 kunnallislakien voimaan astumista sijainneita kaupunkeja. Näitä kaupunkeja ei yleensä lasketa kaupungeiksi Ruotsissa, eivätkä ne välttämättä ole olleet samanaikaisesti olemassa. Osa niistä on ollut myöhemmin kauppaloita.

Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Avaskär
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Elleholm
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Luntertun
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Lyckå
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Tommarp
Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Ruotsin ennen vuotta 1862 lakkautetut kaupungit (klikattava kartta)

Lähteet

Aiheesta muualla

Luettelo Ruotsin Kaupungeista: Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeen, Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862, Sijaintikartta 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Lista över städer i Sverige

Tags:

Luettelo Ruotsin Kaupungeista Ruotsin kaupungit vuoden 1862 jälkeenLuettelo Ruotsin Kaupungeista Ruotsin kaupunkeja ennen vuotta 1862Luettelo Ruotsin Kaupungeista SijaintikarttaLuettelo Ruotsin Kaupungeista Sijaintikartta ennen vuotta 1862 lakkautetuista kaupungeistaLuettelo Ruotsin Kaupungeista LähteetLuettelo Ruotsin Kaupungeista Aiheesta muuallaLuettelo Ruotsin KaupungeistaKaupunginoikeudetRuotsiSäffleÖregrundÖsthammar

🔥 Trending searches on Wiki Suomi:

Jennifer PanBupropioniOrtodoksinen kirkkoMika MuranenSadepilvien kylväminenFilippiinitLuettelo hätäkeskuksen tehtäväluokistaKontiainenWaldemar BeckerRiikka SallinenMikael AgricolaKreikkaBulgariaPentti SaarikoskiEero JärnefeltLaulurastasStormy DanielsYhdistynyt kuningaskuntaKungfutselaisuusPorvooPentti ViljanenKyynäräLitiumMeksikoSuomen kieliTelkkäTekoälyTommi RinneJoalin LoukamaaKotipizzaRyhmä HauItävalta-UnkariAndrew TateKuolemanrangaistusOke TuuriJohnny DeppMetroseksuaaliYleisradioMark RothkoLuettelo suomalaisten näyttelijöiden äänirooleista M–QRuotsiKuoreKosovoO. J. SimpsonVesantoSuomen kielen aakkosetBørsenYrjö Koskinen Yrjö-KoskinenAurinkokuntaRisto RytiVihreä liittoVappuLaukon kartanoEurooppaUzbekistanJethro RostedtSiiratNiko SaarinenMiko BergbomCarles PuigdemontPerussuomalaisetArsenal FCAfrikkaSuomen maakunnatToinen tuleminen (televisiosarja)Aku HirviniemiRooman valtakuntaKiinan muuriPirunpelto (televisiosarja)AtomirottaNatsi-SaksaEgyptiShakkiSari MultalaHelsingin metroNotre-Damen katedraaliAntti LindtmanNeiturin kanavaKeskihajonta🡆 More