Kirahvi: Nisäkäslaji

Se on korkein maanisäkäs.

Kirahvi
Uhanalaisuusluokitus
Vaarantunut
Tieteellinen luokittelu
Domeeni:	Aitotumaiset Eucarya
Kunta:	Eläinkunta Animalia
Pääjakso:	Selkäjänteiset Chordata
Alajakso:	Selkärankaiset Vertebrata
Luokka:	Nisäkkäät Mammalia
Lahko:	Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo:	Kirahvieläimet Giraffidae
Suku:	Giraffa
Laji:	camelopardalis
Kaksiosainen nimi
Giraffa camelopardalis (Linnaeus, 1758)
Kirahvin levinneisyys
Alalajit
Angolankirahvi (G. c. angolensis) Eteläafrikankirahvi (G. c. giraffa) Kordofankirahvi (G. c. antiquorum) Länsiafrikankirahvi (G. c. peralta) Masaikirahvi (G. c. tippelskirchi) Nubiankirahvi (G. c. camelopardalis) Rothschildinkirahvi (G. c. rothschildi) Thornicroftinkirahvi (G. c. thornicrofti) Verkkokirahvi (G. c. reticulata)
Katso myös
Kirahvi Wikispeciesissä   Kirahvi Commonsissa
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK

Erään käsityksen mukaan kirahvi on yksi laji, joka jakautuu yhdeksään alalajiin. Toisen käsityksen mukaan kirahvipopulaatioiden geneettiset erot ovat niin suuret, että kyse on kolmesta tai neljästä eri lajista.

Kirahvin nimen useimmissa kielissä on arveltu tulevan eläimen egyptinkielisestä nimestä sr (muinaiset egyptiläiset eivät kirjoittaneet vokaaleja), joka puolestaan on otettu etiopialaisesta sanasta zarat, ‘ennustaa’. Arabiaksi kirahvi on siraf. Suomenkin kielessä kirahvia kutsuttiin vielä 1900-luvun alkupuolella ensisijaisesti sirahviksi, kunnes alkukirjaimeksi vakiintui 1960-luvulla sanan yleistä eurooppalaista g-alkuista kirjoitusmuotoa vastaava k.

Kirahvin tieteellinen lajinimi camelopardalis on kreikkaa ja tarkoittaa kamelileopardia, millä viitataan kirahvin ulkonäköön. Nimeä käytettiin jo Septuagintassa 200-luvulla eaa.

Kirahvi on korkein nykyisin elävä maaeläin ja yhdeksänneksi painavin. Aikuiset uroskirahvit kasvavat jopa 5,5 metrin korkuisiksi ja naaraat 4,3 metrin korkuisiksi. Uroskirahvi voi painaa jopa 1 360 kilogrammaa ja naaras 680 kilogrammaa.

Kirahvilla on noin 1,8 metrin pituinen kaula ja samanpituiset jalat. Kaulanikamia on seitsemän kuten muillakin nisäkkäillä, ja niiden pituus on noin 40 senttimetriä. Selkä viettää jyrkästi taaksepäin.

Kirahvin pää on peräti kaksi metriä sydämen yläpuolella ja jalat niin ikään kaukana sydämestä. Kirahvin sydän ei kuitenkaan ole erityisen suuri, vaan se saa verenpaineensa riittävän korkeaksi voimakkaalla sykkeellä.

Kirahvin pää on kiilamainen. Sekä uroksella että naaraalla on pysyvät, muodoltaan tappimaiset nahkapeitteiset sarvet. Naaraan sarvet ovat pienemmät kuin uroksella. Uroskirahvilla on lisäksi kolmas sarvi keskellä otsaa.

Kirahvin silmät ovat suuret, vinot ja pitkien, tuuheiden ripsien suojaamat. Kirahvin näköaisti on hyvin tarkka, ja sillä on dikromaattinen värinäkö.

Kirahvin turkissa on vaalealla pohjalla erikokoisia ja -muotoisia läiskiä, joiden väri vaihtelee oranssista lähes mustaan. Harvinaisempina värivaihtoehtoina esiintyvät myös kirkkaan oranssi ja harmaa. Jokaisen yksilön kuviointi on erilainen.

