Sorbit: Pieni slaavilainen kansa Saksassa

Sorbit eli vendit ovat pieni slaavilainen kansa, jonka perinteinen asuma-alue sijaitsee Lausitzissa, Saksin ja Brandenburgin osavaltioissa Saksassa. Sorbeja on nykyisin noin 60 000. Sorbit puhuvat saksan kielen ohella slaavilaisiin kieliin kuuluvaa sorbia.

Sorbit
Sorbien lippu.
Korla Kocor • Johann Crüger • Pavle Jurišić Šturm
Väkiluku	noin 60 000
Merkittävät asuinalueet  Saksa  Tšekki  Puola
Kielet	sorbi, saksa
Uskonnot	katolilaisuus, luterilaisuus
Sukulaiskansat	muut slaavit
Infobox OK

Historiallisissa lähteissä sorbit mainitsee ensimmäisen kerran 600-luvulla elänyt kronikoitsija Fredegar. Sorbien yläsorbinkielinen nimitys itselleen on Serbja ja alasorbinkielinen Serby. Erityisesti saksalaiset käyttävät nimitystä Wenden eli vendit. Tällä viitataan etenkin Ala-Lausitzin sorbeihin. Nimitys on peräisin Rooman valtakunnassa itäisistä erikseen nimeltä tuntemattomista heimoista käytetystä nimityksestä Veneti, joka tuli myöhemmin germaanien käyttöön muodoissa Wenden ja Winden eri slaavilaisiin kansoihin viittaavana nimityksinä.

Vendi-kansannimeen palautuu mahdollisesti myös suomen kielen sana Venäjä ja venäläiset. Muinaiset germaanit ovat luultavasti käyttäneet heistä nimitystä wened.

Sorbien esi-isät tulivat sorbien nykyisille alueille 500-luvulla Karpaatien pohjoisosista. He asettuivat Oderin ja Elben väliselle alueelle. Muuttajat koostuivat 20 eri heimosta. Sorbit kävivät kauppaa frankkien ja saksien kanssa, jonka lisäksi sorbilaisia kauppamiehiä kävi Arabiassa ja Bysantissa saakka. Asuinalueilleen sorbit rakensivat linnavalleja, joita on säilynyt noin 600. Sorbit asuivat slaavilaistyylisissä pyörökylissä eli rundlingeissa. Sorbit elivät erillään saksalaisista, kunnes heidän alueilleen alkoi muuttaa saksalaisia uudisasukkaita 1100-luvulta eteenpäin. Sorbien alueelle perustettiin muun muassa Bautzenin ja Dresdenin kaupungit, mikä muutti alueen rakennetta. 1300-luvulle saakka sorbit olivat tasavertaisessa asemassa saksalaisten kanssa, mutta sen jälkeen heitä alettiin syrjiä muun muassa siten, että tiettyjen ammattien harjoittaminen ei ollut mahdollista. Sorbilainen yläluokka saksalaistui ja useimmat sorbit joutuivat maaorjuuteen.

 

Sorbien kansallinen herääminen alkoi 1800-luvun alussa. Kansallistunnon nousuun vaikutti muun muassa valistus ja slavofiilinen liike, joka oli levinnyt Venäjältä. Vuosina 1845–1847 perustettiin Macica Serbska -niminen tieteellinen seura, jonka jälkeen perustettiin myös sorbinkielisiä lehtiä ja kirjoitettiin kirjallisuutta. Vuonna 1912 perustettiin Domowina-niminen katto-organisaatio, johon monet sorbiseurat liittyivät. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen hyväksytty Weimarin Saksan tasavaltainen perustuslaki salli vähemmistöille "vapaan, kansanomaisen kehityksen" ja sorbilainen kulttuuri kehittyi lupaavasti kansallissosialistien nousuun saakka. Sorbilaisuus kiellettiin, mikä ilmeni esimerkiksi kadunnimien vaihtamisena ja organisaatioiden kieltämisenä. Sorbit yritettiin saada omaksumaan ajatus, jonka mukaan he olivat alun perin germaaninen heimo. Koska ajatus ei lyönyt läpi, heitä alettiin kohdella kuten muitakin alempiarvoisina pidettyjä slaaveja. Sorbiälymystöä suljettiin keskitysleireille tai pakkosiirrettiin muualle vuonna 1940.

Natsihallinnon kukistuttua toisen maailmansodan myötä 1945 Domowina aloitti toimintansa uudelleen. Sorbeille ajettiin autonomiaa, mutta ajatukset siitä osoittautuivat epärealistisiksi. Vuonna 1948 voimaan astuneella lailla taattiin sorbien oikeudet ja kulttuurin elvyttämistyöt aloitettiin. Kehitys loppui kuitenkin 1950-luvulla, kun Itä-Saksan valtiossa aloitettiin sorbien assimilisaatioon tähtäävä politiikka. Domowinan johtoon valittiin tämän politiikan ajamiseksi "oikein" ajattelevia kommunisteja. Sorbin kieltä lakattiin käyttämästä opetuskielenä ja sitä opetettiin vuonna 1979 enää kuudessa koulussa. Saksan jälleenyhdistymisen tapahduttua sorbilainen kulttuuri on elpynyt. Sorbien asuma-alue on merkittävä ruskohiilen esiintymisalue. Kaivostoiminta on toisaalta tuonut heille elinkeinon, mutta toisaalta laajetessaan tuhonnut asuinaluetta. Ruotsalainen Vattenfall-energiayhtiö on hankkinut hiilen esiintymisalueita omistukseensa ja elvyttänyt kaivostoimintaa. Tämä on tuottanut ongelmia sorbeille. Aiheutettua vahinkoa on yritetty korvata. Nykyisin sorbeja on noin 60 000, joista 40 000 asuu Ylä-Lausitzissa ja loput 20 000 Ala-Lausitzissa.

 

Muuttoliikkeen seurauksena sorbeja päätyi muun muassa Kanadaan, Australiaan ja Yhdysvaltoihin. Yhdysvalloissa sorbeja muutti esimerkiksi Iowaan ja Teksasiin. Iowaan tuli sorbeja jo vuonna 1847, mikä tekee heistä varhaisimpia alueelle muuttaneita. Suuri osa muutti kuitenkin vuosien 1850 ja 1910 välillä. Iowan ohella sorbeja muutti Kanadaan, New Yorkiin ja Baltimoreen. Teksasissa sorbit yrittivät luoda yhtenäisen siirtokunnan kulttuurinsa säilyttämiseksi, mutta hekin sulautuivat muiden amerikansorbien tavoin muuhun väestöön Amerikan tavoin Australiaan muutto tapahtui 1800-luvun aikana. Australiassa sorbeja asettui etenkin Victorian ja Etelä-Australian alueille.

 

Vuonna 1991 perustettiin Stiftung für das sorbiche Volk -niminen säätiö, jonka tarkoituksena on sorbilaisen identiteetin tukeminen. Tätä tarkoitusta toteuttaa Bauzenissa toimiva Sorbisches Institut, jossa työskentelee 22 tutkijaa. Sorbikulttuuria tukevat myös useat kotiseutuyhdistykset. Etenkin katolisen kirkon kirkollisissa vuosijuhlissa sorbilaista kulttuuria harjoitetaan esimerkiksi kansallispukuja käyttämällä.

• Sorbin kieli

• Matti Räsänen ja Outi Tuomi-Nikula: Saksanmaalla - Kansanelämää keskiajalta nykypäivään. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-142-9.

Viitteet

 

Wiki Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sorbit.