Kirahvin kieli on juuresta vaaleanpunainen ja muuttuu kärkeä kohden mustaksi tai tumman siniseksi. Kielen värin on arvioitu suojaavan auringolta.

Kirahvi on kasvinsyöjä, joka syö lehtiä, oksia, hedelmiä, siemeniä ja muita kasvinosia. Se yltää korkealle puiden latvuksiin. Kirahvi voi olla juomatta monta viikkoa kerrallaan, sillä se saa tarvitsemansa nesteen ruoastaan.

Kirahvit elävät yksikseen tai pieninä ryhminä. Useimmiten ne kuljeskelevat 5–6 yksilön kokoisina ryhminä, joiden kokoonpano vaihtuu jatkuvasti, sillä ne eivät ole varsinaisesti laumoja. Ryhmän jäsenillä on keskinäinen arvojärjestys, ja johtajana toimii täysikasvuinen uros. Yksinäiset kirahvit elävät metsissä, joissa niitä on vaikea havaita, kun taas tasangoilla on turvallisempaa kokoontua ryhmäksi.

Kirahvi liikkuu vain joko tasakäynnillä tai laukkaamalla, eikä se ravaa. Juokseva kirahvi voi saavuttaa yli 55 kilometrin tuntinopeuden.

Aikuiset kirahvit eivät ääntele kovinkaan paljon, mutta toisinaan ne muun muassa murahtelevat tai yskähtelevät tai päästelevät infraääniä.

Kirahvi nukkuu vain parikymmentä minuuttia vuorokaudessa, torkkuen yleensä pari minuuttia kerrallaan.

Kirahvin vihollisia ovat ihminen ja suuret petoeläimet, kuten leijona. Kirahvi on herkästi säikkyvä eläin ja lähtee helposti juoksemaan karkuun.

Kirahvin selässä istuu usein lintuja, jotka syövät ötököitä kirahvin nahasta ja hälyttävät vaaroista.

Kirahvinaaras alkaa lisääntyä 5–7 vuoden ikäisenä. Kirahveilla ei ilmeisesti ole varsinaista lisääntymiskautta. Raskaus kestää noin 15 kuukautta. Poikasia syntyy yleensä yksi, joskus harvoin kaksi. Poikanen alkaa kävellä tunnin kuluessa syntymästään. Poikanen on syntyessään keskimäärin 1,7 metrin pituinen ja 100 kilogramman painoinen, ja yhdessä vuodessa se ehtii kasvaa yli 3 metrin pituiseksi. Poikanen alkaa syödä kiinteää ravintoa neljän kuukauden ikäisenä, ja se on riippuvainen emonsa maidosta 9–12 kuukauden ikäiseksi. Kirahvin maito on suhteellisen rasvaista.

Kirahvi voi elää luonnossa noin 25-vuotiaaksi, tavallisesti noin 15–20-vuotiaaksi. Korkein tunnettu tarhattuna eläneen kirahvin ikä 34 vuotta, joidenkin lähteiden mukaan 39,5 vuotta.

Kirahvit elävät Afrikassa Saharan eteläpuolisilla avoimilla puu- ja pensassavanneilla.

 

Kirahvin jakaminen yhteen tai useampaan lajiin, alalajiin ja muunnokseen on osoittautunut vaikeaksi, ja asiasta on edelleen kilpailevia käsityksiä. Kirahvit elävät Afrikassa erillisinä populaatioina, jotka näyttävät hiukan erilaisilta, vaikka kykenevätkin aina risteytymään keskenään. Pohjoisilla kirahveilla esimerkiksi on selvästi erottuva kolmas sarvi keskellä otsaa, kun eteläisillä kirahveilla on vain pieni kyhmy. Myös karvan kuviot eroavat populaatioiden välillä. Maantieteellisten ja ihmisen aiheuttamien esteiden vuoksi populaatiot eivät kuitenkaan juurikaan kohtaa toisiaan. Kirahvin jakaminen eri lajeihin riippuukin lähinnä siitä, miten laji halutaan määritellä, biologisesti vai geneettisesti.

Yksi laji, monta alalajia

Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) nykyisen kannan mukaan kirahvi on yksi laji (Giraffa camelopardalis), jolla on yhdeksän alalajia:

• Angolankirahvi (G. c. angolensis)
• Eteläafrikankirahvi (G. c. giraffa)
• Kordofankirahvi (G. c. antiquorum)
• Länsiafrikankirahvi (G. c. peralta)
• Masaikirahvi (G. c. tippelskirchi)
• Nubiankirahvi (G. c. camelopardalis)
• Rothschildinkirahvi (G. c. rothschildi)
• Thornicroftinkirahvi (G. c. thornicrofti)
• Verkkokirahvi (G. c. reticulata)

•  
  Angolankirahvi.
•  
  Eteläafrikankirahvi.
•  
  Kordofankirahvi.
•  
  Länsiafrikankirahvi.
•  
  Masaikirahvi.
•  
  Nubiankirahvi.
•  
  Rothschildinkirahvi.
•  
  Thornicroftinkirahvi.
•  
  Verkkokirahvi.

Vuonna 2010 Wilson ja Reeder ehdottivat kirahvilla olevan kuusi alalajia:

• Eteläafrikankirahvi (G. c. giraffa)
• Masaikirahvi (G. c. tippelskirchi)
• Nubiankirahvi (G. c. camelopardalis)
• Rothschildinkirahvi (G. c. rothschildi)
• Thornicroftinkirahvi (G. c. thornicrofti)
• Verkkokirahvi (G. c. reticulata)

Monta lajia

Mitokondrioanalyysin perusteella kirahvit on jaettu kolmeen tai neljään geneettisesti erilaiseen ryhmään: länsiafrikkalaisiin (joskus vielä erikseen tansanialaisiin ja kenialaisiin), pohjoisafrikkalaisiin ja eteläafrikkalaisiin kirahveihin. Ryhmät erkaantuivat toisistaan geneettisesti noin miljoona vuotta sitten, ehkä jopa 2,6 miljoonaa vuotta sitten.

Kalifornian yliopiston mukaan (2007) eri kirahvipopulaatioiden geneettiset erot ovat niin suuret, että niitä tulisi pitää erillisinä lajeina. Kuusi populaatiota on ollut erillään toisistaan ainakin 500 000 vuotta. Näitä erilaisia kirahveja pidetään kryptisinä lajeina, sillä eri populaatioiden yksilöissä on ulkoisia eroja lähinnä kuvioinnissa ja lisääntymisen ajoituksessa.

Fennessy et al. jakoi kirahvit vuonna 2016 neljään lajiin geneettisin perustein:

• G. giraffa
• G. tippelskirchi
• G. camelopardalis
• G. reticulata

Myös kirahvien suojelusäätiö Giraffe Conservation Foundation (GCF) pitää nykyisin kirahveja neljänä eri lajina. Sen mukaan G. giraffan alalajeja ovat G. g. angolensis ja G. g. giraffa, ja G. camelopardalisin alalajeja ovat G. c. camelopardalis, G. c. antiquorum ja G. c. peralta. Lisäksi, G. c. camelopardalis ja G. c. rothschildi ovat geneettisesti identtisiä, joten jälkimmäinen alalaji kuuluu sisällyttää edelliseen. Thornicrofti on joko G. tippelskirchin alalaji tai identtinen sen kanssa.

IUCN on siirtänyt kirahvin ryhmään vaarantunut, sillä lajin kannat ovat romahtaneet 30 vuodessa. Vuonna 1985 kirahveja oli 157 000, vuonna 2016 enää 97 000.

Populaatioiden eriytymisen johdosta määrän pieneneminen on entistä suurempi uhka kirahvien häviämiselle täysin.

Marraskuussa 2018 IUCN lisäsi kolme kirahvin yhdeksästä alalajista äärimmäisen uhanalaisten lajien listalle. Järjestön mukaan Etelä-Afrikan kirahvikanta on vielä kunnossa, mutta jotkin Länsi-, Keski- ja Itä-Afrikan pääkirahvikannoista ovat äärimmäisen uhanalaisia.

• Mitchell, Graham: How Giraffes Work. Oxford University Press, 2021. ISBN 9780197571217.
• Shorrocks, Bryan: The Giraffe: Biology, Ecology, Evolution and Behaviour. Wiley Blackwell, 2016. ISBN 9781118587478.

Viitteet

• Kirahveja uhkaa sukupuutto Afrikassa Helsingin Sanomat. 22.12.2007. Arkistoitu 19.11.2011.